Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 2. Miten sodan aikana voipi yljän saada
| 1. Käynti sairas-huoneessa 1808 vuoden sodan aikana | 2. Miten sodan aikana voipi yljän saada. Satanen muistelmia Pohjanmaalta Kirjoittanut Sara Wacklin |
3. Sotamiehen sormet |
Kaikki Oulun lasaretit olivat täynnä haavotettuja ja alinomaa nähtiin kuolleita kannettavan lasaretin pihalle, jossa ne ladottiin pinoihin ja sitten häkittäin vietiin hautuumaalle. Kirstuista ei kysymystäkään ollut. Kuormat peitettiin riepaloilla, jotka eivät juuri paljon peittäneet. Katkastu käsi tai jalka näkyi monasti rättien välistä, todistaen sitä, että urhollisesti olivat uhranneet jäsenensä isänmaan eduksi ja muistuttaen että olisivat ansainneet paremman korjuun niiltä joitten puolesta olivat henkensä heittäneet.
Ruumiit viskottiin sitten suuriin kuoppiin ja pappi siunasi ne kaikki yhtä aikaa.
Ne, jotka sanovat toivovansa nähdä sotaa sen kauhuja tuntematta, ne eivät voi ajatellakkaan mitä kärsimyksiä kohtaa, ei yksinään sotilasta, mutta myöskin rauhan miestä sodan jaloissa olevassa maassa. Vaikka pääsisivätkin ryöstämiset ja muut kalua ja tavaraa koskevat vahingot, niin turmeltuu ja kylmistyy tavat ja luonto niin, että se on ihmisluonnolle jo kyllä suuri tappio. Samoin kun haava-lääkäri kylmäluontosesti katkoo lähimäisensä jäseniä, niin tottuu myös jokapäiväsen viheliäisyyden näkiä surkeilematta sitä katselemaan, siksi että ihmisluonto rauhan tyynessä taas kääntyy entiselleen.
Muuan vanha mielipuoli tyttö, jota Huppa-Leenaksi sanottiin, käyskenteli kauniina talvi-iltana kaupungin ulkopuolla kelkkansa kanssa polttopuita hakemassa. Hän kulki entisen maaherra-talon ohitse, joka nyt oli sotaväen hospitaali, kunnes pisti mieleensä lähemmin tarkastella kuolleitten sotamiesten ruumiita, jotka olivat pihalle ladotut hautaan vietäviksi.
Tarkasti katseli Leena kylmettyneitä ruumiita. Hänestä oli synti että niin suuri joukko kauniita miehiä joutuisi hautaan, sillä hänen itsen oli kumminkin muka tarvis saada yhden.
Leenalla tässä nyt oli kauniita sulhasia niin monta, että oli ihan epätietonen minkä ottaisi. Sitten rupesi kaikin voimin tapulista riistämään yhtä, joka hänestä oli kauniin, saadaksensa sen kelkkaansa. Tämä menestyi vihdoin kenenkään sitä näkemättä. Myöskin sai hän tuon pitkän kangistuneen ruumiin kelkassansa hämärän avulla lämpöseen saunaan, jossa itse asui.
Täällä rupesi jääkylmällä vedellä sulattamaan kylmettynyttä ruumista samoin kun oli tottunut tekemään kylmettyneitä kaloille, mitenkä itse myöhemmin kertoili. Sen sulattua rupesi kaikin voimin hieromaan ruumista saadaksensa sitä jos mahdollista oli henkiin. Kauan tätä tehtyään, rupesi ruumis vihdoin antamaan elämisen merkkiä ja jonkun hetken kuluttua toipui kylmettynyt vale-kuollut täydellisesti. Nyt tuli Huppa-Leena oikein rikki-iloseksi. Mutta löytönsä kätki hän kaikilta, hoiti hellästi ja autti varastettua sotamiestä monta viikkoa, siksi että se oli täydellisesti terve.
Kiitollinen sotamies kehotti nyt Leenaa seuraamaan häntä syntymäpaikallensa Länsi-pohjaan, jossa omaistensa suostumuksella otti vaimoksensa sen, joka oli henkensä pelastanut. Tämä oli vaimoansa kohtaan niin hellä ja hyvä, ettei Leenan milloinkaan ollut tarvis katua vaivaansa eikä valikoimistansa.