Kalevala - Viideskolmatta runo

Jopa viikon vuoteltihin, vuoteltihin, katseltihin

neion nuotehet tulevan seppo Ilmarin kotihin:

silmät vanhoilta valuvi ikkunoissa istuessa,

polvet nuorilta nojuvi veräjillä vuottaessa,

lasten jalkoja paleli seinuksilla seisoessa,

kului kengät kesk'-iältä rantasilla raittaessa.

Niin huomenna muutamana, päivänä moniahana

kumu kuuluvi salolta, reen kapina kankahalta.

Lokka, luopuisa emäntä, Kalevatar, kaunis vaimo,

sanan virkkoi, noin nimesi: "Se on poikani rekonen!

Jo tulevi Pohjolasta nuoren neitonsa keralla!

"Lähes nyt kohti näitä maita, kohin näitä kartanoita,

ison saamille tuville, vanhemman varustamille!"

Se on seppo Ilmarinen jo kohta kotihin saapi,

ison saamille pihoille, vanhemman varustamille.

Pyyhyet vihertelevät vesaisilla vempelillä,

käkyet kukahtelevat korjan kirjavan kokalla,

oravat samoelevat päällä aisan vaahterisen.

Lokka, luopuisa emäntä, Kalevatar, vaimo kaunis,

tuossa tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:

"Kylä vuotti uutta kuuta, nuoret päivän nousentoa,

lapset maata mansikkaista, vesi tervaista venettä;

mie en kuuta puolinkana, päiveä mokominkana:

minä vuotin veijoani, veijoani, minjoani.

Katsoin aamun, katsoin illan, en tiennyt, mihin katosi,

tokko pientä kasvatteli vaiko laihoa lihoitti,

kun ei tullut kuitenkana, vaikka varsinki lupasi

tulla jälen tuntuessa, saa'a jälen jäähtymättä.

"Aina katsoin aamusilla, päivät päässäni pitelin,

kun ei vieri veijon saani, ei kolaja veijon korja

näille pienille pihoille, kape'ille kartanoille.

Oisko olkinen oronen, reki kaksikaplahinen,

senki saaniksi sanoisin, korjaksi korotteleisin,

jos se veijoni vetäisi, toisi kaunoni kotihin.

"Niinpä toivoin tuon ikäni, katsoin kaiken päiväkauen;

pääni katsoin kallellehen, sykeröni syrjällehen,

silmät suorat suikulaksi: toivoin veijoni tulevan

näille pienille pihoille, kape'ille kartanoille.

Jo tuo viimeinki tulevi, toki kerran kerkiävi,

vierellä verevä muoto, punaposki puolellansa!

"Sulho, viljon veljyeni! Lasketapa laukkiotsa,

vietätä hyvä hevonen entisille heinillensä,

taanoisille kauroillensa! Laai meille terveyttä,

laai meille, laai muille, laai kaikelle kylälle!

"Tehtyäsi tervehyiset sanele tarinojasi:

matkasitko mainehitta, kävit tiesi tervehenä,

kun läksit anopin luoksi, apen ainoan kotihin?

Saitko neien, voitit vallan, sorritko sotiveräjän,

levititkö neien linnan, pirotitko pystyn seinän,

astuitko anopin sillan, istuitko isännän lautsan?

"Jo tuon näen kyselemättä, arvoan anelematta:

kävipä tiensä tervehenä, matkansa imantehena;

toip' on hanhen, voitti vallan, sortipa sotiveräjän,

langettipa lautalinnan, levitteli lehmusseinän

käyessä anopin luona, apen ainoan ko'issa.

Onp' on sotka suojassansa, kana kainaloisessansa,

puhas neiti puolellansa, valkeainen valloissansa.

"Kenpä toi tämän valehen, ken pani pahan sanoman,

sulhon tyhjin tulleheksi, oron jouten juosneheksi?

Eipä sulho tyhjin tullut, ei oronen jouten juosnut:

on mitä oron veteä, liinaharjan liikutella!

Hiessäpä hyvä hevonen, vaahessa valittu varsa

tuvun tänne tuotuansa, verevän ve'ettyänsä.

"Nouse nyt korjasta, korea, hyvä lahja, laitiosta!

Nouse ilman nostamatta, ylene ylentämättä,

jos on nuori nostajasi, ylpeä ylentäjäsi!

"Korjasta kohottuasi, reen perästä päästyäsi

astu tietä temminkäistä, maata maksankarvallista,

sikojen silittämäistä, porsahien polkemaista,

lampahan latsottamaista, hevon harjan hieromaista!

"Astu hanhen askelilla, taputa tavin jaloilla

näitä pestyjä pihoja, tasaisia tanteria,

apen saamia pihoja, anopin asettamia,

veljen veistopenkeriä, sisaren siniketoja!

Pole jalka portahalle, siirrä sintsin siltaselle,

astu sintsiä simaista; siitä siirräite sisähän,

alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen!

"Jo täällä tämänki talven, jopa mennehen kesosen

silta soitti sorsanluinen sillallista seisojaista,

laki kultainen kumisi laen alla astujaista,

ikkunat iloittelihe ikkunaisten istujaista.

"Jo täällä tämänki talven, jopa mennehen kesosen

kääkäset käkertelihe sormuskättä sulkijaista,

kynnykset kykertelihe hienohelman hempujaista,

ovet aina aukieli ovellista aukojaista.

"Jo täällä tämänki talven, jopa mennehen kesosen

perin pirtti pyörähteli pirtillistä pyyhkijäistä,

sintsinen sijoittelihe sintsillistä siivojaista,

vajaset vasertelihe vajallista vastakättä.

"Jo täällä tämänki talven, jopa mennehen kesosen

piha piilten kääntelihe lastun pitkän poimijaista,

aittaset alentelihe aitallista astujaista,

orret notkui, parret painui nuoren vaimon vaattehia.

"Jo täällä tämänki talven, jopa mennehen kesosen

kujaset kukertelihe kujallista kulkijaista,

lääväset lähentelihe läävällistä läänijäistä,

tanhuaiset taantelihe tanhuallista tavia.

"Jo täällä tämänki päivän, jopa päivän eilisenki

aioin ammoi aikalehmä aamuvihkon antajaista,

hevoisvarsa hirnakoitsi heinävihkon heittäjäistä,

kaikerti kevätkaritsa palasen parantajaista.

"Jo täällä tämänki päivän, jopa päivän eilisenki

vanhat istui ikkunoissa, lapset raittoi rantasilla,

naiset seisoi seinuksilla, pojat porstuan ovilla

nuoren vaimon varronnassa, morsiamen vuotannassa.

"Terve nyt, piha täysinesi, ulkoinen urohinesi,

terve, vaja täysinesi, vaja vierahaisinesi,

terve, sintsi täysinesi, tuohikatto kansoinesi,

terve, pirtti täysinesi, satalauta lapsinesi,

terve, kuu, terve, kuningas, terve nuori nuoekansa!

Ei ole tässä ennen ollut, eipä ennen eikä eilen

tämän joukon juoleutta, tämän kansan kauneutta.

"Sulho, viljon veljyeni! Pura pois punaiset paikat,

sivalluta silkkiverhot! Näytä tuota näätäistäsi,

viisin vuosin käytyäsi, kaheksin katseltuasi!

"Tokko toit, kenen käkesit? Käkesit käkösen tuoa,

maalta valkean valita, vesiltä verevän saa'a.

"Jo tuon näen kyselemättä, arvoan anelematta:

toit käkösen tullessasi, sinisotkan suojassasi,

vihannimman virven latvan vihannasta virviköstä,

tuorehimman tuomen lehvän tuorehesta tuomikosta."

Olipa lapsi lattialla. Lausui lapsi lattialta:

"Voi veikko, mitä vetelet! Tervaskannon kauneutta,

tervapuolikon pituutta, kerinkannan korkeutta!

"Kutti, kutti, sulho rukka! Tuota toivotit ikäsi,

sanoit saavasi sataisen, tuovasi tuhannen neien.

Jo saitki hyvän sataisen: tuon tuhannen tuppeloisen!

Sait kuin suolta suovariksen, aialta ajoharakan,

pellolta pelotuslinnun, mustan linnun mullokselta!

"Mitä lie ikänsä tehnyt, kuta mennehen kesosen,

kun ei kinnasta kutonut, saanut sukkoa su'unki?

Tyhjänä tuli tupahan, annitoinna appelahan:

hiiret kopsassa kopasi, hörppäkorvat lippahassa!"

Lokka, luopuisa emäntä, Kalevatar, vaimo kaunis,

kuuli kummaisen tarinan. Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Mitä lausuit, lapsi kurja, kuta, kunnotoin, latelit?

Muista kummat kuulukohon, häväistykset häälyköhön,

eipä tästä neitosesta, ei tämän talon väestä!

"Jo sanoit pahan sanasen, sanan kehnon kertaelit

suusta yötisen vasikan, päästä pennun päiväkunnan!

Hyvän on sulho neien saanut, tuonut maalta maan

parahan:

on kuin puola puolikypsi, kuin on mansikka mäellä,

tahi kuin käkönen puussa, pieni lintu pihlajassa,

koivussa koreasulka, valorinta vaahteressa.

"Oisi ei saanut Saksastana, tavannut Viron takoa

tämän neitosen soreutta, tämän allin armautta,

tämän kasvon kauneutta, tämän muo'on muhkeutta,

käsivarren valkeutta, kaulan hoikan kaarevuutta.

"Eikä neiti tyhjin tullut: oli turkit tuotavana,

vaipat vasta saatavana ja verat ve'ettävänä.

"Paljo on tällä neitosella oman värttinän väkeä,

oman kehrän kiertämätä, oman hyppisen hyveä,

vaattehia valkehia, talvisotkun suorimia,

kevätpäivän valkomia, kesäkuien kuivomia:

hyvät hurstit huilahuset, päänalaiset pällähykset,

sivallukset silkkihuivit, vilahukset villavaipat.

"Hyvä mutso, kaunis mutso, mutso valkeanverevä!

Hyvinpä ko'issa kuuluit, tyttönä ison ko'issa;

hyvin kuulu kuun ikäsi miniänä miehelässä!

"Elä huolelle rupea, elä huoli huolehtia!

Ei sinua suolle viety, ojavarrelle otettu:

viety on viljamättähältä, viety vielä viljemmälle,

otettu oluttuvilta, oluemmille otettu.

"Hyvä neito, kaunis mutso! Tuotapa kysyn sinulta:

näitkö tänne tullessasi kekoja keräperiä,

näsäpäitä närttehiä? Ne kaikki tämän talosen,

tämän sulhon kyntämiä, kyntämiä, kylvämiä.

"Neitokainen, nuorukainen! Tuota nyt sanon sinulle:

kun tunsit talohon tulla, niin tunne talossa olla!

Hyvä tääll' on mutson olla, kaunis kasvoa miniän,

piossasi piimäpytty, voivatinen vallassasi.

"Hyvä täss' on neien olla, kaunis kasvoa kanasen.

Täss' on laajat saunan lauat ja leveät pirtin lautsat,

isännät isosi verrat, emännät emosi verrat,

pojat onpi veikon verrat, tyttäret sisaren verrat.

"Kun sinun himo tulevi, noita mielesi tekevi

ison saamia kaloja, veljen pyitä pyytämiä,

niin elä kysy ky'yltä eläkä ano apelta!

Kysy suorin sulholtasi, toimittele tuojaltasi!

Ei ole sitä metsässä jalan neljän juoksijata

eikä ilman lintusia, kahen siiven siukovia,

ei vielä ve'essäkänä kalaparvea parasta,

kuta sinun ei saaja saane, saaja saane, tuoja tuone.

Hyvä täss' on neien olla, kaunis kasvoa kanasen.

Ei ole kiirettä kivelle eikä huolta huhmarelle:

vesi tässä vehnät jauhoi, koski kuohutti rukihit,

aalto astiat pesevi, meren vaahti valkaisevi.

"Ohoh kullaista kyläistä, maan parasta paikaistani!

Nurmet alla, pellot päällä, keskellä kylä välillä;

kylän alla armas ranta, rannassa rakas vetonen:

se sopivi sorsan uia, vesilinnun vieretellä."

Siitä joukko juotettihin, syötettihin, juotettihin

liioilla lihamuruilla, kaunihilla kakkaroilla,

olu'illa ohraisilla, viertehillä vehnäisillä.

Olipa kystä kyllin syöä, kyllin syöä, kyllin juoa

punaisissa purtiloissa, kaunoisissa kaukaloissa:

pirotella piirahia, murotella voimuruja,

sirotella siikasia, lohkota lohikaloja

veitsellä hope'isella, kuraksella kultaisella.

Olut juoksi ostamatoin, mesi markoin maksamatoin,

oluoinen orren päästä, sima vaarnojen sisästä,

olut huulten huuhtimeksi, mesi mielten kääntimeksi.

Kukapa tuossa kukkujaksi, lailliseksi laulajaksi?

Vaka vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen,

itse laululle rupesi, töille virtten työntelihe.

Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:

"Veli kullat, veitoseni, suulliset sanalliseni,

kielelliset kumppalini! Kuulkottenpa, kuin sanelen!

Harvoin on hanhet suutasusten, sisarukset silmätysten,

harvoin veikot vieretysten, emon lapset laiatusten

näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla.

"Niin joko laululle lähemme, töille virtten

työnteleimme?

Laulanta runoilla töitä, kukunta kevätkäellä,

painanta sinettärillä, kuonta kankahattarilla.

"Laulavat Lapinki lapset, heinäkengät heittelevät

hirven harvoilta lihoilta, peuran pienen pallehilta;

niin miks' en minäki laula, miks' ei laula meiän lapset

ruoalta rukihiselta, suulta suurukselliselta?

"Laulavat Lapinki lapset, heläjävät heinäkengät

vesimaljan juotuansa, petäjäisen purtuansa;

niin miks' en minäki laula, miks' ei laula meiän lapset

juomilta jyvällisiltä, olu'ilta ohraisilta?

"Laulavat Lapinki lapset, heläjävät heinäkengät

nokisilta nuotioilta, hiilisiltä hiertimiltä;

niin miks' en minäki laula, miks' ei laula meiän lapset

alta kuulun kurkihirren, alta kaunihin katoksen?

"Hyväpä täss' on miesten olla, armas naistenki asua

olutpuolikon povella, mesitiinun tienohilla,

sivullamme siikasalmet, luonamme lohiapajat,

joist' ei syöen syömät puutu, juoen juomiset vähene.

"Hyväpä täss' on miesten olla, armas naistenki elellä.

Ei tässä surulla syöä, ei eletä huolen kanssa;

tässä syöähän surutta, eletähän huoletoinna

iällä tämän isännän, elinajalla emännän.

"Kumman tässä ensin kiitän, isännänkö vai emännän?

Ainap' entiset urohot ensin kiittivät isännän,

ku on suolta suojan saanut, ko'in korvesta kokenut:

tyvin tuonut tyyskät männyt, latvoin lansatut petäjät,

pannut paikalle hyvälle, asettanut ankaralle

suuriksi sukutuviksi, kaunihiksi kartanoiksi;

salvannut salosta seinät, hirret hirmulta mäeltä,

ruotehet rome'ikolta, malat marjakankahalta,

tuohet tuomivaaran päältä, sammalet sulilta soilta.

"Tupa on tehty tesmällensä, suoja pantu paikallensa.

Sata oli miestä salvaimella, tuhat oli tuvan katolla

tehessä tätä tupoa, laaittaissa lattiata.

"Jopa vaan tämän isännän saaessa tätä tupoa

mont' on tukka tuulta nähnyt, hivus säätä hirveätä.

Use'in hyvän isännän jäänyt on kinnasta kivelle,

hattua havun selälle, suohon sukkoa vajonnut.

"Use'in hyvä isäntä aivan aika-huomenessa

ennen muien nousematta, kyläkunnan kuulematta

nousnut on nuotiotulelta, havannut havumajoilta,

havu päänsä harjaellut, kaste pesnyt sirkut silmät.

"Siitäpä hyvä isäntä saapi tuttua tupahan,

lautsantäyen laulajoita, ikkunat iloitsijoita,

siltalauat lausujoita, karsinat karehtijoita,

seinävieret seisojia, aitovieret astujia,

pihat pitkin kulkijoita, maat ristin matelijoita.

"Isännän esinnä kiitin, siitä ehtoisen emännän

ruokien rakentamasta, pitkän pöyän täyttämästä.

"Hänpä leipoi leivät paksut, suuret talkkunat taputti

käpe'illä kämmenillä, kyperillä kymmenillä;

nosti leivät leppeästi, syötti vierahat välehen

liioilla sianlihoilla, kohokuori-kokkaroilla

terät vieri veitsistämme, päät putosi puukoistamme

lohen päitä lohkoessa, hauin päitä halkoessa.

"Use'in hyvä emäntä, tuo tarkka taloinen vaimo,

kuullut on kukotta nousta, kanan lapsetta karata

näitä häitä hankittaissa, teoksia tehtäessä,

hiivoja rakettaessa, olosia pantaessa.

"Hyvin on hyvä emäntä, tuo tarkka taloinen vaimo,

osannut oluet panna, makujuoman juoksutella

iuista imeltyneistä, make'ista maltahista,

joit' ei puulla puuhaellut, korennolla koukkaellut,

vaanpa kourilla kohenti, käsivarsin käännytteli

saunassa savuttomassa, la'aistuilla lautehilla.

"Eipä tuo hyvä emäntä, tuo tarkka taloinen vaimo,

laske iskulle ituja, päästä maalle maltahia;

käypi saunassa use'in syänyöllä yksinänsä,

ei huoli susia surra, pelätä metsän petoja.

"Jopa nyt emännän kiitin; vuotas kiitän patvaskani!

Ken on pantu patvaskaksi, ken otettu oppahaksi?

Kylän paras patvaskana, kylän onni oppahana.

"Onpa meiän patvaskalla päällä haahen haljakkainen;

se on kaita kainalosta, soma suolien kohasta.

"Onpa meiän patvaskalla, onpa kauhtana kapoinen:

helmat hietoa vetävi, takapuolet tanteria.

"Vähän paitoa näkyvi, pikkaraisen pilkottavi:

on kuin Kuuttaren kutoma, tinarinnan riukuttama.

"Onpa meiän patvaskalla vyöllä ussakka utuinen,

Päivän tyttären kutoma, kirjokynnen kirjoittama

ajalla tulettomalla, tulen tietämättömällä.

"Onpa meiän patvaskalla silkkiset sukat jalassa,

silkkiset sukan sitehet, säteriset säärinauhat,

jotk' on kullalla ku'ottu, hopealla huoliteltu.

"Onpa meiän patvaskalla Saksan kengät kelvolliset,

kuni joutsenet joella, vesiteiret vieremillä

tahi hanhuet havulla, muuttolinnut murrikolla.

"Onpa meiän patvaskalla kutrit kullansuortuvaiset,

parta kullanpalmikkoinen; päässä pystyinen kypäri,

puhki pilvien puhuja, läpi metsän läiköttäjä,

jot' ei saatane sataisin, tuotane tuhansin markoin.

"Jo nyt kiitin patvaskani; vuotas kiitän saajanaisen!

Mist' on saatu saajanainen, kust' otettu onnellinen?

"Tuolt' on saatu saajanainen, tuolt' otettu onnellinen

takoa Tanikan linnan, uuen linnan ulkopuolta.

"Eipä vielä sieltäkänä, ei perän pereäkänä!

Tuolt' on saatu saajanainen, tuolt' otettu onnellinen

Vienan pääliltä vesiltä, ulapoilta auke'ilta.

"Eipä vielä sieltäkänä, ei perän pereäkänä!

Kasvoi maalla mansimarja, punapuola kankahalla,

pellolla heleä heinä, kukka kultainen aholla:

siit' on saatu saajanainen, siit' otettu onnellinen.

"Saajanaisen suu somainen kuni Suomen sukkulainen;

saajanaisen sirkut silmät kuni tähet taivahalla;

saajanaisen kuulut kulmat kuni kuu meren-ylinen.

"Onpa meiän saajanaisen kaula kullankiehkuroissa,

pää kullanvipalehissa, käet kullankäärilöissä,

sormet kullansormuksissa, korvat kullanhelmilöissä,

kulmat kullansolmuloissa, silmäripset simpsukoissa.

"Luulin kuun kumottavaksi, kuu kumotti kultasolki;

luulin päivän paistavaksi, kun sen paistoi paian kaulus;

luulin laivan läikkyväksi, kun sen läikkyi lakki päässä.

"Jopa kiitin saajanaisen; annas katson kaiken kansan,

onko kansa kaunihina, väki vanha vänkeänä

sekä nuoriso somana, koko joukko juoleana!

"Jopa katsoin kaiken kansan, ehkä tiesin ennoltaki:

eip' ole tässä ennen ollut eikä varsin vasta liene

tämän joukon juoleutta, tämän kansan kauneutta,

väen vanhan vänkeyttä, väen nuorison somuutta.

Kaikk' on kansa haljakassa kuni metsä huutehessa:

alta on kuin aamurusko, päältä on kuin päivänkoite.

"Huokeat oli hopeat, löyhät kullat kutsuloilla,

rahataskut tanterilla, rahakukkarot kujilla

näillä kutsuvierahilla kutsuloille kunniaksi."

Vaka vanha Väinämöinen, virren ponsi polvu'inen,

siitä siirtihe rekehen, lähtevi kohin kotia;

laulelevi virsissänsä, laulelevi, taitelevi.

Lauloi virren, lauloi toisen virrelläpä kolmannella

kilahti jalas kivehen, tarttui kapla kannon päähän,

rikkoihe reki runolta, jalas taittui laulajalta,

kapla poikki paukahutti, laiat irti loskahutti.

Sanoi vanha Väinämöinen, itse virkkoi, noin nimesi:

"Onko tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa,

vaiko tässä vanhalassa, väessä vähenevässä,

kenpä Tuonelle kävisi, lähtisi Manan majoille,

toisi Tuonelta orasen, vääntiän Manan väeltä

reki uusi laatiani, korjanen kohentoani?"

Sekä nuoremmat sanovi, jotta vanhat vastoavi:

"Ei ole tässä nuorisossa eikä varsin vanhastossa,

koko suuressa su'ussa niin urosta urheata,

jotta Tuonelle menisi, lähtisi Manan majoille,

toisi Tuonelta orasen, vääntiän Manan majoilta

reki uusi laatiasi, korjanen kohentoasi."

Silloin vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen,

läksi toiste Tuonelahan, matkasi Manan majoille.

Toi orasen Tuonelasta, vääntiän Manan majoilta.

Siitä vanha Väinämöinen laulavi salon sinisen,

salohon tasaisen tammen sekä pihlajan pätevän;

ne kohenti korjaksensa, painalti jalaksiksensa,

niistä katsoi kaplaksia sekä väänti vempeleitä:

sai korjan kohennetuksi, re'en uuen laaituksi.

Pisti varsan valjahisin, ruskean re'en etehen,

itse istuihe rekehen, laskettihe laitiohon.

Vitsattaki virkku juoksi, helmin lyömättä hevonen

entisille appehille, taanoisille suuruksille;

saattoi vanhan Väinämöisen, laulajan iän-ikuisen,

oman uksen aukomille, oman kynnyksen etehen.

	Kalevalan runot
	Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes