Kalevala - Kahdesneljättä runo

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön poika,

hivus keltainen, korea, kengän kauto kaunokainen,

jo kohta sepon ko'issa kysyi työtä iltasella

isännältä iltaseksi, emännältä aamuseksi:

"Työt tässä nimettäköhön, nimi työlle pantakohon,

kulle työlle työntyminen, raaolle rakentuminen!"

Seppo Ilmarin emäntä, tuopa tuossa arvelevi,

kulle työlle uusi orja, raaolle rahan-alainen.

Pani orjan paimeneksi, karjan suuren kaitsijaksi.

Tuopa ilkoinen emäntä, sepän akka irvihammas,

leipoi leivän paimenelle, kakun paksun paistelevi:

kauran alle, vehnän päälle, keskelle kiven kutovi.

Kakun voiti voiheralla, kuoren rasvalla rakenti,

pani orjalle osaksi, palaseksi paimenelle.

Itse orjoa opasti, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Ellös tätä ennen syökö karjan mentyä metsälle!"

Siitä Ilmarin emäntä laittoi karjan laitumelle.

Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:

"Lasken lehmäni leholle, maion antajat aholle,

hatasarvet haavikolle, kourusarvet koivikolle;

työnnän kuuta ottamahan, talia tavottamahan

ahomailta auke'ilta, leve'iltä lehtomailta,

korke'ilta koivikoilta, mataloilta haavikoilta,

kultaisilta kuusikoilta, hope'isilta saloilta.

"Katso, kaunoinen Jumala, varjele, vakainen Luoja,

varjele vahingon tieltä, kaitse kaikista pahoista,

ettei tuskihin tulisi, häpe'ihin hämmentyisi!

"Kuin katsoit katollisessa, alla varjon vartioitsit,

niin katso katottomassa, vaali vartijattomassa,

jotta karja kaunistuisi, eistyisi emännän vilja

hyvänsuovan mieltä myöten, pahansuovan paitsi mieltä!

"Kun lie kurjat paimeneni, ylen kainut karjapiiat,

paju pannos paimeneksi, leppä lehmän katsojaksi,

pihlaja pitelijäksi, tuomi tuojaksi kotihin

emännäisen etsimättä, muun väen murehtimatta!

"Kun ei paju paimentane, pihlaja hyvin pi'elle,

leppä ei lehmiä ajane, tuomi ei kotihin tuone,

niin pane parempiasi, työnnä luonnon tyttäriä

minun viljan viitsijäksi, katsojaksi karjan kaiken!

Paljo on piikoja sinulla, saoin käskyn kuulijoita,

eläjiä ilman alla, luonnottaria hyviä.

"Suvetar, valio vaimo, Etelätär, luonnon eukko,

Hongatar, hyvä emäntä, Katajatar, kaunis neiti,

Pihlajatar, piika pieni, Tuometar, tytär Tapion,

Mielikki, metsän miniä, Tellervo, Tapion neiti!

Katso'ote karjoani, viitsiöte viljoani

kesä kaikki kaunihisti, lehen aika leppeästi,

lehen puussa liehuessa, ruohon maassa roikatessa!

"Suvetar, valio vaimo, Etelätär, luonnon eukko!

Heitä hienot helmuksesi, esiliinasi levitä

karjalleni katteheksi, pienilleni peitteheksi,

vihoin tuulen tuulematta, vihoin saamatta satehen!

"Kaitse karjani pahoista, varjele vahingon teiltä,

noista soista soiluvista, lähtehistä läilyvistä,

heiluvista hettehistä, pyöre'istä pyötiköistä,

ettei tuskihin tulisi, häpe'ihin hämmentyisi,

sorkka suohon sorkahtaisi, hettehesen herkähtäisi

ylitse Jumalan tunnin, päitse aivon autuahan!

"Tuo'os torvi tuonnempata, tuolta taivahan navalta,

mesitorvi taivosesta, simatorvi maaemästä!

Puhu tuohon torvehesi, kumahuta kuuluhusi:

puhu kummut kukkahaksi, kangasvieret kaunihiksi,

ahovieret armahaksi, lehtovieret leppeäksi,

suovieret sulaksi meeksi, hetevieret vierteheksi!

"Siitä syötä karjoani, raavahiani ravitse,

syöttele metisin syömin, juottele metisin juomin!

Syötä kullaista kuloa, hope'ista heinän päätä

heraisista hettehistä, läikkyvistä lähtehistä,

koskilta kohisevilta, jokiloilta juoksevilta,

kultaisilta kunnahilta, hope'isilta ahoilta!

"Kaivo kultainen kuvoa kahen puolen karjan maata,

josta karja vettä joisi, simoa siretteleisi

utarihin uhkuvihin, nisihin pakottavihin:

saisi suonet soutamahan, maitojoet juoksemahan,

maitopurot purkemahan, maitokosket kuohumahan,

puhumahan maitoputket, maitohormit huokumahan,

joka aika antamahan, joka vuoro vuotamahan

ylitse vihanki suovan, pahansuovan sormiloitse,

maion saamatta manalle, katehesen karjanannin!

"Paljo on niitä ja pahoja, kut maion manalle vievät,

katehesen karjanannin, lehmän tuoman toisialle;

vähä on niitä ja hyviä, kut maion manalta saavat,

piimänsä kylän piolta, tuorehensa toisialta.

"Ei ennen minun emoni kysynyt kylästä mieltä,

tointa toisesta talosta; sai se maitonsa manalta,

piimänsä pitelijältä, tuorehensa toisialta.

Antoi tulla tuonnempata, ehtiä etempätäki:

tulla maion Tuonelasta, Manalasta, maankin alta,

tulla yöllä yksinänsä, pimeällä piilokkali,

kuulematta kunnottoman, kelvottoman keksimättä,

vihansuovan sortamatta, katehen kaehtimatta.

"Noin sanoi minun emoni, noin sanon minä itseki:

minne viipyi lehmän vilja, kunne maitoni katosi?

Onko viety vierahalle, kytketty kylän pihoille,

mieron porttojen povehen, katehien kainalohon,

vai on puihin puuttununna, metsihin menehtynynnä,

levennynnä lehtomaille, kaonnunna kankahille?

"Ei maito manalle joua, lehmän vilja vierahalle,

mieron porttojen povehen, katehien kainalohon

eikä puihin puuttumahan, metsihin menehtymähän,

lehtoihin levenemähän, kaatumahan kankahalle.

Maito koissa tarvitahan, ajan kaiken kaivatahan:

koissa vuottavi emäntä katajainen rainta käessä.

"Suvetar, valio vaimo, Etelätär, luonnon eukko!

Käy nyt, syötä Syötikkini sekä juota Juotikkini,

herustele Hermikkiä, tuorustele Tuorikkia,

anna maito Mairikille, Omenalle uuet piimät

hele'istä heinänpäistä, kaunihista kastikoista,

mairehista maaemistä, metisistä mättähistä,

nurmelta mesinukalta, maalta marjanvartiselta,

kanervan-kukattarilta, heinän-helpehettäriltä,

pilven piimätyttäriltä, taivahan-navattarilta,

tuoa maitoiset maruet, aina uhkuvat utaret

lypseä lyhyen vaimon, pienen piian piukutella!

"Nouse, neitonen, norosta, hienohelma, hettehestä,

neiti lämmin, lähtehestä, puhasmuotoinen, muasta!

Ota vettä lähtehestä, jolla kastat karjoani,

jotta karja kaunistuisi, eistyisi emännän vilja

ennen käymistä emännän, katsomista karjapiian,

emännän epäpätöisen, ylen kainun karjapiian.

"Mielikki, metsän emäntä, lavekämmen karjan eukko!

Työnnä pisin piikojasi, paras palkkalaisiasi,

viitsimähän viljoani, katsomahan karjoani

tänä suurena suvena, Luojan lämminnä kesänä,

Jumalan suaitsemana, antamana armollisen!

"Tellervo, Tapion neiti, metsän tyttö tylleröinen,

utupaita, hienohelma, hivus keltainen, korea,

jok' olet karjan kaitselija, viitsijä emännän viljan

mieluisassa Metsolassa, tarkassa Tapiolassa!

Kaitse karja kaunihisti, viitsi vilja virkeästi!

"Kaitse kaunoisin kätösin, somin sormin suorittele,

su'i ilveksen iholle, kampua kalan evälle,

karvalle meren kapehen, metsän uuhen untuvalle!

Illan tullen, yön pimeten, hämärien hämmetessä

saata karjani kotihin, etehen hyvän emännän,

hete heiluva selällä, maitolampi lautasilla!

"Päivän mennessä majoille, iltalinnun laulellessa

itse virki viljalleni, sano sarvijuonelleni:

'Kotihinne, kourusarvet, maion antajat, majalle!

Koissa on hyvä ollaksenne, maa imara maataksenne;

korpi on kolkko käyäksenne, ranta raikutellaksenne.

Kotihinne tullaksenne vaimot valkean tekevät

nurmelle mesinukalle, maalle marjanvartiselle.'

"Nyyrikki, Tapion poika, siniviitta viian poika!

Tyvin pistä pitkät kuuset, latvoin lakkapäät petäjät

sillaksi likasijoille, paikaksi pahoille maille,

suosulihin, maasulihin, lätäkköihin läilyvihin!

Anna käyä käyräsarven, haarasorkan sorkutella,

joutua joka savulle viatoinna, vilpitöinnä,

ilman suohon sortumatta, likahan litistymättä!

"Kun ei karja tuosta huoli, yöksi ei kulkene kotihin,

Pihlajatar, piika pieni, Katajatar, kaunis neiti,

leikkoa lehosta koivu, ota vitsa viiakosta,

käyös piiska pihlajainen, katajainen karjanruoska

takoa Tapion linnan, tuolta puolen Tuomivaaran!

Aja karja kartanolle, saunan lämmitä-panolle,

kotihin kotoinen karja, metsän karja Metsolahan!

"Otsonen, metsän omena, mesikämmen käyretyinen!

Tehkämme sulat sovinnot, rajarauhat rapsakamme

iäksemme, ilmaksemme, polveksemme, päiviksemme,

ettet sorra sorkkasäärtä, kaa'a maion kantajata

tänä suurena suvena, Luojan lämminnä kesänä!

"Kun sa kuulet kellon äänen tahi torven toitotuksen,

lyöte maata mättähälle, nurmelle nukahtamahan,

tunge korvasi kulohon, paina pääsi mättähäsen!

Tahi korpehen kokeos, saaos sammalhuonehesen,

mene toisille mä'ille, muille kummuille kuvahu,

jottei kuulu karjan kello eikä paimenen pakina!

"Otsoseni, ainoiseni, mesikämmen, kaunoiseni!

En sua kiellä kiertämästä enkä käymästä epeä;

kiellän kielen koskemasta, suun ruman rupeamasta,

hampahin hajottamasta, kämmenin käpyämästä.

"Käyös kaarten karjamaita, piilten piimäkankahia,

kierten kellojen remua, ääntä paimenen paeten!

Konsa on karja kankahalla, sinä suolle soiverraite;

kun karja solahti suolle, silloin korpehen kokeos!

Karjan käyessä mäkeä astu sie mäen alatse;

karjan käyessä alatse mene sie mäkeä myöten!

Astuessansa aholla sinä viere viiakkoa;

viiakkoa vierressänsä sinä astuos ahoa!

Kule kullaisna käkenä, hope'isna kyyhkyläisnä,

siirry siikana sivutse, veteleite veen kalana,

viere villakuontalona, kule pellavaskupona,

kätke kynnet karvoihisi, hampahat ikenihisi,

jottei karja kammastuisi, pieni vilja pillastuisi!

"Anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto,

käyä karjan kaunihisti, soreasti sorkutella

poikki soista, poikki maista, halki korven kankahista,

ettet koske konsakana, rupea rumanakana!

"Muista muinainen valasi tuolla Tuonelan joella,

kynsikoskella kovalla, Luojan polvien e'essä!

Lupa sulle annettihin kolme kertoa kesässä

käyä kellon kuuluvilla, tiukujen tirinämailla,

vaan eipä sitä suattu eikä annettu lupoa

ruveta rumille töille, häpeähän hämmentyä.

"Jos sulle viha tulisi, hampahat halutteleisi,

visko viitahan vihasi, honkihin pahat halusi!

Hakkoa lahoa puuta, kaa'a koivunpökkelöitä,

vääntele vesihakoja, määhki marjamättähiä!

"Kun tulevi ruoan tarvis, syöä mielesi tekevi,

syö'ös sieniä metsästä, murra muurahaiskekoja,

juuria punaisen putken, Metsolan mesipaloja

ilman ruokaruohoittani, minun henkiheinittäni!

"Metsolan metinen amme hapata hihittelevi

kultaisella kunnahalla, hope'isella mäellä:

siin' on syöä syölähänki, juoa miehen juolahanki,

eikä syöen syömät puutu, juoen juomiset vähene.

