Kalevala - Kahdesviidettä runo
- Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen,
- kolmas lieto Lemmin poika, tuo on kaunis Kaukomieli,
- läksi selvälle merelle, lake'ille lainehille
- tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan,
- miehen syöjähän sijahan, urohon upottajahan.
- Kenpä tuossa soutajaksi? Yks' on seppo Ilmarinen:
- sepä tuossa soutajaksi airoillen ylimäisille;
- toinen lieto Lemminkäinen airoillen alimaisille.
- Vaka vanha Väinämöinen itse istuihe perähän.
- Laskea karehtelevi; laski halki lainehien,
- noien kuohujen kovien, lakkipäien lainehien,
- vasten Pohjan valkamoita, ennen tiettyjä teloja.
- Jopa tuonne tultuansa, matkan päähän päästyänsä
- vetivät venosen maalle, tempasivat tervarinnan
- teloille teräksisille, valkamoille vaskisille.
- Tulivat tuville tuosta, pian pistihe sisälle.
- Kysyi Pohjolan emäntä, tutkaeli tullehilta:
- "Mipä miehillä sanoma, urohilla uusi tieto?"
- Vaka vanha Väinämöinen, tuopa tuohon vastoavi:
- "Sammosta sanomat miesten, kirjokannesta urosten:
- saimme sampuen jaolle, kirjokannen katselulle."
- Itse Pohjolan emäntä sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei pyyssä kahen jakoa, oravassa miehen kolmen.
- Hyvä on sampuen hyrätä, kirjokannen kahnatella
- Pohjolan kivimäessä, vaaran vaskisen sisässä.
- Hyvä olla itseniki sammon suuren haltijana."
- Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun et antane osoa, tuota sammon toista puolta,
- niin on kaiken kantanemme, vienemme venehesemme."
- Louhi, Pohjolan emäntä, tuo tuosta pahoin pahastui.
- Kutsui Pohjolan kokohon, nuoret miehet miekkoinensa,
- urohot asehinensa pään varalle Väinämöisen.
- Vaka vanha Väinämöinen kävi kanteloisehensa,
- itse istui soittamahan, alkoi soittoa somasti.
- Tuota kaikki kuulemahan, iloa imehtimähän,
- miehet mielellä hyvällä, naiset suulla nauravalla,
- urohot vesissä silmin, pojat maassa polvillansa.
- Väkeä väsyttelevi, rahvahaista raukaisevi:
- kaikki nukkui kuuntelijat sekä vaipui katselijat;
- nukkui nuoret, nukkui vanhat Väinämöisen soitantohon.
- Siitä viisas Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen,
- tapasi on taskuhunsa, kulki kukkaroisehensa.
- Ottavi uniset neulat, voiteli unella silmät,
- ripset ristihin panevi, painoi luomet lukkosehen
- väeltä väsyneheltä, urohilta uinuvilta:
- pani pitkähän unehen, viikommaksi nukkumahan
- koko Pohjolan perehen ja kaiken kyläisen kansan.
- Meni sammon saa'antahan, kirjokannen katsontahan
- Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä,
- yheksän lukon takoa, takasalvan kymmenennen.
- Tuossa vanha Väinämöinen lauloa hyrähtelevi
- vaaran vaskisen ovilla, kivilinnan liepehillä:
- jopa liikkui linnan portit, järkkyi rautaiset saranat.
- Itse seppo Ilmarinen, tuopa tuossa toisna miesnä.
- Voilla voiti lukkoloita, saranoita rasvasilla,
- jottei ukset ulvahuisi, eikä naukuisi saranat.
- Lukot sormin luksutteli, salvat kuokalla kohotti:
- jo lukot lusuna vieri, ovet vahvat aukieli.
- Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi sie lieto Lemmin poika, ylimäinen ystäväni!
- Mene sampo ottamahan, kirjokansi kiskomahan!"
- Tuopa lieto Lemminkäinen tahi kaunis Kaukomieli,
- kyllä kärkäs käskemättä, kehumattaki kepeä,
- meni sammon saa'antahan, kirjokannen kiskontahan.
- Sanoi tuonne mennessänsä, kerskaeli käyessänsä:
- "Mi lienee minussa miestä, urosta Ukon pojassa,
- senpä sampo siirtyköhön, kirjokansi kääntyköhön
- jalan oikean avulla, takakannan koskemalla!"
- Siirrytteli Lemminkäinen, siirrytteli, käännytteli,
- sylin sampoa syleili, polvin maassa puuhaeli:
- eipä sampo liikukana, kirjokansi kallukana;
- sen oli juuret juurruteltu yheksän sylen syvähän.
- Hyvä on härkä Pohjolassa, jok' on vahva vartalolta,
- ylen sitkeä sivulta, suonilta kovin sorea;
- sen on syltä sarvet pitkät, puolentoista turpa paksu.
- Otti härän heinikosta, auran pellon pientarelta;
- sillä kynti sammon juuret, kirjokannen kiinnittimet:
- saipa sampo liikkumahan, kirjokansi kallumahan.
- Siitä vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen,
- kolmas lieto Lemminkäinen saattelivat sammon suuren
- Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä.
- Veivät sen venosehensa, latjasivat laivahansa.
- Saivat sammon purtehensa, kirjokannen kaarillensa;
- työntivät venon vesille, satalauan lainehille.
- Tyrskähti veno vetehen, läksi laioin lainehesen.
- Kysyi seppo Ilmarinen, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Minne sampo saatetahan, kunnepa kuletetahan
- näiltä paikoilta pahoilta, poloisesta Pohjolasta?"
- Vaka vanha Väinämöinen itse virkki, noin nimesi:
- "Tuonne sampo saatetahan, kirjokansi kaimatahan
- nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen,
- siellä onnen ollaksensa, ainian asuaksensa.
- On siellä vähän sijoa, toki paikkoa palanen,
- syömätöintä, lyömätöintä, miekan miehen käymätöintä."
- Siitä vanha Väinämöinen läksi poies Pohjolasta,
- läksi mielellä hyvällä, iloten omille maille.
- Itse tuossa noin saneli: "Käänny, pursi, Pohjolasta,
- käännäite kohen kotia, perin maille vierahille!
- "Tuuittele, tuuli, purtta, soutele, vesi, venettä,
- anna airoillen apua, huoparille huoitusta
- noilla väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa!
- "Oisiko airot pikkaraiset, soutajat vähäväkiset,
- pienoiset peränpitäjät, lapset laivan hallitsijat,
- anna, Ahto, airojasi, venettäsi, veen isäntä,
- airot uuet ja paremmat, mela toinen ja lujempi,
- itse airoillen asetu, sovitaite soutamahan!
- Anna juosta puisen purren, rautahangan hakkaella
- halki kuohujen kovien, lakkipäien lainehien!"
- Siitä vanha Väinämöinen laskea karehtelevi.
- Itse seppo Ilmarinen, toinen lieto Lemminkäinen,
- nepä tuossa soutelevat, soutelevat, joutelevat
- selviä selän vesiä, lake'ita lainehia.
- Sanoi lieto Lemminkäinen: "Olipa ennen aikoinani,
- oli vettä soutajalla sekä virttä laulajalla.
- Vaan ei nyt, nykyisin aioin tuota kuulla kulloinkana
- venehessä vierentätä, lainehilla laulantata."
- Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei vesillä vieremistä, lainehilla laulamista!
- Laulu laiskana pitävi, virret sou'un viivyttävi.
- Päivä kultainen kuluisi, yöhyt kesken yllättäisi
- näillä väljillä vesillä, lake'illa lainehilla."
- Se on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Aika kuitenki kuluvi, päivä kaunis karkelevi,
- yö tulla tuhuttelevi, hämärä häkyttelevi,
- jos et laula polvenasi, hyrehi sinä ikänä."
- Laski vanha Väinämöinen selkeä meren sinisen,
- laski päivän, laski toisen. Päivänäpä kolmantena
- tuo on lieto Lemminkäinen kerran toisen kertaeli:
- "Miks' et laula, Väinämöinen, hyrehi, hyväntöläinen,
- hyvän sammon saatuasi, tien oikein osattuasi?"
- Vaka vanha Väinämöinen, hänpä varman vastoavi:
- "Varahainen laulannaksi, aikainen ilonpioksi.
- Äsken laulanta sopisi, ilon teentä kelpoaisi,
- kun omat ovet näkyisi, omat ukset ulvahtaisi."
- Sanoi lieto Lemminkäinen: "Oisinko itse perässä,
- lauleleisin voiessani, kukkuisin kyetessäni;
- ehk' ei toiste voiakana, ei kyllin kyetäkänä.
- Kun et lauloa luvanne, itse laululle rupean."
- Siinä lieto Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukomieli,
- suutansa sovittelevi, säveltänsä säätelevi.
- Sai itse hyräilemähän, loihe, kurja, kukkumahan
- äreällä äänellänsä, käreällä kulkullansa.
- Lauloi lieto Lemminkäinen, karjahteli Kaukomieli;
- suu liikkui, järisi parta, leukapielet lonkaeli.
- Laulu kuului loitommalle, vierähys vesien poikki,
- kuului kuutehen kylähän, seitsemän selän ylitse.
- Kurki istui kannon päässä, märän mättähän nenässä,
- sormiluitansa lukevi, jalkojansa nostelevi.
- Sepä säikähti kovasti Lemminkäisen laulantata.
- Päästi kurki kumman kulkun, säikähti pahan sävelen;
- heti loihe lentämähän, lenti poikki Pohjolahan.
- Sitte tuonne tultuansa, Pohjan suolle saatuansa
- vielä parkaisi pahasti, äkeästi ärjähteli:
- sillä Pohjolan herätti, pahan vallan valveutti.
- Nousi Pohjolan emäntä unen pitkän maattuansa.
- Kävi karjakartanohon, juoksi riistariihen luoksi;
- katselevi karjoansa, elojansa arvelevi:
- ei ollut karjoa kaonnut, riistettynä riistojansa.
- Jo kävi kivimäelle, vaaran vaskisen ovelle.
- Sanoi tuonne tultuansa: "Voi, poloinen, päiviäni!
- Jop' on täällä vieras käynyt, kaikki lukot lonkaellut,
- liikutellut linnan portit, särkenyt saranarauat!
- Oisko täältä sampo saatu, otettu omin lupinsa?"
- Jo oli sieltä sampo saatu, anastettu kirjokansi
- Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä,
- yheksän lukon takoa, takasalvan kymmenennen.
- Louhi, Pohjolan emäntä, tuo tuosta pahoin pahastui,
- katsoi valtansa vajuvan, alenevan arvionsa.
- Uutarta rukoelevi: "Ututyttö, terhenneiti!
- Seulo seulalla utua, terhenistä tepsuttele,
- laske talma taivahalta, auer ilmasta alenna
- selvälle meren selälle, ulapalle aukealle,
- jottei päästä Väinämöisen, osata uvantolaisen!
- "Kun ei tuosta kyllin tulle, Iku-Turso, Äijön poika,
- nosta päätäsi merestä, lakkoasi lainehesta!
- Kaataos Kalevan miehet, upota uvantolaiset,
- hävitä häjyt urohot alle aaltojen syvien!
- Saata sampo Pohjolahan venehestä vierimättä!
- "Kun ei tuosta kyllin tulle, oi Ukko, ylijumala,
- ilman kultainen kuningas, hope'inen hallitsija,
- rakenna rajuinen ilma, nosta suuri säien voima!
- Luo tuuli, lähetä aalto aivan vastahan venettä,
- jottei päästä Väinämöisen, kulkea uvantolaisen!"
- Ututyttö, neiti terhen, u'un huokuvi merelle,
- sumun ilmahan sukesi; piti vanhan Väinämöisen
- kokonaista kolme yötä sisässä meren sinisen
- pääsemättänsä perille, kulkematta kunnekana.
- Yön kolmen levättyänsä sisässä meren sinisen
- virkki vanha Väinämöinen, itse lausui, noin nimesi:
- "Ei ole mies pahempikana, uros untelompikana
- u'ulla upottaminen, terhenellä voittaminen."
- Veti vettä kalvallansa, merta miekalla sivalti.
- Sima siukui kalvan tiestä, mesi miekan roiskehesta:
- nousi talma taivahalle, utu ilmoillen yleni.
- Selvisi meri sumusta, meren aalto auteresta;
- meri suureksi sukeutui, maailma isoksi täytyi.
- Oli aikoa vähäinen, pirahteli pikkarainen.
- Jo kuului kova kohina viereltä veno punaisen;
- nousi kuohu korkeaksi vasten purtta Väinämöisen.
- Siinä seppo Ilmarinen toki säikähti kovasti:
- veret vieri kasvoiltansa, puna poskilta putosi.
- Veti viltin päänsä päälle, yli korvien kohenti,
- peitti kasvot kaunihisti, silmänsä sitäi paremmin.
- Itse vanha Väinämöinen katsoi vierellä vesiä,
- loi silmät sivulle purren. Näki kummoa vähäisen:
- Iku-Turso, Äijön poika, vieressä veno punaisen
- nosti päätänsä merestä, lakkoansa lainehesta.
- Vaka vanha Väinämöinen saipa korvat kourihinsa.
- Korvista kohottelevi, kysytteli, lausutteli,
- sanan virkkoi, noin nimesi: "Iku-Turso, Äijön poika!
- Miksi sie merestä nousit, kuksi aallosta ylenit
- etehen imehnisille, saanikka Kalevan poian?"
- Iku-Turso, Äijön poika, eikä tuo ihastu tuosta
- eikä tuo kovin pelästy eikä varsin vastaele.
- Vaka vanha Väinämöinen tarkoin toiste tutkaeli,
- kolmasti kovin kysyvi: "Iku-Turso, Äijön poika!
- Miksi sie merestä nousit, kuksi aallosta ylenit?"
- Iku-Turso, Äijön poika, jo kerralla kolmannella
- sanan vastaten sanovi: "Siksi mie merestä nousin,
- siksi aallosta ylenin: oli mielessä minulla
- surmata suku Kalevan, saa'a sampo Pohjolahan.
- Kun nyt lasket lainehisin, heität vielä herjan hengen,
- enpä toiste tullekana etehen imehnisille."
- Silloin vanha Väinämöinen heitti herjan lainehisin.
- Itse tuon sanoiksi virkki: "Iku-Turso, Äijön poika!
- Ellös sie merestä nousko, ellös aallosta yletkö
- etehen imehnisille tämän päivyen perästä!"
- Senpä päivyen perästä ei Turso merestä nouse
- etehen imehnisille, kuni kuuta, aurinkoa,
- kuni päiveä hyveä, ilmoa ihailtavata.
- Siitä vanha Väinämöinen laski eelle laivoansa.
- Oli aikoa vähäinen, pirahteli pikkarainen.
- Jo Ukko, ylijumala, itse ilmojen isäntä,
- virkki tuulet tuulemahan, säät rajut rajuamahan.
- Nousi tuulet tuulemahan, säät rajut rajuamahan.
- Kovin läikkyi länsituuli, luoetuuli tuikutteli;
- enemmän etelä tuuli, itä inkui ilkeästi;
- kauheasti kaakko karjui, pohjonen kovin porasi.
- Tuuli puut lehettömäksi, havupuut havuttomaksi,
- kanervat kukattomaksi, heinät helpehettömäksi.
- Nosti mustia muria päälle selvien vesien.
- Kovin silloin tuulet tuuli, aallot hakkasi alusta.
- Veivät harpun hauinluisen, kantelon kalaneväisen
- väen Vellamon hyväksi, Ahtolan iki-iloksi.
- Ahto aalloilta havainnut, Ahon lapset lainehilta;
- ottivat sorean soiton, kotihinsa korjasivat.
- Siinä vanhan Väinämöisen ve'et silmihin vetihe.
- Itse tuon sanoiksi virkki: "Sinne sattui saalahani,
- meni mielisoittimeni, katosi iki-iloni!
- En tuota enämpi saane sinä ilmoisna ikänä
- hauin hampahan iloa, kalanluista luikutusta."
- Itse seppo Ilmarinen, tuopa tuiki tuskautui.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi, poloinen, päiviäni,
- kun läksin selille näille, ulapoille auke'ille,
- polin puulle pyörivälle, varvalle vapisevalle!
- Jo on tukka tuulta nähnyt, hivus säätä hirveätä,
- parta päiviä pahoja, nähnyt näilläki vesillä;
- harvoin on havaita tainnut tuulta ennen tuon näöistä,
- noita kuohuja kovia, lakkipäitä lainehia.
- Jo nyt on tuuli turvanani, meren aalto armonani!"
- Vaka vanha Väinämöinen, tuopa tuossa arvelevi:
- "Ei venossa vieremistä, purressa parahtamista!
- Itku ei hä'ästä päästä, parku päivistä pahoista."
- Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
- "Vesi, kiellä poikoasi, laine, lastasi epeä,
- Ahto, aaltoja aseta, Vellamo, veen väkeä,
- ettei parsku parraspuille, pääse päälle kaarieni!
- "Nouse, tuuli, taivahalle, ylös pilvihin ajaite,
- sukuhusi, syntyhysi, heimohon, perehesesi!
- Elä kaa'a puista purtta, vierrä hongaista venettä!
- Ennen kaa'a puut palolla, kuuset kummuilla kumoa!"
- Se on lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli,
- sanan virkkoi, noin nimesi: "Tule, kokko turjalainen!
- Tuopa kolme sulkoasi, kokko, kolme, kaarne, kaksi
- varaksi vähän venehen, pahan purren parraspuuksi!"
- Itse laitoa lisäsi, varppehia valmisteli;
- liitti tuohon liikalaiat, koko sylen korkeuiset,
- aallon käymättä ylitse, partahille parskumatta.
- Jo oli kyllin laitoaki, venehessä varppehia
- tuulen tuiman tuikutella, aallon ankaran lykätä,
- kuohuja kulettaessa, mäkipäitä mentäessä.
| Kalevalan runot | ||
| Kirja: Kalevala Ensimmäinen | Toinen | Kolmas | Neljäs | Viides | Kuudes | Seitsemäs | Kahdeksas | Yhdeksäs | Kymmenes | Yhdestoista | Kahdestoista | Kolmastoista | Neljästoista | Viidestoista | Kuudestoista | Seitsemästoista | Kahdeksastoista | Yhdeksästoista | Kahdeskymmenes | Yhdeskolmatta | Kahdeskolmatta | Kolmaskolmatta | Neljäskolmatta | Viideskolmatta | Kuudeskolmatta | Seitsemäskolmatta | Kahdeksaskolmatta | Yhdeksäskolmatta | Kolmaskymmenes | Yhdesneljättä | Kahdesneljättä | Kolmasneljättä | Neljäsneljättä | Viidesneljättä | Kuudesneljättä | Seitsemäsneljättä | Kahdeksasneljättä | Yhdeksäsneljättä | Neljäskymmenes | Yhdesviidettä | Kahdesviidettä | Kolmasviidettä | Neljäsviidettä | Viidesviidettä | Kuudesviidettä | Seitsemäsviidettä | Kahdeksasviidettä | Yhdeksäsviidettä | Viideskymmenes |