Kalevala - Yhdeksäsneljättä runo

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:

"Ohoh seppo Ilmarinen! Lähtekämme Pohjolahan

hyvän sammon saa'antahan, kirjokannen katsantahan!"

Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:

"Ei ole sampo saatavana, kirjokansi tuotavana

pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta!

Siell' on sampo saatettuna, kirjokansi kannettuna

Pohjolan kivimäkehen, vaaran vaskisen sisähän

yheksän lukon ta'aksi, siihen juuret juurruteltu

yheksän sylen syvähän, yksi juuri maaemähän,

toinen vesiviertehesen, kolmas on kotimäkehen."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Veli seppo, veikkoseni!

Lähtekämme Pohjolahan tuon on sammon saa'antahan!

Laatikamme laiva suuri, johon sampo saatetahan,

kirjokansi kannetahan Pohjolan kivimäestä,

vaaran vaskisen sisästä, yheksän lukon takoa!"

Sanoi seppo Ilmarinen: "Vakavampi maisin matka.

Lempo menköhön merelle, surma suurelle selälle!

Siellä tuuli turjuttaisi, siellä viskaisi vihuri,

saisi sormet soutimeksi, kämmenet käsimeloiksi."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Vakavampi maisin matka,

vakavampi, vaikeampi, vielä muuten mutkaisempi.

Lysti on venon vesillä, purren juosta jolkutella,

ve'et väljät välkytellä, selät selvät seurustella:

tuuli purtta tuuittavi, aalto laivoa ajavi,

länsituuli läikyttävi, etelä e'elle viepi.

Vaan kuitenki kaikitenki, kun et mieline merisin,

niin on maisin matkatkamme, rantaisin ratustelkamme!

"Tao nyt mulle uusi miekka, tee miekka tuliteräinen,

jolla hurttia hutelen, Pohjan kansan kaikottelen

saaessa otolle sammon tuonne kylmähän kylähän,

pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan!"

Tuo on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,

tunki rautoja tulehen, teräksiä hiiloksehen,

kultia koko piosen, hope'ita kourallisen.

Laittoi orjat lietsomahan, palkkalaiset painamahan.

Orjat lietsoi löyhytteli, hyvin painoi palkkalaiset:

rauta vellinä venyvi, teräs taipui tahtahana,

hopea vetenä välkkyi, kulta läikkyi lainehena.

Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,

katsoi alle ahjoksensa, lietsimensä liepehelle:

näki miekan syntyväksi, pää kullan kuvauvaksi.

Otti ainehet tulesta, tempasi hyvät takehet

ahjosta alasimelle, vasarille, valkkamille.

Takoi miekan mieltä myöten, kalvan kaikkien parahan,

jonka kullalla kuvasi, hopealla huolitteli.

Vaka vanha Väinämöinen tuli tuota katsomahan.

Sai miekan tuliteräisen kätehensä oikeahan.

Katselevi, kääntelevi; sanan virkkoi, noin nimesi:

"Onko miekka miestä myöten, kalpa kantajan mukahan?"

Olipa miekka miestä myöten, kalpa kantajan mukahan,

jonka kuu kärestä paistoi, päivä paistoi lappeasta,

tähet västistä välötti, hevonen terällä hirnui,

kasi naukui naulan päässä, penu putkessa puhusi.

Sylkytteli miekkoansa vuoren rautaisen raossa.

Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä

vaikka vuoret poikki löisin, kalliot kaha jakaisin!"

Itse seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:

"Milläpä minä poloinen, millä, tuima, turveleime,

hyöteleime, vyöteleime maan varalle, veen varalle?

Joko luustoihin lueime, rautapaitoihin paneime,

teräsvöihin telkitäime? Mies on luustossa lujempi,

rautapaiassa parempi, teräsvyössä tenhoisampi."

Lähteä luku tulevi, liitto käyä kerkiävi.

Yks' on vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen

läksivät hevon hakuhun, kuloharjan kuuntelohon,

suvikunnan suitset vyöllä, varsan valjahat olalla.

Kahen etsivät hevoista, päätä puitse katselevat,

tarkasti tähystelevät ympäri salon sinisen:

löytivät hevon lehosta, kuloharjan kuusikosta.

Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen

painoi päähän kullan päitset, suvikunnan suitset suuhun.

Ajoa ratustelevat kahen miehen rantamaata:

kuului rannalta kujerrus, valitanta valkamalta.

Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:

"Siell' on impi itkemässä, kana kaikerrehtamassa!

Joko käymme katsomahan, likeltä tähystämähän?"

Itse astuvi likemmä, meni luota katsomahan.

Eipä impi itkekänä eikä kaikerra kananen:

oli pursi itkemässä, venonen valittamassa.

Virkki vanha Väinämöinen luoksi purren päästyänsä:

"Mitä itket, puinen pursi, vene hankava, valitat?

Itketkö sä puisuuttasi, hankavuuttasi haveksit?"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:

"Vesille venosen mieli tervaisiltaki teloilta,

mieli neien miehelähän korkeastaki ko'ista.

Sitä itken, pursi raukka, vene vaivainen, valitan:

itken viejäistä vesille, laskijaista lainehille.

"Sanottihin tehtäessä, laulettihin laitettaissa

saatavan sotivenettä, vainopurtta puuhattavan,

tuovan täyteni eloa, alustani aartehia:

ei ole sotahan saatu, eloteillen ensinkänä!

"Muut purret, pahatki purret, ne aina sotia käyvät,

tappeloita tallustavat: kolme kertoa kesässä

tuovat täytensä rahoja, alustansa aartehia.

Minä, veistämä venonen, satalauta laaittama,

tässä lahon lastuillani, venyn veistännäisilläni.

Pahimmatki maan matoset alla kaarien asuvat,

linnut ilman ilke'immät pesän pielessä pitävät,

kaikki korven konnikatki kokillani koksentavat.

Oisi kahta kaunihimpi, kahta, kolmea parempi

olla mäntynä mäellä, petäjänä kankahalla,

oksilla oravan juosta, penun alla pyörähellä."

Vaka vanha Väinämöinen tuossa tuon sanoiksi virkki:

"Elä itke, puinen pursi, vene hankava, havise!

Kohta saat sotia käyä, tappeloita tallustella.

"Lienet pursi Luojan luoma, Luojan luoma, tuojan

tuoma,

syrjin syökseite vetehen, laioin aalloillen ajaite,

ilman kouran koskematta, käen päälle käyttämättä,

olkapään ojentamatta, käsivarren vaalimatta!"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:

"Eipä muu sukuni suuri eikä veljeni, venoset,

lähe työnnyttä vesille, laskematta lainehille,

kun ei kourin koskettane, käsivarsin käännettäne."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Jos ma sun vesille työnnän,

joko juokset soutamatta, airoilla avittamatta,

huoparilla huopimatta, puhumatta purjehesen?"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:

"Eipä muu sukuni suuri eikä toinen joukkioni

juokse sormin soutamatta, airoilla avittamatta,

huoparilla huopimatta, puhumatta purjehesen."

Vaka vanha Väinämöinen tuosta tuon sanoiksi virkki:

"Joko juokset soutamalla, airoilla avittamalla,

huoparilla huopimalla, puhumalla purjehesen?"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:

"Jo vainen sukuni muuki, kaikki veljeni, venoset,

juoksi sormin soutamalla, airoilla avittamalla,

huoparilla huopimalla, puhumalla purjehesen."

Siitä vanha Väinämöinen heitti hiekalle hevosen,

painoi puuhun marhaminnan, ohjat oksalle ojenti,

lykkäsi venon vesille, lauloi purren lainehille.

Kysytteli puista purtta, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Oi sie kaareva venonen, pursi puinen, hankaniekka!

Ootko kaunis kannannalta, kuin oot kaunis katsonnalta?"

Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi:

"Oonpa kaunis kannannalta sekä pohjalta sijava:

soutoa sa'an urohon, ilman istua tuhannen."

Siitä vanha Väinämöinen lauloa hyrähtelevi.

Lauloi ensin laitapuolen sukapäitä sulhosia,

sukapäitä, piipioja, saapasjalkoja jaloja.

Lauloi toisen laitapuolen tinapäitä tyttäriä,

tinapäitä, vaskivöitä, kultasormia somia.

Lauloi vielä Väinämöinen teljot täytehen väkeä,

ne on vanhoa väkeä, iän kaiken istunutta,

kuss' oli vähän sijoa nuorukaisilta esinnä.

Itse istuvi perähän, kokan koivuisen kuvulle,

lasketteli laivoansa. Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Juokse, pursi, puittomia, vene, väljiä vesiä!

Kule kuplina merellä, lumpehina lainehilla!"

Pani sulhot soutamahan, neiet ilman istumahan.

Sulhot souti, airot notkui: eipä matka eistykänä.

Pani neiet soutamahan, sulhot ilman istumahan.

Neiet souti, sormet notkui: eipä vielä matka eisty.

Muutti vanhat soutamahan, nuoret päältä katsomahan.

Vanhat souti, päät vapisi: eipä vielä matka eisty.

Siitä seppo Ilmarinen itse istui soutamahan:

jopa juoksi puinen pursi, pursi juoksi, matka joutui.

Loitos kuului airon loiske, kauas hankojen hamina.

Soutavi sorehtelevi: teljot rytkyi, laiat notkui,

airot piukki pihlajaiset, airon pyörät pyinä vinkui,

terät teirinä kukerti, nenä joikui joutsenena,

perä kaarskui kaarnehena, hangat hanhina havisi.

Itse vanha Väinämöinen laskea karehtelevi

perässä punaisen purren, melan vartevan varassa.

Niemi matkalla näkyvi, kylä kurja kuumottavi.

Ahti niemellä asuvi, Kauko niemen kainalossa.

Kalatuutta Kauko itki, leivätyyttä Lemminkäinen,

Ahti aitan pieneyttä, veitikkä osan vähyyttä.

Veisti laitoja venehen, uuen purren pohjapuuta

päässä pitkän nälkäniemen, paltalla kylän katalan.

Se oli korvalta korea, silmältä sitäi parempi.

Loi silmänsä luotehelle, käänti päätä päivän alle:

kaaren kaukoa näkevi, pilven longan loitompata.

Eipä kaari ollutkana eikä pieni pilven lonka:

oli pursi kulkemassa, venonen vaeltamassa

selvällä meren selällä, ulapalla aukealla;

mies puhas perässä purren, mies sorea soutimilla.

Sanoi lieto Lemminkäinen: "En mä tunne tuota purtta,

keksi kelvoista venettä; souten Suomesta tulevi,

airon iske'in iästä, melan luoen luotehesen."

Jo huhuta huikahutti, mäjellytti, mäikähytti,

huuti mies nenästä niemen, verevä vesien poikki:

"Kenen on veno vesillä, kenen laiva lainehilla?"

Miehet purresta puhuvat sekä vaimot vastoavat:

"Mi olet mies metsän asuja, uros korven kolkuttaja,

kun et tunne tuota purtta, keksi Väinölän venettä,

et tunne peräurosta etkä miestä airollista?"

Sanoi lieto Lemminkäinen: "Jo tunnen peränpitäjän

ja älyän airollisen: vaka vanha Väinämöinen

itse on perän piossa, Ilmarinen airollisna.

Minnekkä menette, miehet, kunne läksitte, urohot?"

Sanoi vanha Väinämöinen: "Kohti pohjaista kulemme,

kohti kuohuja kovia, lakkipäitä lainehia:

sampoa tapoamahan, kirjokantta katsomahan

Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä."

Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ohoh vanha Väinämöinen!

Otapa minua, miestä, urohoksi kolmanneksi,

kun saat sammon nostantahan, kirjokannen kannantahan!

Vielä mieki miesnä maksan, jos saisi tapella tarve:

annan käskyn kämmenille, olkapäilleni opaston."

Vaka vanha Väinämöinen otti miehen matkoihinsa,

veitikän venosehensa. Se on lieto Lemminkäinen

jo tulla tuhuttelevi, käyä luikerrehtelevi.

Tuopi laian tullessansa venehesen Väinämöisen.

Sanoi vanha Väinämöinen: "Oisi puuta purressani,

laitoa venehessäni, parahiksi painoaki.

Miksi laitat laitoasi, puuta purtehen liseät?"

Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ei vara venettä kaa'a,

tuki suovoa tuhoa. Use'in merellä Pohjan

tuuli laitoa kysyvi, vastatuuli varppehia."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Sentähen sotavenosen

rinta rautahan rakettu ja tehty teräsnenähän,

jottei tuulen tuiki vieä eikä viskoa vihurin."

	Kalevalan runot
	Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes