Kalevala - Kolmasneljättä runo
- Kullervo, Kalervon poika, otti konttihin evästä,
- ajoi lehmät suota myöten, itse kangasta kapusi.
- Sanan virkki vieressänsä, kertoeli käyessänsä:
- "Voi minä poloinen poika, voi poika polon-alainen!
- Jo minä johonki jou'uin, jou'uin joutavan jälille,
- härän hännän paimeneksi, vasikkojen vaalijaksi,
- joka suon on sotkijaksi, maan pahan matelijaksi!"
- Istui maahan mättähälle, päätyi päivän rintehesen.
- Siinä virkki virsissänsä, lauluissansa noin lateli:
- "Paistapa, Jumalan päivä, Herran kehrä, hellittele
- sepon karjan kaitsijalle, emännällen ensinkänä!
- Emäntä hyvin elävi, vehnäsiä viiltelevi,
- piirosia pistelevi, voita päälle vuolaisevi.
- Paimen parka kuivan leivän, kuivan kuoren kurskuttavi,
- kauraisen kavertelevi, lementtisen leikkoavi,
- olkisen ojentelevi, petäisen peiputtavi,
- veen lepillä liukkoavi märän mättähän nenästä.
- "Mene, päivä, viere, vehnä, alene, Jumalan aika!
- Kule, päivä, kuusikolle, viere, vehnä, vitsikölle,
- karkoa katajikolle, lennä leppien tasalle!
- Päästä paimenta kotihin voivatia vuolemahan,
- rieskoa repäisemähän, kakkaroita kavamahan!"
- Silloin Ilmarin emäntä, paimenen pajattaessa,
- Kullervoisen kukkuessa, jo oli vuollut voivatinsa,
- itse rieskansa reväisnyt, kakkaransa kaivaellut;
- keittänyt vetisen vellin, kylmän kaalin Kullervolle,
- jos' oli rakki rasvan syönyt, Musti murkinan pitänyt,
- Merkki syönyt mielin määrin, Halli haukannut halunsa.
- Lintunen lehosta lauloi, pieni lintu pensahasta:
- "Jos oisi aika orjan syöä, isottoman illastella."
- Kullervo, Kalervon poika, katsoi pitkän päivän päälle.
- Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo nyt on aika atrioia,
- aika ruoalle ruveta, evähiä etsiskellä."
- Ajoi lehmänsä levolle, karjan maata kankahalle;
- itse istui mättähälle, vihannalle turpehelle.
- Laski laukkunsa selästä, otti leivän laukustansa,
- katselevi, kääntelevi. Tuosta tuon sanoiksi virkki:
- "Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä,
- vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren."
- Veti veitsensä tupesta leivän leikkaellaksensa:
- veitsi vierähti kivehen, kasahutti kalliohon;
- terä vieri veitsosesta, katkesi kurauksuesta.
- Kullervo, Kalervon poika, katselevi veitsyttänsä,
- itse päätyi itkemähän. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Yks' oli veitsi veikkoutta, yksi rauta rakkautta,
- isän saamoa eloa, vanhemman varustamata;
- senki katkaisin kivehen, karahutin kalliohon,
- leipähän pahan emännän, pahan vaimon paistamahan!
- "Millä nyt maksan naisen naurun, naisen naurun, piian pilkan,
- akan ilkeän evähät, pahan porton paistannaiset?"
- Varis vaakkui varvikosta, varis vaakkui, korppi koikkui:
- "Oi on kurja kullansolki, ainoa Kalervon poika!
- Mit' olet mielellä pahalla, syämellä synkeällä?
- Ota vitsa viiakosta, koivu korven notkelmosta,
- aja suolle sontareiet, lehmät liejuhun levitä
- puolen suurille susille, toisen korven kontioille!
- "Kaikoa suet kokohon, karhut kaikki katrahasen!
- Suet pistä Pienikiksi, karhut Kyytäksi kyhäise,
- aja karjana kotihin, kirjavana kartanolle!
- Sillä maksat naisen naurun, pahan vaimon parjaukset."
- Kullervo, kalervon poika, itse tuon sanoiksi virkki:
- "Malta, malta, hiien huora! Jos itken isoni veistä,
- vielä itkenet itseki, itket lypsylehmiäsi."
- Otti vitsan viiakosta, katajaisen karjanruoskan;
- sorti suohon lehmäkarjan, härät murtohon murenti
- puoliksi susien syöä, puolen korven kontioille.
- Suet lausui lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti,
- minkä pisti Pienikiksi, kunka Kyytäksi kyhäisi.
- Lonkui päivä lounahasen, kiertyi keski-illoillensa,
- kulki kuusikon tasalle, lenti lehmäslypsykselle.
- Tuo pahainen paimen raiska, Kullervo, Kalervon poika,
- ajoi kontiot kotihin, susikarjan kartanolle.
- Vielä neuvoi karhujansa, susillensa suin puheli:
- "Repäise emännän reisi, pure puoli pohkeata,
- kun tulevi katsomahan, lyykistäikse lypsämähän!"
- Teki luikun lehmän luista, härän sarvesta helinän,
- torven Tuomikin jalasta, pillin Kirjon kinterestä.
- Lujahutti luikullansa, toitahutti torvellansa
- kolmasti kotimäellä, kuuesti kujosten suussa.
- Tuop' on Ilmarin emäntä, sepon akka, selvä nainen,
- viikon maiotta virovi, ksävoitta kellettävi.
- Kuuli suolta soittamisen, kajahuksen kankahalta.
- Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
- "Ole kiitetty, Jumala! Torvi soipi, karja saapi!
- Mist' on orja sarven saanut, torven raataja tavannut,
- kun tuo soitelleen tulevi, toitatellen torvettavi,
- puhki korvani puhuvi, läpi pääni läylentävi?"
- Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Suolt' on orja sarven saanut, tuonut torven liettehestä.
- Jo nyt on karjasi kujalla, lehmät lääväpellon päässä;
- saaospa savun panohon, käyös lehmät lypsämähän!"
- Sepä Ilmarin emäntä käski muorin lypsämähän:
- "Käypä, muori, lypsämähän, raavahat rakentamahan!
- Enpä itse ennättäisi taikinan alustehelta."
- Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ainapa hyvät emännät, taitavat taloiset vaimot
- itse ennen lehmät lypsi, itse raavahat rakenti."
- Siitä Ilmarin emäntä sai itse savupanolle,
- tuosta lypsylle tulevi. Katsoi kerran karjoansa,
- silmäeli siivatoita; sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Karja on kaunihin näköinen, siivatat sileäkarvat,
- kaikki ilveksen iholla, metsän uuhen untuvalla,
- tuntuvilla tummelilla, nännillä näpähyvillä."
- Lyhmistihe lypsämähän, heittihe heruttamahan.
- Veti kerran, tuosta toisen, kohta kolmatta yritti:
- susi päälle suimastaikse, karhu päälle kuopaiseikse.
- Susi suun revittelevi, karhu kiskoi kinttusuonet,
- puri puolen pohkeata, katkoi kannan sääriluusta.
- Kullervo, Kalervon poika, sillä kosti piian pilkan,
- piian pilkan, naisen naurun, pahan vaimon palkan maksoi.
- Ilmarin iso emäntä itse loihe itkemähän,
- sanan virkkoi, noin nimesi: "Pahoin teit sä, paimo parka!
- Ajoit kotiot kotihin, suet suurille pihoille!"
- Kullervo, Kalervon poika, tuopa tuohon vastaeli:
- "Pahoin tein mä, paimen parka, et hyvin, emäntä parka!
- Leivoit sie kivisen leivän, kakun paistoit kallioisen:
- ve'in veitseni kivehen, karahutin kalliohon
- ainoan isoni veitsen, sukukuntani kuraksen!"
- Sanoi Ilmarin emäntä: "Oi sie paimo, armas paimo!
- Myöstytäpä miettehesi, perin lausu lausehesi,
- päästä suen suutehista, karhun kynnestä kavista!
- Mie sun paioilla parannan, kaatioilla kaunistelen,
- syötän voilla, vehnäsillä,rieskamaitosilla;
- vuoen syötän raatamatta, toisen työlle työntämättä.
- "Kun et jou'u päästämähän, käy pian kerittämähän,
- kohta kaaun kuolijaksi, muutun mullan muotoiseksi."
- Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun on kuollet, kuolkosipa, kaotkosi, kun kaonnet!
- Sija on maassa mennehillä, kalmassa kaonneihilla,
- maata mahtavaisimmanki, leve'immänki levätä."
| Kalevalan runot | ||
| Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |