Vastinta ”Otavalle” sekä ”Suomettarelle”

Wastinta "Otawalle" sekä "Suomettarelle" laillisen waiwaishoidon ja henkilösuojelus- eli palkollis seikasta.

Kirjoittanut Kustaa Paturi


30.08.1861

Wastinta "Otawalle" sekä "Suomettarelle" laillisen waiwaishoidon ja henkilösuojelus- eli palkollis seikasta..


Otawan 21:nen N:ron lisälehdessä "kirjeessä Otawalle" sanoo eräs nimimerkillä M. Raakanen muun seassa: ””Tuo kyllä lienee kaikkia kansalaisiamme kummastuttanut, miten Maamies (Paturi) taas on jatkanut sotaansa herra Y. K:ta wastaan laillisesta waiwaishoidosta””. *) Maamies sanoo: "" minä katson Suomen kansaa tyhmänä ja opin kautta walistettawana"". "Maamies kyllä on näkewinään tarwittawan opettaa Suomen kanssa, mutta samassa unohtaa hän ””opin kautta walistamisen”” ja kääntyy waiwaishoidon turwissa Suomen kansan jokapäiwäiseen leiwän hankkimiseen. Jos kaikki ne warat, joita wuosittain kootaan köyhäin rawinnoksi, pantaisiin niiden kautta walistamiseksi ja köyhät ilman laillisetta welwolisuudelta työllään saisiwat ansaita leipänsä, niin warmaan Maamies näkisi, mihin määrään wahinkojen toiwo työn ansiosta ja tunnotoin palkan himo Suomen kansasta olisi kadonnut ja tuo inhottawa luottamus köyhäin hoitoon ja ruunun apuun häwitetty."
Näin näyttää Raakanen sukkelasti waan yhdellä pienellä käännöksellä wetäwän julkisuuteen koko salaisuuden, millä keinolla waiwaishoito taidetaan häwittää eli tehdä tarpeettomaksi. Sillä muka että kaikki ne warat pantaisi opin kautta walistamiseksi, jotka wuosittain kootaan köyhäin rawinnoksi ja köyhät ilman laillisetta welwollisuudetta saisiwat ansaita leipänsä. Tuo Raakaisen työ-wapauden puolustus semmoisille, jotka waroja nauttiwat, näyttää menewän yli rajain. Mistäköhän Suomen maan kolkossa semmoisitta työwapautta estettäisi maaseurakunnissa? Yleisesti näyttää työwapaus maaseurakunnissa käytöllisesti jo olewan jotenkin laweaa, joka näkyy siitäkin, että jokainen tekee mitä waan taitaa ja työkirjoilla kuljekelee ihmisiä niin paljon kuin kulkiomille työnsaantaa kannattaakin. Pitäjän käsityöläisiksi (mestariksi) pyrkiöiltä taasen useemmissa käsityölaaduissa ei kysytä oppiwuosia, kun waan joku todistaa, että taitaa semmoista työtä tehdä ja on kunniallinen käytöksessään ja maineessaan. Kaupungeissa, joissa näihin aikoin asti työwapaus käytöllisesti on ollut kowiin kiinityksiin sidottu, on se nyt asetuksien kautta hellitetty ja uusien kaupungien peruskirjoissa on jotenkin täydellinen wapaus myönnetty, ettei suinkaan työwapauden ahdistuksen tähden ole pakko koottuja waroja köyhille syöttää. Wai luuleko Raakanen että paljalla rajattomalla työ- ja irtonaisuuswapauden lainlauseella köyhäin raajat woimistuisiwat ja terwehtyisiwät sekä työtaipumus ja harjoitus tulisi opituksi, ja että kohta aukenisi ymmärrys järjestykseen, taitoon ja ahkeruuteen töissä ja toimissa ansaitsemaan ylläpitonsa ja toimeen panemaan kansaluokallensa leski-, orpo- ja eläkekassoja niinkuin opin kautta walistuneillakin on. Mutta uskokai minua, kunnioitettawa Raakanen se ei käy nykyisellä ajalla laatuun ja jos te ottaisitte pois ennen muilta toimeen pannun laitoksen, laillisen waiwaishoidon, niin köyhäin tilaisuus taastuisi. Uskokai myös se, etteiwät köyhät elä opin kautta saadun walistuksen hengestä, – wielä siihen muutakin tarwitaan. Ja jos niinkin olisi, kuin toiwottawsti ensin, että eräissä seurakunnissa onnistuttaisiin kansakoulu-opetuksen kautta, niin waeltaa erittäin alhainen työkansa wielä pidemmän ajan tyhmyyden korwessa eli niin kauwan kuin kerkiää kaswaa uusi kansa. Sittekään kuin niin onnelliseksi tultaisiin, että kansanwalistus myöntäisi täydellisen työ- ja henkilöwapauden ja kunnallinen waiwaishoito woisi menestyä ilman laillista pakkoa, en tunne warain kokoomisesta päästäwän niin kauwan kuin kansallisessa yhteydessä eletään. Jos warain kokoomista ja kunnallilsta waiwaishoitoa ei pidettäisi tapana, waan köyhät hoidettaisiwat ainoastaan armeliaisuuden nojassa, niin eihän sitte yksityisillä olisikaan aikaa omiin eläketoimiinsa. Kerjäläisten kyyti talosta taloon ja kylästä kylään, heidän todellisen tarpeensa tarkastus ja almujen jakaminen weisi kalliin ajan, joka monellekin olisi suurempi kulu ja rasitus kuin nykyisin koko waiwaskulut.
* ) "Katso Mehiläinen N:o 12 wuonna 1869."
[Jatketaan.)


06.09.1861

Wastinta "Otawalle" sekä "Suomettarelle" laillisen waiwaishoidon ja henkilösuojelus- eli palkollisseikasta. *)
Tähän asti oli tätä wastinta kirjoitettuna kuin Suomettaren 27:essä n:ossa itse lehden toimituksella sain kiistettä samaan n:oon painetulle kirjoitukselleni "Palkollisten laillisesta pestaamisesta". Sekä Otawaan otettu, että Suomettaren kiiste käywät yhteen suuntaan, jonka wuoksi wastausta jatkaessa sopii kääntyä molempia kohden yhtä haawaa. Wiimemainitussa kirjoituksestani koin pää-asiallisesti selittää, kumpika olisi hyödyllisempi, joko että palkollisten pestaaminen olisi warsin wapaa, taikka että se rajoitettaisiin määrättyyn wuodenaikaan, ja päätökseni asiassa oli lyhimiten se, että määrätty pestausaika, palkollisten muutto-ajan edellä, olisi parempi, erittäinkin maanwiljeliöille, ja että nykyjään laillinen pestaamisen aika sentähden pitäisi jätettämän entiselleen. Tätä wastaan kiistää Suometar, että palkollissääntö wuodelta 1805 on wapaudelle haitallinen, ihmisarwoa alentawainen ja turmelewainen, ja että se sentähden olisi uudistettawa, muutettawa ja parannettawa. ”Eikö oli parempi”, kysyy Suometar. ”että jätettäisiin pois nuo wuosipalweluksen pakot ja pestausajan määräykset jaannettaisiin se kaikki ja kokonaan wapaaseen isännän ja palkollisen wälitykseen ja keskinäiseen liittoon. Jos tahtowat tehdä päiwä- , kuukaus- tahi wuosi-palweluksen liiton keskenänsä, se ei mahtaisi waltakuntaa liikuttaa enemmän kuin esim. kauppiaan ja hänen konttoristinsa tahi tehdäs-isännän ja hänen työmiestensä samanlaiset liitot, joita kohtaan laki ei määrää muuta, kuin että owat kumpaiseltakin puolelta täytettäwät. Ulkomailla, missä palkollisten ja isännän wäli on aiwan wapaa, nähdään palweliain pysywän kymmeniä wuosia yhdellä isännällä, waikk´ei ole liitossa enemmän kuin kuukauden palwelus kerrassaan, 2 à 8 päiwän ylössanomisella". Suomettaren wäitteen mukaan minä en hawaitse, että pääsyy kaikkeen pahuuteen ja turmellukseen juuri on nykyisessä palwelus-säännössämme, joka antaa isäntäwäelle tawattoman wallan. Myönnytettäwä on kyllä, että Suomettaren puolustama wapaus päältä nähden on suorempi ja selwempi kuin palkollissäännössä määräämä järjestys, mutta toiselta puolen katsoen löytyy Suomen omituisessa ilmapiirissä, kansan perityissä tawoissa ja nyky-aikaisessa walistuksen tilassa monituisia ja tärkeitä syitä, jotka maanwiljelykseen kuuluwissa seikoissa wetäwät asiaa pakollisaantömme kannalle. Tässä lähden nyt mieleläni wähän laweammalta selittämään.
Kauppakonttureissa ja tehtaissa sekä kaupungeissa yleensäkin on palweliain ja työwäen toimi ja työ joka wuodenaikana melkein yhtä hyödyllinen ja yhtä suuren palkan arwoinen, jonka tähden niissä ei tarwitsekaan isäntäin ja palkollisten wälillä pidempää kiinitystä kuin yhdeksi kuukaudeksi, muutaman päiwänylössanomisella. Ja niin saattaa myöskin maanwiljeliäin ja heidän palweluswäkensä wälillä olla lyhkäinen työsustumusaika semmoisissa maissa , joissa suwen ja talwen wälillä sekä päiwän mitalla eri wuoden aikoina ei ole aiwan suurta eroa. Missä on pitkä suwi ja lyhykäinen, suwitapainen talwi, siellä sopii muka jakaa maanwiljelystyöt jolsitinkin tasan, niin että työwäen tarwe pitkin wuotta tulee yhtä suureksi ja sikäli työpalkatkin jotenkin samanlaisiksi. Mutta Suomessa, jossa suwi on lyhykäinen ja halla yhä tarjona, jossa kylwöaika on niin tärkeä, ettei sitä käy määräpäiwistään sinne tänne muuttaminen, ja elojen korjuu samaten äkkipi´assa on toimitettawa, jossa elukkain laitumella käynti on lyhykäinen, talwiruokinta sitä wastaan pitkä, paljon tarwitaan heinää, mutta heinänteko-aika pian menee ohitse, Suomessa supistuwat kallisarwoisimmat työt niin ahtaaseen, ettei niitä woi paljon tasata ja erilleen järjestää. Tästä seuraa, että työpalkat kiirulla ajalla owat ylen kalliita, ja että tarwitaan luotettawa työwäki, jos mieli saada töitä säntilleen tehdyiksi ja taloutta pystyssä pysymään. Mutta luotettawaa työwäkeä ei woiteta muuten kuin jos pidetään kiinitettyä wäkeä, palkollisia, renkiä, piikoja ja muonamiehiä, taikka myöskin suwipalkollisia, jotka owat renkien ja piikain nimellä kirjoissa. Jos nyt pakkowuosipalwelus lakkautettaisiin, mitä siitä seuraukseksi tulisi? Wastaus: täytyisi pitää kokowuotisia taikka suwisaikaisia palkollisia niinkuin tähänkin asti. Talwipalkollisia taas ei kukaan järjellinen maanwiljelijä ottaisi, enempää kuin semmoisia nytkään on tapana wiljellä. Sillä siitä joutuisi wälttämättömästi häwiöön, jos talwella pitäisi palkollisia, mutta suwella olisi saantasaaliissa, taikka jos rupeisi paljailla päiwäläisillä talouttaan hoitamaan. Mutta niinkauwankuin wuosipalweliain pitäminen pysyisi tapana, pysyisi myöskin pestaaminen wanhallaan, palkolliset woisiwat olla yhtä epärehelliset pestin otosta, pidosta ja takaisinannosta kuin nytkin ja isännät häwiäisiwät, samoin kuin ennekin, kilwoitelessansa palkollisten poishoukuttelemisessa toinen toisiltansa. Nuo entiset "reslat" ei katoisikaan, waikka laki jättäisi liitonteon isännän ja palwelian keskinäiseen waltaan. Ja niin täytyisi myöskin kruununpalweliain takaisintuontiwalta, linnatyön kurim sekä talon haasto toisen palkollista työhön ottamista wastaan jäädä kumoomatta. Sillä muutoin ei maanwiljeliällä olisi mitään turwaa ja wakuutta wäkeä wuosipalwelukseen ottaessaan. Wiimemainituilla rankaistusmääräyksillä on wuosipalwelus pysynyt woimissa, mutta ilman niitä ei wuosipalwelioilla olisi ensinkään mitään hilttiä. Isäntä on pakoitettu antamaan palkollisillensa yhtä toista pitkin wuotta wälttämättömiin tarpeisin, erittäinkin waimollisille miehille, kun eiwät muka ilman tulisi toimeen. Kun isännällä nyt ei olisi muuta kiinnipitowoimaa kuin lailla hakeminen, niin kyllä sitte palkolliset ottaisiwat suweksi poiskarkaamisen warsin aimo tawaksi. Jos taas isännät tahtoisiwat semmoista petollista kertausta sillä wälttää, etteiwät talwisajaksi ottaisikaan palweluswäkeä, niin jäisi palwelewa kansa toisen puolen wuotta työttömäksi. Mitä tämmöinen talwityöttömyys tuottaa, siihen saadaan kylliksi todistusta niistä paikkakunnista, joissa ei ole tawallista pitää moonamiehiä, taikka oikeita moonarenkiä. Katsotaanpas näitä kohtia wähän likemmältä. Renki ja piika antauwat naimiseen, mies, joka ei saa wakinaista paikkaa, on wuosipalweluksessa ja asuu erillään waimostansa, joka elää itsellisenä, taikka rupeewat molemmat itsellisiksi ja käywät päiwätyöllä, missä heitä tarwitaan. Mutta kun talwisaikana työtä harwoin on tarjona ja siitä aiwan wähäinen palkka saatawissa, tehdään lainaa suwisen työn päälle. Näin eletään kituen talwi loppuun, perhe lisääntyy ja seuraawana talwena ei enää saada työllä eikä lainalla niin paljon kokoon, kuin kurjanlaiseenkin elämään wälttämättömästi menee. Muuta neuwoa ei ole kuin otetaan papilta työhakukirja ja lähdetään maankulkeuteen. Joskus wie mies waimonsa ja lapsensa muassansa, mutta useimmittain jääwät ne kotopaikoillensa waiwaishoidon elätettäwiksi taikka kerjuuteen. Wuosien päästä tulee mies takaisi, wäli-ajalla ei ole maksanut henki- eikä waiwaisrahoja ja on nyt palatessaan alastomampi kuin lähteissään ja ehkäpä tawoiltansa turmeltuneempi kuin ennen. Taikka sairastuu hän kulkeissansa tahi jossakin työpaikassa taikka tulee muutoin raajarikoksi. Kenenkä on häntä nyt hoitaminen? Senkö seurakunnan, josta otti työnhakukirjan ja lähti kulkemaan taikka sen yksityisen, jonka tykönä tuli wiheliäiseksi, taikka sen seurakunnan, jonka itse walitsee oleskellaksensa? Näyttäisi olewan jokaisen tunnollinen welwollisuus maksaa ei ainoastaan kruunulle henkiraha, mutta myöskin seurakunnalle waiwaisraha, joka turwaisi hänelle jonkinmoisen elatuksen ja hoidon onnettomuuden ja wanhuuden päiwillä. Ja sen, joka ei tämmöisellä maksolla ole itsellensä turwaa hankkinut, sen ei oikeastaan pitäisi saada waiwaishoidolta apua, waan pitäisi jäämän yksityisen armeliaisuuden nojiin. Mutta mimmoinenka on tämä armeliaisuus? Semmoinen kuin ennenkin, koska nykyistä waiwaisasetusta ei wielä löytynyt, semmoinen, että se ajaa autettawansa talosta taloon wiimeiseen hengenwetoon asti. Mutta mierolla ajeleminen on niin mieltä murentawa, että se, enemmän kuin mikään muu, alentaa ihmisyyden arwoa.
* ) Jatko 35:een n:oon.
[Jatketaan.)


04.10.1861

Wastinta "Otawalle" ja "Suomettarelle" laillisen waiwaishoidon ja henkilösuojelus- eli palkollisseikasta. *)
Enimmin löytyy itsellis- eli omawaltaista kansaa Keski-, Itä- ja Pohjoissuomesta, ja juuri niissä maakunnissa on elämä alhaisimmalla kannalla ja waiwaishoito kowana walituksen aineena. Etelä- ja Länsisuomessa sitä wastaan, jossa enemmän käytetään wuosipalwelijoita, pysyy työkansa paremmin paikallaan, maksaa henki- ja waiwaisrahansa, työt owat wireillä talwella niinkuin suwellakin ja waiwaishoito ei käy peräti raskaaksi. Kun nyt wapaampi elämä pitää matalammalla portaalla sekä työkansan että yhteisen warallisuuden, mikä hyöty olisi sitte odotettawana, jos lailllinen suojelus ja pakkopalwelus, wuosipestaus ja wuosimuutto lakkautettaisiin? Palkka-asetus on kieltämättä waikuttanut kristillisen tunnon ja perheellisen elämän wahwistamiseksi, on korjannut nuoria ihmisiä maankulkeuden tieltä hyödyttäwään työhön, ja pakoittanut wanhempia elatuskeinoin pysääntymään. Palkka-asetus ei sentähden wielä pitäisi kokonaan hyljättämän, waan olisi ainoastaan muutamista kohdissa parannettawa. Niin olisi esim. Isäntäin kurituswalta wähenenttäwä ja palkollisille poispääsö ilkiwaltaisen haltian palweluksesta huojennettawa. Jos joku maanpaikka tapainsa suhteen olisi niin wastenluontoinen, ettei köyhempi kansa woimainsä päiwinä saisi wuosipalweluksen siaa, niin jääpi sille aina tilaisuus muuttaa parempiin paikkakuntiin, eikä sen tähden tarwitse työkirjalla kuljeskella pitkin maata irtaimena. Wasta sitte kuin alhaisempi kansa Suomessa joksikin yleisesti on niin noussut walistuksessa ja ihmisarwon tunnossa, että pestin peräyttäminen ja palweluspaikan jättäminen kesken aikaansa pidetään häpeänä taikka ei kumminkaan tule tawaksi, ja että kukin oman etunsa ja wastaisen toimeentulonsa wuoksi maksaa osansa waiwaishoidolle ja muihin wakuutuslaitoksiin, wasta sitte on aika tullut palkollisasetuksen kumoamiseen.
* ) Jatko 36:een n:oon.
Maamies.

Katso myösMuokkaa

Lähde: Hämäläinen 30/9/1861, 6/9/1861 ja 4/19/1861