"Niin teemme ikisovinnot, ikirauhat ratkoamme

eleäksemme ehosti, kesän kaiken kaunihisti:

maat on meillä yhtehiset, evähät erinomaiset.

"Vaan jos tahtonet tapella, eleä soan tavalla,

tapelkamme talvikauet, lumiajat luskailkamme!

Suven tullen, suon sulaen, lätäkköjen lämmitessä

ellös tänne tulkokana karjan kullan kuuluville!

"Josp' on tullet näille maille, sattunet saloille näille,

täällä aina ammutahan. Kun ei ampujat kotona,

on meillä osaavat vaimot, emännät alinomaiset,

jotka tiesi turmelevi, matkasi pahoin panevi,

ettet koske konsakana, rupea rumanakana

ylitse tahon Jumalan, päitse auvon autuahan.

"Oi Ukko, ylijumala! Kun kuulet toen tulevan,

muuta muiksi lehmäseni, kamahuta karjaseni,

kiviksi minun omani, kantoloiksi kaunoiseni,

kumman maata kulkiessa, vantturan vaeltaessa!

"Kun ma otsona olisin, mesikämmennä kävisin,

en mä noissa noin asuisi aina akkojen jaloissa.

Onpa maata muuallaki, tarhoa taempanaki

juosta miehen joutilahan, virattoman viiletellä,

käyä halki kämmenpääsi, poikki pohkealihasi,

sinisen salon sisässä, korven kuulun kainalossa.

"Käpy- on kangas käyäksesi, hiekka helkytelläksesi,

tie on tehty mennäksesi, meren ranta juostaksesi

Pohjan pitkähän perähän, Lapin maahan laakeahan.

Siell' on onni ollaksesi, armas aikaellaksesi,

käyä kengättä kesällä, sykysyllä syylingittä

suurimmilla suon selillä, leve'illä liettehillä.

"Kun et tuonne mennekänä etkä oike'in osanne,

ota juoni juostaksesi, polku poimetellaksesi

tuonne Tuonelan salolle tahi Kalman kankahalle!

Siell' on suohut sorkutella, kanervikko kaalaella,

siellä Kirjos, siellä Karjos, siellä muita mullukoita

rautaisissa rahkehissa, kymmenissä kytky'issä.

Siellä laihatki lihovat, lihaviksi luutki saavat.

"Lepy, lehto, kostu, korpi, lempeä, salo sininen!

Anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto

tänä suurena suvena, Herran hellennä kesänä!

"Kuippana, metsän kuningas, metsän hippa halliparta!

Korjaele koiriasi, raivaele rakkiasi!

Pistä sieni sieramehen, toisehen omenamarja,

jottei henki haisahtele, tuuhahtele karjan tuuhku!

Silmät silkillä sitele, korvat kääri käärehellä,

jottei kuule kulkevia, ei näe käveleviä!

"Kun ei tuosta kyllin liene, ei vielä kovin varone,

kiellä poies poikoasi, epeä äpärettäsi!

Saattele saloilta näiltä, näiltä rannoilta rapoa,

kape'ilta karjan mailta, leve'iltä liepehiltä!

Kätke koirasi kolohon, rakkisi rapoa kiinni

kultaisihin kytky'ihin, hihnoihin hope'isihin,

jottei pilloa pitäisi, häpehiä hämmentäisi!

"Kun ei tuosta kyllin liene, ei vielä sitä varone,

Ukko, kultainen kuningas, hope'inen hallitsija,

kuule kultaiset sanani, armahaiset lauseheni!

Paina panta pihlajainen ympäri nenän nykerän!

Kun ei pihlaja pitäne, niin sä vaskesta valata,

jos ei vaski vahva liene, panta rautainen rakenna!

Vaan jos rauan ratkaisnehe, vielä mennehe vioille,

syökse kultainen korento leukaluusta leukaluuhun,

päät on päättele lujasti, kotkoa kovasti kiinni,

ettei liiku liiat leuat, harvat hampahat hajoa,

kun ei rauoin ratkottane, teräksillä temmottane,

veitsillä veristettäne, kirvehellä kiskottane!"

Siitä Ilmarin emäntä, tuo takojan tarkka vaimo,

lehmät läävästä lähetti, laski karjan laitumelle,

pani paimenen perähän, orjan lehmien ajohon.

	Kalevalan runot
	Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes