Muistoja matkalta Amerikaan
| Muistoja matkalta Amerikaan Kirjoittanut Anonyymi |
Ei ottane pahaksi kunn. P. S:n lukiat, jos kertoelen lyhykäisesti ja puuttuvaisesti, senjälkeen kuin oppimaton kirjailiataitoni myöden-antaa, muutamia havannoita matkaltani tänne. Taitavalle kirjailialle siitä olisi paljonkin kauniita kertoelmia, joita kaikkia minä en kykene kiiruisen kulkuni ja kielen taitamattomuuteni tähen kertomaan; kuitenki annan, mitä kykenen, pieniä havannoitani yksinkertaisessa muodossa, toivoen olevan kunn. lukioille joksikin ajanvietoksi.
Toukokuun 30 p. 1880 lähdin rakkaasta kotikylästäni P:n kirkolta, jossa olin syntynyt talonpoikaisista vanhemmista. Kovain kohtausten kautta olin vihdoin joutunut torppaan; ja isäni kuoltua jouduin vie[l]äkin[huom. 1] epäilyttävämmälle kannalle toimeentuloni puolesta, ettei ollut muuta tarjona, kuin kirvesvarresta henkeni elättäminen. Se oli paras syy tähän seuraavaan matkaani, vaan olihan myös hiukka halua tulla tunteen länsimailmankin kehutuita oloja. Ilma oli varsin kirkas ja toukoja tehtiin paraaltaan, kun ainoa alaikäinen velimieheni kumppalina lähin jalkamarssia Oulua kohti, josta oli aikomukseni alkaa merimatka. Rahaa oli vähän taskussani, mutta kapineita ei ollenkaan, joten saatin matkani alkaa marssimalla. Sinä päivänä marsimme muutamia penikulmia toiseen pitäjääseen, jossa oli isäni veli asentoa, jonka tykönä olin pari päivää, kohaten monia tuttavia. Tämä oli ensi askel sille suunnattoman pitkälle matkalle, joka oli edessäni, ja se taival kului tietämättäni, houraillen monia menneitä aikoja ja muistoja, sillä sydämmeni oli vähän liikutettu, erotessani kaipaavaisesta äitistäni ja monesta muusta arvoisasta tuttavasta ja lapsuuden leikkiveikosta. Setäni tyköä lähdin parin päivän päästä, saatuani ensimmäisen toverin mainittua länsimailmaa kohden vaeltamaan, ja otimme kyytihevosen, jonka kunn. tuttava antoi varsin halvasta maksusta. Sillä pääsimmekin varsin pian Oulun kaupunkiin juuri samana iltana, vaikka matka oli lähes 7 penik. Asunnon otimme erään tuttavani E. L:n luona, jossa tulin viipymään lähes viikon päivät huonon laivojen kulun tähden. Oulusta ei ole mitään merkillistä kerrottavaa, koska useampi P. S:n lukia sen tuntenee paremmin eli ainakin yhtä paljo kuin minäkin, ja itse kohdalleni myös ei tapahtunut mitään muuta muistettavaa, kun se että tässä tuli ero veljestäni, joka oli seurannut minua tähän saakka vaan nyt palasi takasin, toivoen minä hänelle ja hän minulle onnellista menestystä.
Kesäkuun 10 p. lähdimme Oulun rannasta, saaden monta muuta matkatoveria samalle matkalle, pienellä höyryaluksella nimellä ”Vellamo”, sillä isompia suoraan Ruotsiin meneviä laivoja ei ollut saatavana. Matkamme suunta tuli Tornioon ja sinne saavuimme samana iltana, käyden monessa kohden maissa, jossa oli kymmeniä sahoja ja pieni Kemin kaupunki, josta saattaa mailman päivinä vielä tulla sievä kylä. Torniossa emme käyneet maalla, sillä oli liian hiljainen ilta, ja sen yön vietimme laivassa ja nukuimme varsin rauhallisesti. Aamun tultua vei venhemies meidät suoraan Haaparannan möljälle, saatuaan muutamia pennejä mieheltä. Tornio on nätti kylä, melkein sievästi virtavaan Torniojoen saarella, ainoasti Ruotsin puolelta on manteressa hienolla kannakkeella yhdistetty. Samoin on Haaparanta, pieni, sievillä rakennuksilla järjestetty kaupunki. — Haaparannalta menimme samana päivänä muutaman peninkulman pienellä höyryllä n. k. ”Salmelle”, joka on isompain alusten lastauspaikka. Siinä oli pohjoista kohti pistävä kaitainen lahti. Länsirannalla on höyrysaha ja lastimöljä; itärannalla myös laivamöljä ja tullihuoneet.
Tässä tulimme olemaan useoita päiviä, ja olimme asentoa tulli-asioitsian paraaltaan rakettavassa pykningissä, josta hän ei vaatinut mitään maksua. Vihdoin tuli höyrylaiva ”Luleå” Stockholmista ja lähti muutaman päivän levättyänsä takaisin Stockholmiin, aamulla 15 päiv. Nyt oli jo joukkomme kasvanut useoihin kymmeniin, osaksi Suomen puolelta, osaksi Ruotsin puolelta. Saattajia oli myös mahdottoman paljon, jotka monenkertaisilla onnentoivotuksilla heittivät ystäviänsa ja vanhemmat lapsiansa hyvästi, vuodattain kuumia kyyneleitä surunsa huojennukseksi matkaavaisten edestä. Nenäliinat heilui ja laiva alkoi nopeasti kiitää pitkin Ruotsin kolkkoa rantaa Stockholmia kohti. Maan laatu näytti aina Stockholmiin asti varsin raakalta, mustalta hohtavia vuoren kukkuloita toinen toisensa vieressä. Puutavarain myönti näytti olevan pää-elinkeino; sen todistaa ne lukemattomat höyrysahat ja satamat, joissa oli kymmeniä plankuilla ja palkeilla lastattavia laivoja. Samana päivänä kävimme ”Luulajan” kaupungissa, jossa viivyimme 4 tuntia ja saimme taasen lisää matkatovereita Ruotsalaisia koko-joukon. Luulajan kaupunki oli kooltaan noin Raahen kaupungin kokoinen sievällä paikalla. Samana iltana kävimme myös ”Piiteossa”; se on pieni ja kaitakatuinen kaupunki.
Aamulla 16 p kävimme Östviikin puurikkaassa sahahaminassa, jossa oli kymmeniä laivoja lastattavana. Sen perästä seilasimme kelpovauhtilla ja jälkeen puolenpäivän laskimme Uumeon satamaan (itse Uumeo on maalla 1 penikulman päässä, jottei näy). Tämä satama oli pohjoista kohti pistävän lahden rannalla, rakettu jyrkän vuoren reunaan, kooltaan kuin pieni kaupunki. Ilta oli jo käsissä kun lähdimme tästä, ja tuuli vastainen ja jotenkin kova, jotta laiva kiikkui kelpolailla; mitään vahinkoa ei kuitenkaan tullut. Seuraavana aamuna tulimme Sundsvalliin. Tämä kaupunki on länteen pistävän lahden perässä, korkeitten vuorien välissä. Kaupungin suuruutta en tiennyt, vaan näytti hyvin raketulta. Tästä vasta lähtee rautatiet etelää kohden ja satamassa näytti olevan vilkas liike. Vuorten rinteet on varsin kauniita kaukaa katsoa, joissa tuuheat koivumetsät peittää harmaan kiven. Sen päivän purjehimme käymättä missään satamassa, ja seuraavana aamuna klo 3 pääsimme tuohon iki-vanhaan Stockholmiin, Ruotsin pääkaupunkiin. Siellä tulivat heti vastaan nuot rahanpersot matkustaja-linjain asiamiehet, kukin kehuen omaa linjaansa ja tarjoten matkapiljettejä toistensa kilvalla, itse hintaa tingaten ja helpottaen. Me suostuimme ”Allan linjan” asiamiehen tarjoukseen; ja hän laittoi kortteeripaikan, jossa tulimme viipymään pari päivää. Ostimme piljetit ”Allan Linjan” konttorista Houghtoniin asti, Michiganissa Pohjois Amerikassa; niihin menetimme lähes pari sataa kruunua, siihen myös ruoka ja kyyti.
Stockholmi on juuri kuin veden päälle rakettu, sillä kaupungin läpi monessa kohden juoksee kivilaitaiset kanavat. Se on länteen menevän lahden keskikohdalla; vahvin osa on saarenmoisella niemekkeellä. Stockholmi jakautuu useampaan osaan. Eteläpuoleinen on rakettu korkealle kukkulalle, jonka alatse menee yksi rautatien tunnelikin. Keskimmäinen osa on myös kukkulan moinen ja sen keskustalla seisoo Ruotsin kuninkaan linna muhkeana, rakettu nelikulmaan, neljällä portilla; ynnä myös vahvalla tallikartanolla päärakennuksen sivulla y. m. Muutoinkin on Stockholmi rakettu mahtavan korkeilla kivirakennuksilla ja kaitaisilla kaduilla, joten kaupunki näyttää sisältä varsin kolkolta. Monessa paikassa on joku tori tai huvi-puisto, jossa useassa seisoo Ruotsin mahtavain hallitsiain muistopatsaat, muistuttain moneen polveen heidän urhouttaan ja hyviä töitään. Länsipuolella keski-osaa seisoo mahtava ”Ritariholman kirkko” korkeine rautatornineen, ja muine veistoksineen. Siinä säilytetään edesmenneitten kuninkaitten ruumiit ja sota-aseet; se on muistojen temppeli Ruotsin vaiheista. Pohjoispuoleinen osa on myös lavea ala ja vahvasti rakettu paremmin lakialle maalle.
Laiva-liike näytti vilkkaalta ja kauppahuoneet vahvoilta.
19 päivä illalla klo 4 lähimme Stockholmista, pienellä kanavalaivalla Göteborgia kohten, käyden monessa kylässä ja kaupungissa. Sillä kanava kulkee maan poikki suurten järvien: Vetterin ja Vennerin kautta. Stockholmista on ensin saariston tapaista purjehusalaa pitkät matkat; maat on vuoriset, vaan jo paljon kauniimmat kun Pohjois Ruotsissa. Vihreät lehtimetsät, useammalla puun sortilla, joitten keskellä seisoo siistit rakennukset, ja paljon jo viljamaitakin, jotka oli jo kesäkuulla täydessä kukoistuksessa ja ruvis jo isolla jyvällä juhannuksen aattona. Tämä kanavakulku oli varsin hupaista näin kesäsydännä, jolloin on kaikki kukoistavaa ja kun oli hidas kulku niitten kymmenien sulkujen tähden, joita oli rakettu maan epä-tasaisuuden tähden, että laiva kulki joskus korkeitten vuorten ylitse aivan nostoveden avulla; jolloin sai kävellä maalla monia virstoja ja nauttia sen tuoksuavia, monen vaihtoisia, lemuja! Vetterin järvi on kaunis näkö-ala; etäältä näkyvät viheriät vuoren kukkulat ja monet saaret kylien ja kaupunkein kanssa sen rannalla, esim. Mariestad(?) y. m. Vetteristä alkaa taas kanava, jonka varrella on monta rautapajaa ja viljavia maita ja sen perästä lavea Vennerin järvi monine saarineen ja salmineen. Sen yli purjehimme Vennersborgin pieneen, mutta viheriöillä lehtipuistoilla kaunistettuun kaupunkiin, jossa seisoo eräs muhkea rakennus, arvaten jonku muinoisen kuninkaan tai ruhtinaan omistama; en sitä tullut vissiin tietämään.
Tästä paikasta alkoi joki, joka kestää aina Göteborgiin asti. Sitä kun purjehimme jonkun aikaa, niin tulimme muutamaan rautatehdasten kaupunkiin erään mahtavan kosken (Trollhätan) partaalla. Siinä oli taas täytynyt hakata kanava, noin pari virstaa pitkä, joen sivulle kosken tähden aivan kovaan kallioon ja varustaa kymmenillä suluilla. Sen perästä seilasimme hiljaa virtaavaa Götajokea sen suulla olevaan Göteborgin ka[u]punkiin[huom. 2], johon saavuimme 22 p. aamulla ja jossa tulimme olemaan kolme vuorokautta ja vietimme juhannuksen, katsellen sen ihanuuksia ja ruotsin kansan siistiä elämää.
Göteborgin kaupunki onkin hupaisempi kuin Stockholmi, syystä että on rakennukset kaikki uudemman mallin muaan ja siistimmästi raketut, sekä että se muutoin on avarampi ja kanavilla kaunistettu risti-rastiin kymmenine rautasiltoineen; sekä useilla kävelypuistoilla ja huvimajoilla somistettu. Eräällä kaupungin kulmalla on lavea kenttä, joka näytti sotaväen harjotuspaikalta sen pitkästä kanoonarivistä ja valkeista teltoista päättäen. Siinä paikassa kävelimme juhannusiltana, jolloin oli huvilat ja puistot täytetty juhlavierailla.
Eräässä puistossa oli muistopatsas, joka kuvasi kahta miestä tavallisessa koossa, jotka olivat rakastaneet yhtä neitoa, ja sen tähden olivat päättäneet ettei kumpikaan sitä pidä saaman ja köyttäneet itsensä nahkavyöllä yhteen ja siinä toisensa veitsellä surmanneet. Kanta-kiven neljään kulmaan oli kuvattu: yhteen itkusta nääntyvä morsian, toiseen lempeä rakkaus ja kahteen, heidän riitaiset kamppaukset ja morsiamen hartaat rukoukset.
Göteborg on kokonsakin puolesta vahvimpia ruotsin rannalla; ja muutoin vilkasliikkeinen satamassa ja rautatiellä.
Nyt olimme matkustaneet Ruotsinmaan
poikki, nyt oli edessämme myrskyinen
Pohjanmeri ja takanamme vasta
lyhyt askel tästä matkasta. Joukkomme
oli karttunut moninkertaisiksi, pitkin
ruotsin maata saimme lisää siirtolaisia.
Göteborgista lähimme 25 p. poikki Pohjanmeren
Englantiin (Hulleen). Kun
lähimme matkaan, oli kaunis ilma, vaan
seilattuamme iltapäivälle asti, alkoi
ilma musteta, ja aallot vyöryit vahtopäisinä,
joka yön tullen kiihtyi jotenkin
ankaraksi myrskyksi ja kesti aamuun
saakka, huuhtoen laivan kantta suolaisella
vedellänsä. Laiva heilui ankarasti,
joka vaikutti etenkin vaimoväelle
pään pyörrettä ja oksennusta. Aamun
tullen tuli taas kaunis ilma, joka sitten
kesti Hulleen saakka.
Hullen satamaan saavuimme 27 p. Nyt olimme Englannin maassa, jonka kieli oli melkeen jok’ainoalle tuntematon, mutta taskuissamme oli passit eli oikeemmin piljetit, jotka ohjasivat, vaikka ei sanaakaan vaihtaan kyennyt. Agentit oli aina vastassa, joitten jälissä kulki tämä katujen täyteinen siirtolais parvi heidän hankkimiin ruoka- ja majapaikkoihin. Hullessa olimme ainoasti muutamia tunteja. Satamasta mentiin muutamaan ravintolaan päivälliselle, ja siitä sitten marsittiin rautatien pysäyspaikalle, johon tavarat oli jo hevoskyytillä viety. Kaupunki näytti hyvin raketulta ja ei aivan pieni, ja vilkas liike oli satamassa, joka oli täytetty kymmenillä (?) suurilla aluksilla.
Rautatien höyryhepo alkoi meitä kiidättää Liverpoolia kohden kello 1 j. pp. ja kello 7 olimme Liverpoolissa, siis poikki tuon mainion Englannin saaren 6:n tunnin aikana.
Tämä matka oli varsin hupainen, hepo juoksi että raudat rämisi, useat kerrat käyden maan alla ja toisin ajoin kaupunkein päällä. Kesä oli parhaassa kukoistuksessaan ja ilma kaunis. Maa oli läpi asuttu ja viljelty, rautatiet risteili sadoin ristein ja koko maa oli täynnä suuren teollisuuden merkkejä; koko rautatien varsi oli loppumattomia tehdaskaupungeita, joissa sadat höyrykoneitten tornit suihkusi savua ilmaan. Englanti lienee siis teollisuuden maa ja lähde, josta se vuotaa yli Europan y. m. Maanviljelys näytti kukoistavalta, maan tilukset pieniltä, ahtauden tähden; viljalajeja oli: vehnä, potaatti, ynnä monta muuta lajia.
Liverpooliin jäimme kolmeksi päiväksi ja oli meillä siis vähän aikaa katsella tuon mahtavan kauppakaupunnin häärinää ja avaraa alaa; se onkin useat engelska peninkulmat joka haaralle, ei voi outo laitaansa löytää. Kadut ovat avarat ja hakatuista kivistä ladotut; rakennukset mahtavat, moninkertaiset ja uuden mallin mukaiset, kauppahuoneet täydet tavarasta, satama suljettu sadoilta laivoilta, rautatien pysäyspaikkoja joka haaralla joissa on vilkas liike.
Siinä on monta anovaa ämmää, monta pienen tavaran kaupitsiaa, kengän lankkaajaa, juoman kauppiasta y. m. kaikki tietysti henkensä eläkkeeksi, joka monelle lienee monivaiheinen.
Kohtasimme myös monta maanmiestämme, jotka olivat merimatkoilla, ja eräs Raahen seuduilta syntyisin oli asettunut asumaankin Liverpooliin pitäen ravintolaa ja merimiesten kortteeria.
Liverpoolista lähimme matkalle heinäk. 1 päivä. Ilma oli kaunis, josta olimme hyvillään kun edessämme oli mahtava Atlanti monine vaiheineen; vaan onneksi oli ilmat niin kauniit koko matkan että sievempää ja hauskempaa ei voi myrskyiseltä Atlantilta toivoa; ainoasti Amerikan rannalla Nevfoundlantin seuduilla kohtasimme uivia jäävuoria ja usvaa että täytyi laivan seisoa melkein vuorokauden.
Matka kesti 10 vuorokautta, jolloin käytiin ainoasti Irlannin pohjoispäässä muutamassa vähäisessä kaupungintapaisessa. Irlanti näytti oikein kolkolta ja köyhältä mustat vuoren kukkulat, ei mitään viljelystä, sillä se oli aivan pohjaisin nenä Irlantista. Sen perästä emme käyneet maissa ennen Amerikan mainiota maata. Maa oli tällä nurkalla kolkkoa, vuoristoa ja hietarantoja; ihmiset näkyi harjottavan kalastusta. Sitten kesti kulku vielä muutaman päivän, kaitaista lahdelmaa, eli oikeemmin virtaa, jonka perällä on kaupunki Ovebeck, johon saavuimme sunnuntai-aamuna heinäk. 11 päivä. Nyt olimme Amerikassa mutta Canadan puolella. Maa oli kyllä jo viheriä, ja vilja osaksi joutunutta. Qvebec’issä ei ollut meillä monen tunnin viivykkiä; piljetit vaihetettiin ja tästä alkoi rautatien kyyti Canadan puoleista rantaa pitkin viljeltyin maitten läpitse, joissa oli heinänteko parhallaan ja aaltoilevat puolikypset nisuvainiot rehoittivat luvaten omistajilleen hyvän sadon.
Rautatien kyyti kesti yli kahden vuorokauden myötäänsä (ainoasti muutaman minuutin joskus seisahtaen) täydellä vauhtilla Sarniaan asti Erie järven ja Huron järven välisessä kanavassa. Tässä vaunut vietiin roomulla ylitse, Yhdysvaltain puolelle, josta alkoi taas muutaman päivän odotettua laivakyyti pitkin Huron järveä Superior järveen, käymällä pienissä kaupungeissa, joita on Amerikassa tiheässä. Mainitut järvet ovat laajat ja niissä seilaa tuhansia laivoja kaiken kesää; ne on yhdistetty pareilla pienellä kanavalla Qvebec’in lahteen, siis yhteydessä valtameren kanssa. Ilmat oli järvilläkin varsin suotuisat, vaan laiva oli pieni ja siivotoin, kone myös vanhaa mallia, ehkä ”Fulton’in” aikuista; laiva-väki enimmästi Neekeriä. Tiketit oli kaikilla ”Hancockiin”, suomalaisten pesäpaikoille, vaan minä ja useita muita poikia kuulimme eräältä Tanskalaiselta herralta, että oli rautatien työpaikka Marquetin kaupungin lähellä Michiganin valtiossa; siis näjimme parhaaksi heittää tuo loppumatka päämäärään asti toistaiseksi, ja yösydännä heinäk. 16 päiv. vasten astuimme Marquetin möljälle, kukkaromme kuihtunut pitkällä matkalla, ja sydän sykkien toivon ja pelon välillä, kun oli tultu aivan outoon seutuun, jossa ei ollut ainoata kansalaista, jonka kanssa olis kyennyt edes sanan vaihtamaan, ja maahan, jossa oli kaikki alkaminen kuin uudesta.
Sen yötä olimme siellä möljällä ja päivän valjetessa kohtasimme erään ruotsalaisen, joka oli jo enemmän aikaa ollut mainitussa paikassa, ja oli sillä rautatiellä työmiesten ruan pitäjänä; ja siltä saimme tarkemmat tiedot mainitusta työpaikasta, jossa olikin tarve työ-miehistä. Samana päivänä menimme hänen myötä työpaikalle, joka oli noin 20 englannin (3 suomen) penik. kaupungista, ja pääsimme seuraavana aamuna työhön; ja nyt alkoi taas uusi toivo virvota ja kuluneet rahamme takaisin juosta 1 Dollarin 50 centin päiväpalkasta s. o. noin lähes seitsemän ja puolen suomen markan.
Näin aloimme uuden elämän tässä lännen maassa; ja olimme kohtaloomme tyytyväiset. Asuimme korvessa, hataroissa campeissa (eli metsäpirteissä) useita kuukausia, ja jotku läpi talvenkin, ansaiten koko joukon menetetyistä rahoista takaisin.
Ja siis lienee paras lopettaa kertomiset matkalta, jotka on olleet puuttuvaisia — ei edes puoleksi tydyttäviä, vaan ehkä sentään joksikin illanvietoksi kunn. P. S:n lukuisalle lukiakunnalle: jolle saan sanoa suurinta onnentoivotusta rakkaaseen Isänmaahani!
Tääll’ kaukaisessa lännen maass’,
Joss’ ompi kaikki uutta,
On mennyt kuu jo kymmenes,
Siis ei viel täyttä vuotta.
Nähnyt oon vasta vuoria.
Korpia synkiöitä,
En viljamaita, ”farmia”
Laaksoja vehreöitä.
En ole suurin surenut,
Ei ole ollut huolta;
Maan alla olen kontannut,
Purkanut rauta-vuorta.