Kalevala - Kolmaskymmenes runo
- Ahti poika, aino poika, lieto poika Lemminkäinen
- aamulla ani varahin, aivan aika-huomenessa
- astuihen alusmajoille, läksi laivavalkamoille.
- Siinä itki puinen pursi, hanka rauta haikeroitsi:
- "Mi minusta laatimasta, kurjasta kuvoamasta!
- Ei Ahti sotia soua kuunna, kymmennä kesänä
- hopeankana halulla, kullankana tarpehella."
- Se on lieto Lemminkäinen iski purtta vanttuhulla,
- kirjasuulla kintahalla. Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Elä huoli, hongan pinta, varpelaitainen, valita!
- Vielä saat sotia käyä, tappeloita tallustella:
- lienet täynnä soutajia päivän huomenen perästä."
- Astuvi emonsa luoksi, itse tuon sanoiksi virkki:
- "Et nyt itkene, emoni, valittane, vanhempani,
- jos menen johonkuhunki, suorime sotatiloille.
- Juohtui juoni mieleheni, tuuma aivohon osasi
- kaatakseni Pohjan kansa, kostoakseni katalat."
- Emo estellä käkesi, varoitteli vaimo vanha:
- "Ellös menkö, poikaseni, noihin Pohjolan sotihin!
- Siellä surmasi tulevi, kuolemasi kohtoavi."
- Mitä huoli Lemminkäinen! Toki mietti mennäksensä,
- lähteäksensä lupasi. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mistä saisin miehen toisen, sekä miehen jotta miekan
- Ahille soan avuksi, liioin voivalle lisäksi?
- "Onpa Tiera tieossani, Kuura kuulemaisissani!
- Siitä saanen miehen toisen, sekä miehen jotta miekan
- Ahille soan avuksi, liioin voivalle lisäksi."
- Kulkevi kylitse tuonne, teitse Tieran kartanohon.
- Sanoi sinne saatuansa, toimitteli tultuansa:
- "Tieraseni, tiettyiseni, armaiseni, ainoiseni!
- Tokko muistat muinaistamme, entistä elämätämme,
- kun ennen kahen kävimme suurilla sotatiloilla?
- Ei ollut sitä kyleä, kuss' ei kymmenen taloa;
- ei ollut sitä taloa, kuss' ei kymmenen urosta;
- ei ollut sitä urosta eikä miestä melkeätä,
- kuta emme kaatanehet ja kahen kapistanehet."
- Iso päätyi ikkunassa keihäsvartta vuolemassa,
- emo aitan kynnyksellä kirnua kolistamassa,
- veljekset veräjän suussa laitioita laatimassa,
- sisarekset sillan päässä vaippoja vanuttamassa.
- Virkkoi iso ikkunasta, emo aitan kynnykseltä,
- veljekset veräjän suusta, sisarekset sillan päästä:
- "Ei Tiera sotahan joua, Tieran tuura tappelohon!
- Tiera on tehnyt kuulun kaupan, ikikaupan iskenynnä:
- vast' on nainut naisen nuoren, ottanut oman emännän;
- viel' on nännit näppimättä, rinnat riuahuttamatta."
- Tiera päätyi kiukahalla, Kuura uunin korvasella:
- jalan kenki kiukahalla, toisen pankon partahalla,
- veräjällä vyöteleikse, ulkona kävysteleikse.
- Tempoi Tiera keihä'änsä; ei ole keiho suuren suuri
- eikä keiho pienen pieni, keiho keskikertahinen:
- heponen sulalla seisoi, varsa vaapui lappealla,
- susi ulvoi suoverolla, karhu karjui naulan tiessä.
- Sylkytteli keihoansa, sylkytteli, nyrskytteli:
- sylen syöksi keihäsvartta peltohon saviperähän,
- nurmehen nukattomahan, maahan mättähättömähän.
- Työnti Tiera keihä'änsä Ahin keihojen keselle,
- sekä läksi jotta joutui Ahille soan avuksi.
- Siitä Ahti Saarelainen lykkäsi venon vesille
- kuni kyyn kulon-alaisen eli käärmehen elävän.
- Läksi luoen luotehesen tuolle Pohjolan merelle.
- Silloin Pohjolan emäntä pakkasen pahan lähetti
- tuolle Pohjolan merelle, ulapalle aukealle.
- Itse tuon sanoiksi virkki, sekä käski jotta lausui:
- "Pakko poika pienokainen, oma kaunis kasvattini!
- Lähe tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan!
- Kylmä veitikän venonen, pursi lieto Lemminkäisen
- selvälle meren selälle, ulapalle aukealle!
- Kylmä itseki isäntä, jää'ä veitikkä vesille,
- jottei pääse päivinänsä, selviä sinä ikänä,
- kun en pääsne päästämähän, kerinne kehittämähän!"
- Pakkanen pahansukuinen ja poika pahantapainen
- läksi merta kylmämähän, aaltoja asettamahan.
- Jopa tuonne mennessänsä, maata matkaellessansa
- puut puri lehettömäksi, heinät helpehettömäksi.
- Sitte sinne saatuansa meren Pohjan partahalle,
- äärettömän äyrähälle, heti yönä ensimäisnä
- lahet kylmi, lammet kylmi, meren rannat rapsutteli;
- viel' ei merta kylmänynnä, aaltoja asettanunna.
- Pieni on peiponen selällä, västäräkki lainehilla:
- senki on kynnet kylmämättä, pää pieni palelematta.
- Äsken tuosta toisna yönä jopa suureksi sukeutui,
- heittihe hävyttömäksi, kovin kasvoi kauheaksi.
- Kylmi silloin täyen kylmän, väki pakkasen paleli:
- kylmi jäätä kyynäsvarren, satoi lunta sauvan varren,
- kylmi veitikän venehen, Ahin laivan lainehille.
- Aikoi kylmeä Ahinki, jääteä jalon urohon;
- jopa kynsiä kyseli, anoi alta varpahia.
- Siitä suuttui Lemminkäinen, siitä suuttui ja pahastui;
- tunki Pakkasen tulehen, työnti rautarauniohon.
- Käsin Pakkasen piteli, kovan ilman kouristeli.
- Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
- "Pakkanen, Puhurin poika, talven poika hyyelmöinen!
- Elä kylmä kynsiäni, vaai varpahuisiani
- eläkä koske korviani, elä päätäni palele!
- "Kyll' on sulla kylmämistä, paljoki palelemista
- ilman ihmisen ihotta, emon tuoman ruumihitta:
- kylmä soita, kylmä maita, kylmä kylmiä kiviä,
- palele vesipajuja, pane haavan pahkuroita,
- koivun kuoria kolota, närehiä näykkäele,
- elä ihmisen ihoa, karvoja kavon tekemän!
- "Kun et tuosta kyllin saane, kylmä muita kummempia!
- Kylmä kuumia kiviä, palavoita paateroita,
- rautaisia kallioita, vuoria teräksisiä,
- Vuoksen koskea kovoa, Imatrata ilkeätä,
- kurimuksen kulkun suuta, kinahmia kauheata!
- "Joko nyt sanon sukusi, kuuluttelen kunniasi?
- Tieänpä sinun sukusi, tieän kaiken kasvantasi:
- Pakkanen pajuilla syntyi, kova ilma koivikolla
- Pohjolan koan perässä, Pimentolan pirtin päässä
- ikiturmasta isosta, emosta epattomasta.
- "Kukas Pakkasen imetti, kovan ilman kostutteli,
- kun oli maammo maiotoinna, emonen utaretoinna?
- "Kyyhyt Pakkasen imetti, kyy imetti, käärme syötti
- nännillä nenättömillä, utarella uuttomalla;
- pohjaistuuli tuuitteli, vilu ilma viihytteli
- pahoilla pajupuroilla, here'illä hettehillä.
- "Sai poika pahantapainen, tuli turmion-alainen.
- Ei ollut nimeä vielä pojalla epäpäöllä.
- Pantihin nimi pahalle: pantihinpa Pakkaseksi.
- "Siitä aioilla ajeli, risukoissa ripsutteli;
- kesät heilui hettehissä, suurimmilla suon selillä;
- talvet mäiski männiköissä, pelmusi petäjiköissä,
- kolkkaeli koivikoissa, lepiköissä leyhkäeli.
- Kylmi puita ja pehuja, tasoitteli tanteria,
- puri puut lehettömäksi, kanervat kukittomaksi,
- pilvat hongista piristi, laski lastut mäntylöistä.
- "Joko nyt suureksi sukesit, ylenit ylen ehoksi,
- aioit kylmeä minua, kohotella korviani,
- alta jalkoja anella, päältä kynsiä kysellä?
- "Etp' on kylmäne minua, et pahoin palellekana!
- Tulen tungen sukkahani, kekälehet kenkähäni,
- hienot hiilet helmoihini, panun alle paulojeni,
- Pakkasen palelematta, kovan ilman koskematta.
- "Tuonne ma sinun manoan Pohjan pitkähän perähän.
- Sitte sinne tultuasi, kotihisi käytyäsi
- kylmä kattilat tulelle, hiilet uunin lietoselle,
- käet naisen taikinahan, poika neitosen povehen,
- utarihin uuhen maito, vatsahan hevosen varsa!
- "Et sinä sitä totelle, niin tuonne sinun manoan
- Hiien hiilien sekahan, Lemmon liesikiukahille.
- Siellä tungeite tulehen, asetu alasimelle
- sepän panna paljallansa, vasaralla valkkaella,
- panna paljalla lujasti, vasaralla vaikeasti!
- "Et totelle tuotakana, vääjänne väheäkänä,
- vielä muistan muunkin paikan, arvoan yhen aluen:
- vien suusi suven sijahan, kielesi kesän kotihin,
- jost' et pääse päivinäsi, selviä sinä ikänä,
- kun en tulle päästämähän ja käyne kerittämähän."
- Pakkanen, Puhurin poika, jo tunsi tuhon tulevan;
- alkoi armoa anella. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tehkämme sula sovinto toinen ei toistansa viata
- sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana!
- "Jos mun kuulet kylmäväksi, toiste tuhmin liikkuvaksi,
- niin tunge tulisijahan, vaivuttele valkeahan,
- sepän hiilien sekahan, alle ahjon Ilmarisen!
- Tahi vie suvehen suuni, kieleni kesän kotihin,
- etten pääse päivinäni, selviä sinä ikänä!"
- Siitä lieto Lemminkäinen jätti laivan jäätehesen,
- sotapurren puutoksehen, itse eellehen menevi.
- Tiera tuossa toisna miesnä väänti veitikän jälessä.
- Tallasi tasaista jäätä, sileätä siuotteli.
- Astui päivän, tuosta toisen; päivänäpä kolmantena
- jo näkyvi Nälkäniemi, kylä kurja kuumottavi.
- Astui alle niemen linnan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko linnassa lihoa ja kalaista kartanossa
- urohille uupuneille, miehille väsynehille?"
- Ollut ei linnassa lihoa, ei kalaista kartanossa.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Tuli, polta tuhma linna, vesi vieköhön mokoman!"
- Itse eistyvi etemmä, ylös korpehen kohosi,
- matkoille majattomille, teille tietämättömille.
- Siitä lieto Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukomieli,
- keritsi kiveltä villat, katkoi karvat kalliolta,
- suoritteli sukkasiksi, kiirehteli kintahiksi
- vilun suurihin sijoihin, pakkasen palelemihin.
- Läksi tietä tietämähän, ojelvoista oppimahan:
- tiehyt metsähän vetävi, ojelvoinen ottelevi.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ohoh Tiera veikkoseni! Jo nyt jou'uimme johonki,
- kuuksi päiväksi kululle, ilman rannallen iäksi!"
- Tiera tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
- "Kostohonpa, koito raukat, kostohon, kovaosaiset,
- saimme suurehen sotahan pimeähän Pohjolahan
- oman hengen heitteheksi, itsemme ikimenoksi
- näillä paikoilla pahoilla, teillä tietämättömillä.
- "Emme tuota tunnekana, emme tunne, emme tieä,
- mikä tie vetävi meiät, kuka juoni juohattavi
- kuolemahan korven päähän, kaatumahan kankahalle,
- korppien kotisijoille, variksien vainioille.
- "Siinä korpit siirtelevät, linnut liiat kantelevat:
- saavat lintuset lihoa, varikset varia verta,
- korpit noukan kostuketta meiän, raukan, raaoistamme;
- luumme luovat rauniolle, kantavat kivikarille.
- "Ei tieä emo poloinen eikä kantaja katala,
- missä liikkuvi lihansa, vierevi oma verensä,
- onko suuressa soassa, tasapäässä tappelossa,
- vaiko suurella selällä, lakehilla lainehilla,
- vai käypi käpymäkeä, vaelsi varvikkosaloa.
- "Ei emo mitänä tieä poloisesta poiastansa:
- emo tiesi kuolleheksi, kantaja kaonneheksi.
- Noinpa itkevi emoni, valittavi vanhempani:
- 'Tuoll' on poikani, poloisen, tuolla, vaivaisen, varani
- Tuonen toukojen panossa, Kalman maien karhinnassa.
- Saapi nyt minun pojalta, minun, laiton, lapseltani,
- saapi jouset jouten olla, jalot kaaret kuivaella,
- lintuset hyvin lihota, pyyt lehossa pyrhistellä,
- kontiot kovin elellä, peurat pellon piehtaroia.'"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Niin on, niin, emo poloinen, niinpä, kantaja katala!
- Kasvatit kanoja parven, koko joukon joutsenia:
- tuli tuuli, niin hajotti, tuli lempo, niin levitti,
- yhet sinne, toiset tänne, jonnekunne kolmannetki.
- "Kyllä muistan muinaisenki, arvoan ajan paremman,
- kun kulimme kukkasina, marjoina omilla mailla:
- moni katsoi muotohomme, vartehemme valkotteli.
- Ei kuin nyt tätä nykyä, tällä inhalla iällä:
- yks' on tuuli tuttujamme, päivä ennen nähtyjämme;
- senki pilvet peittelevät, satehet salaelevat.
- "Vaan en huoli huolimahan, suuresti sureksimahan,
- jos immet hyvin eläisi, kassapäiset kalkettaisi,
- naiset kaikki naurusuulla, mesimielin morsiamet,
- ikävissä itkemättä, huolihin häviämättä.
- "Viel' ei meitä noiat noiu, noiat noiu, näe näkijät
- näille teille kuolevaksi, matkoille masenevaksi,
- nuorena nukahtavaksi, verevänä viereväksi.
- "Minkä noiat noitunevat, kunka nähnevät näkijät,
- kotihinsa koitukohon, majahansa maatukohon!
- Noitukohot itsiänsä, laulakohot lapsiansa,
- sukuansa surmatkohot, heimoansa herjatkohot!
- "Ei ennen minun isoni eikä valtavanhempani
- nouatellut noian mieltä, lahjoitellut lappalaista.
- Noin sanoi minun isoni, noin sanon minä itseki:
- varjele, vakainen Luoja, kaitse, kaunoinen Jumala,
- auta armokourallasi, väkevällä vallallasi
- miesten mielijuohtehista, akkojen ajatuksista,
- pakinoista partasuien, pakinoist' on parratointen!
- Ole ainaisna apuna, vakaisena vartijana,
- ettei poika pois tulisi, emon tuoma erkaneisi
- Luojan luomalta la'ulta, Jumalan sukeamalta!"
- Siitä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli,
- laati huolista hevoset, murehista mustat ruunat,
- päitset päivistä pahoista, satulat salavihoista.
- Hyppäsi hyvän selälle, hyvän laukin lautasille;
- ajoa ramuttelevi Tieran tuttavan keralla.
- Ajoi rannat raskutellen, hiekkarannat herskytellen
- luoksi ehtoisen emonsa, tykö valtavanhempansa.
- Siihen Kaukoni kaotan virrestäni viikommaksi,
- Tieran tielle toimittelen kotihinsa kulkemahan.
- Itse virren vierähytän, panen toiselle tolalle.
| Kalevalan runot | ||
| Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |