Sisaren sukkelus/Viides Kohtaus
Neljäs Kohtaus | Sisaren sukkelus Viides Kohtaus Kirjoittanut J. F. Granlund |
Kuudes Kohtaus |
Viides Kohtaus.
Karoliina (yksin).
Ei maakan siittä puusta oravaa saada ... Vaikka Luutnantti on vaimo-väellen puhelias ja nöyrä, ilonen ja tulinen luonnostansa; niin ei hän sentään siinä outoon ihmiseen ensi päivänä niin rakastu, että hän nais-kauppoin rupeisi. Huihai! ... Mutta tuon Kallen luuloa mua oikein lystittää ... On mar hän mielestänsä hyväkin olevanansa! ... Niin itteensä rakastajat luuleevat olevansa muita parempia ... Luutnantin tiedän rakastavan minua, vaikk’ ei hän sitä vielä ole ilmoittanut; mutta ei semmosissa asioissa hätimisissä autakkan ... Ulla sanoo hänen yksitotisuteni vuoksi ujoilevan, eikä arvaavan mieltänsä ilmoittaa minullen; mutta ei niistäkän puheista mitään ole, ei sotamiehet ennenkän ole ujoilleet, ja olisko Panellus sitten muista virka-kumppaneistansa erinomaisemmi? ... Vähän kyllä! ... Jahka hän nyt tulee, niin luulen <!- 3:2
-->hänen sentään ilmoittavan sydämmensä minullen. Minä koitan myös siinä olla hänellen avullinen, että pikemmin ja huokeimmin pääsisimme siittä pitkällisestä tuskastamme. -- Kuin hän vaan saisi ensimmäisen sanan suustansa, niin kyllä sitten jo kelpaisi molemmin puolin. (oven takaa kuuluu yskä ja jalan ääni). Jo Luutnantti kuuluu tulevan. (juoksee sohvalle istumaan, ottaa kirjan käteensä).