Muistoja matkalta Amerikaan/3
Muistoja matkalta Amerikaan/2 | Muistoja matkalta Amerikaan Kirjoittanut Anonyymi |
Lähde: Pohjois-Suomi, 15.6.1881, nro 47, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
Nyt olimme matkustaneet Ruotsinmaan poikki, nyt oli edessämme myrskyinen Pohjanmeri ja takanamme vasta lyhyt askel tästä matkasta. Joukkomme oli karttunut moninkertaisiksi, pitkin ruotsin maata saimme lisää siirtolaisia. Göteborgista lähimme 25 p. poikki Pohjanmeren Englantiin (Hulleen). Kun lähimme matkaan, oli kaunis ilma, vaan seilattuamme iltapäivälle asti, alkoi ilma musteta, ja aallot vyöryit vahtopäisinä, joka yön tullen kiihtyi jotenkin ankaraksi myrskyksi ja kesti aamuun saakka, huuhtoen laivan kantta suolaisella vedellänsä. Laiva heilui ankarasti, joka vaikutti etenkin vaimoväelle pään pyörrettä ja oksennusta. Aamun tullen tuli taas kaunis ilma, joka sitten kesti Hulleen saakka.
Hullen satamaan saavuimme 27 p. Nyt olimme Englannin maassa, jonka kieli oli melkeen jok’ainoalle tuntematon, mutta taskuissamme oli passit eli oikeemmin piljetit, jotka ohjasivat, vaikka ei sanaakaan vaihtaan kyennyt. Agentit oli aina vastassa, joitten jälissä kulki tämä katujen täyteinen siirtolais parvi heidän hankkimiin ruoka- ja majapaikkoihin. Hullessa olimme ainoasti muutamia tunteja. Satamasta mentiin muutamaan ravintolaan päivälliselle, ja siitä sitten marsittiin rautatien pysäyspaikalle, johon tavarat oli jo hevoskyytillä viety. Kaupunki näytti hyvin raketulta ja ei aivan pieni, ja vilkas liike oli satamassa, joka oli täytetty kymmenillä (?) suurilla aluksilla.
Rautatien höyryhepo alkoi meitä kiidättää Liverpoolia kohden kello 1 j. pp. ja kello 7 olimme Liverpoolissa, siis poikki tuon mainion Englannin saaren 6:n tunnin aikana.
Tämä matka oli varsin hupainen, hepo juoksi että raudat rämisi, useat kerrat käyden maan alla ja toisin ajoin kaupunkein päällä. Kesä oli parhaassa kukoistuksessaan ja ilma kaunis. Maa oli läpi asuttu ja viljelty, rautatiet risteili sadoin ristein ja koko maa oli täynnä suuren teollisuuden merkkejä; koko rautatien varsi oli loppumattomia tehdaskaupungeita, joissa sadat höyrykoneitten tornit suihkusi savua ilmaan. Englanti lienee siis teollisuuden maa ja lähde, josta se vuotaa yli Europan y. m. Maanviljelys näytti kukoistavalta, maan tilukset pieniltä, ahtauden tähden; viljalajeja oli: vehnä, potaatti, ynnä monta muuta lajia.
Liverpooliin jäimme kolmeksi päiväksi ja oli meillä siis vähän aikaa katsella tuon mahtavan kauppakaupunnin häärinää ja avaraa alaa; se onkin useat engelska peninkulmat joka haaralle, ei voi outo laitaansa löytää. Kadut ovat avarat ja hakatuista kivistä ladotut; rakennukset mahtavat, moninkertaiset ja uuden mallin mukaiset, kauppahuoneet täydet tavarasta, satama suljettu sadoilta laivoilta, rautatien pysäyspaikkoja joka haaralla joissa on vilkas liike.
Siinä on monta anovaa ämmää, monta pienen tavaran kaupitsiaa, kengän lankkaajaa, juoman kauppiasta y. m. kaikki tietysti henkensä eläkkeeksi, joka monelle lienee monivaiheinen.
Kohtasimme myös monta maanmiestämme, jotka olivat merimatkoilla, ja eräs Raahen seuduilta syntyisin oli asettunut asumaankin Liverpooliin pitäen ravintolaa ja merimiesten kortteeria.
Liverpoolista lähimme matkalle heinäk. 1 päivä. Ilma oli kaunis, josta olimme hyvillään kun edessämme oli mahtava Atlanti monine vaiheineen; vaan onneksi oli ilmat niin kauniit koko matkan että sievempää ja hauskempaa ei voi myrskyiseltä Atlantilta toivoa; ainoasti Amerikan rannalla Nevfoundlantin seuduilla kohtasimme uivia jäävuoria ja usvaa että täytyi laivan seisoa melkein vuorokauden.
Matka kesti 10 vuorokautta, jolloin käytiin ainoasti Irlannin pohjoispäässä muutamassa vähäisessä kaupungintapaisessa. Irlanti näytti oikein kolkolta ja köyhältä mustat vuoren kukkulat, ei mitään viljelystä, sillä se oli aivan pohjaisin nenä Irlantista. Sen perästä emme käyneet maissa ennen Amerikan mainiota maata. Maa oli tällä nurkalla kolkkoa, vuoristoa ja hietarantoja; ihmiset näkyi harjottavan kalastusta. Sitten kesti kulku vielä muutaman päivän, kaitaista lahdelmaa, eli oikeemmin virtaa, jonka perällä on kaupunki Ovebeck, johon saavuimme sunnuntai-aamuna heinäk. 11 päivä. Nyt olimme Amerikassa mutta Canadan puolella. Maa oli kyllä jo viheriä, ja vilja osaksi joutunutta. Qvebec’issä ei ollut meillä monen tunnin viivykkiä; piljetit vaihetettiin ja tästä alkoi rautatien kyyti Canadan puoleista rantaa pitkin viljeltyin maitten läpitse, joissa oli heinänteko parhallaan ja aaltoilevat puolikypset nisuvainiot rehoittivat luvaten omistajilleen hyvän sadon.
Rautatien kyyti kesti yli kahden vuorokauden myötäänsä (ainoasti muutaman minuutin joskus seisahtaen) täydellä vauhtilla Sarniaan asti Erie järven ja Huron järven välisessä kanavassa. Tässä vaunut vietiin roomulla ylitse, Yhdysvaltain puolelle, josta alkoi taas muutaman päivän odotettua laivakyyti pitkin Huron järveä Superior järveen, käymällä pienissä kaupungeissa, joita on Amerikassa tiheässä. Mainitut järvet ovat laajat ja niissä seilaa tuhansia laivoja kaiken kesää; ne on yhdistetty pareilla pienellä kanavalla Qvebec’in lahteen, siis yhteydessä valtameren kanssa. Ilmat oli järvilläkin varsin suotuisat, vaan laiva oli pieni ja siivotoin, kone myös vanhaa mallia, ehkä ”Fulton’in” aikuista; laiva-väki enimmästi Neekeriä. Tiketit oli kaikilla ”Hancockiin”, suomalaisten pesäpaikoille, vaan minä ja useita muita poikia kuulimme eräältä Tanskalaiselta herralta, että oli rautatien työpaikka Marquetin kaupungin lähellä Michiganin valtiossa; siis näjimme parhaaksi heittää tuo loppumatka päämäärään asti toistaiseksi, ja yösydännä heinäk. 16 päiv. vasten astuimme Marquetin möljälle, kukkaromme kuihtunut pitkällä matkalla, ja sydän sykkien toivon ja pelon välillä, kun oli tultu aivan outoon seutuun, jossa ei ollut ainoata kansalaista, jonka kanssa olis kyennyt edes sanan vaihtamaan, ja maahan, jossa oli kaikki alkaminen kuin uudesta.
Sen yötä olimme siellä möljällä ja päivän valjetessa kohtasimme erään ruotsalaisen, joka oli jo enemmän aikaa ollut mainitussa paikassa, ja oli sillä rautatiellä työmiesten ruan pitäjänä; ja siltä saimme tarkemmat tiedot mainitusta työpaikasta, jossa olikin tarve työ-miehistä. Samana päivänä menimme hänen myötä työpaikalle, joka oli noin 20 englannin (3 suomen) penik. kaupungista, ja pääsimme seuraavana aamuna työhön; ja nyt alkoi taas uusi toivo virvota ja kuluneet rahamme takaisin juosta 1 Dollarin 50 centin päiväpalkasta s. o. noin lähes seitsemän ja puolen suomen markan.
Näin aloimme uuden elämän tässä lännen maassa; ja olimme kohtaloomme tyytyväiset. Asuimme korvessa, hataroissa campeissa (eli metsäpirteissä) useita kuukausia, ja jotku läpi talvenkin, ansaiten koko joukon menetetyistä rahoista takaisin.
Ja siis lienee paras lopettaa kertomiset matkalta, jotka on olleet puuttuvaisia — ei edes puoleksi tydyttäviä, vaan ehkä sentään joksikin illanvietoksi kunn. P. S:n lukuisalle lukiakunnalle: jolle saan sanoa suurinta onnentoivotusta rakkaaseen Isänmaahani!
Tääll’ kaukaisessa lännen maass’,
Joss’ ompi kaikki uutta,
On mennyt kuu jo kymmenes,
Siis ei viel täyttä vuotta.
Nähnyt oon vasta vuoria.
Korpia synkiöitä,
En viljamaita, ”farmia”
Laaksoja vehreöitä.
En ole suurin surenut,
Ei ole ollut huolta;
Maan alla olen kontannut,
Purkanut rauta-vuorta.