Osa 1 Merimies G. Lundströmin muistelmia

Kirjoittanut T. A.
Osa 3
Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 30.1.1875, nro 5, s. 2–3. Artikkelin verkkoversio.


Merimies G. Lundströmin muistelmia.
(Jatk. viime numeroon.)


Nyt olin siis jo perämiehenä samassa aluk­sessa, jossa ennen olin kokkina ollut. Palk­kaa oli minulla jo koko lailla, mutta kun ihminen paljon saa, niin vielä enemmän mieli tekee. Niin kävi minunkin kanssani. Vähi­tellen rupesin kuljettamaan tullaamatonta ta­varaa Tukholman ja Turun välillä. Tässä toimessa oli talon väkeni minulle apuna. He hankkivat minulle helpolla hinnalla senlaisia tavaroita, joita suurella hyödyllä voin myydä Ruotsin puolella ja myivät taas niitä, joita toin Ruotsista Suomeen. Heillä oli kaunis 16 vuotias tytär, Ida, joka suurella ym­märryksellä hoiti tänlaista kauppaa.

Kaksi kesää oli tämä toimeni luonnistanut niin hyvin, että minulla jo oli hyvänlainen omaisuus. Jopa päätimmekin nyt vanhem­pien suostumuksella mennä Idan kanssa elin­kautiseen kauppa-yhtiöön, jonka päätöksen ai­oimme kahden vuoden kuluttua toteuttaa. Tätä ennen toivoin, näet, tulevani koko po­hataksi.

Mutta vääryys ei kauan menesty. Seu­raavana kesänä, kun ensi kerran läksin Ruot­siin vieden mennessäni suuren varaston tullaamatonta tavaraa, tulivat salaiset veh­keeni ilmi. Minä menetin kaiken tavarani ja sain suuren sakon kaupan päälle. Tästä huolimatta koettelin onneani vielä kerran, tuoden Tukholmasta tavarata Turkuun. Tällä oli yhtä huono menestys ja tuskallinen harmi valtasi nyt mieleni. Läksinpä niin illalla kotiani, mutta täällä kohtasi minua vieläkin suuremi harmi. Tyttö hempukkani, johon kaiken luottamukseni olin pannut, oli minulle salaisesti uskoton. Tämä oli jo enemmän kuin kantaa voin. Sydämeni oli pakahtua tuskasta ja ähmissäni otin kaikki hyvät huo­nekaluni ja löin ne palasiksi. Sitte läksin sieltä pois ja askeleeni johtivat nyt ensi ker­ran elämässäni juoma paikkaan.

Tästä lähtien oli elämäni muuttunut. Mi­hin vaan tulin, läksin heti juoma paikkaan ja vietin yökaudet väkevien nauttimalla. Koko ihmisyyteni olin jo menettää tykkänään sillä ylöllinen väkemien nautinto tuo kaikki pahat kurit mieleen, jotka sillä hetkellä kyllä näyttämät hauskalta, mutta jälkeenpäin tuot­tavat surkeimpia omantunnon vaivoja. Tap­pelut olivat minulle jo aivan tavallisia. Sydämeni sisällinen katkeruus vaati minua siihen. Pieninki pistosana pani vereni kuo­humaan ja vimmastuneena karkasin jo när­tästyttäjäni päälle. Sattuipa kerran Rii­gassa eräässä juomapaikassa, että ryhdyin aivan syyttä toisten lisäksi vielä minulle aivan tuntemattomien tappeluun. Mutta kun näin olin ilomielin syhymättä mennyt saunaan, niin sainkin siellä aika löylyn. Tästä lähtien päätin olla tappeluun ryhtymättä, kun sen suinkin välttää voin.

Riigassa palkkaannun erääsen riikalaiseen parkki-laivaan, joka meni Englantiin. Kajut­tipoika tässä laivassa oli sukkela ja muutoin suuri veitikka. Hän alituisesti tullasi kap­teenin viinipulloja ilman että häntä voitiin syypääksi saada. Sattuipa hän kerran taas­kin, luullen kapteenin olevan kannella, kal­listamaan viinipullon suuta, kun samassa äly­sikin kapteenin olevan viereisessä hytissä. Pian keksi hän keinon ja huusi suurella ää­nellä: "kuulutetaan ruumiillinen avioliitto; morsian kaunis ja pulska, nimeltä viini, syn­tyisin Madeiran saarelta; sulhanen Karl Ha­lukas, syntyisin Riigasta, joka ei tätä kuu­lutusta vastaan pane, niin vihkiminen ta­pahtuu paikalla". Samassa otti hän mel­koisen ryypyn.

Kapteeni ei puhunut tällä kertaa mitään, mutta seuraavana aamuna oli kapteeni tuo­nut kajuttaansa pätkän uutta nuoraa ja kut­sui nyt pojan luokseen. Kapteeni seisoi pojan sisään tullessa keskellä lattiaa nuora kädessä ja puhui: "Kuulutetaan ruumiillinen avio­liitto, morsian nuori ja pulska nimeltä nuora, syntynyt Venäjän sydänmaalla ja kasvatettu Pietarissa ja sulhanen nuori mies Karl Ha­lukas, syntyisin Riigasta, joka ei tätä kuu­luutusta vastaan pane, niin vihkiminen ta­pahtuu paikalla". Ja kapteeni aikoi juuri ruveta antamaan pojalle hyvän selkäsaunan, mutta poika huusi: "minä panen vastaan," jonka vuoksi vihkiminen täytyi jäädä sikseen. Tänlaisia kepposia mainittu poika teki ali­tuisesti.


(Jatk.)