Merimies G. Lundströmin muistelmia/1
| Merimies G. Lundströmin muistelmia Kirjoittanut T. A. |
Osa 2 |
| Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 23.1.1875, nro 4, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
Lähes kaikki ihmiset, jotka asuvat meren läheisyydessä, rakastavat suuresti meri-elämää. Heitä ei ensinkään peljätä ne sanomattomat vaivat ja vastukset, eipä hengen vaaratkaan, jotka meri-elämään ovat yhdistetyt. Päinvastoin ovat vanhojen, kokeneiden merimiesten kertomukset kovista kohtaloistaan nuorille, vasta alkaville ainoastaan innostukseksi. "Siinäpäs vasta mieheksi varttuu," ajattelevat he "kun semmoisten vaarojen kanssa saa taistella." Niinpä ajattelin minäkin nuorena; nyt ajattelen toisin.
Jo pienestä alkaen oli haluni mennä merille. Vanhempani sitä aina estelivät sanoen: "opi ensin kirjoitusta ja luvun laskua, niin pääset pikemmin perämieheksi." Tähän heidän tuumaansa tyydyinkin ja harjoittelin erään Vanhan merikatteinin johdannon alla sekä halulla että uutteruudella luvun laskua ja kirjotusta. Näin kului aikani, kunnes jo olin rippikoulun käynyt. Näihin aikoin oli vanhin veljeni päässyt kippariksi erääsen alukseen, joka kuljetti matkustavia Turun ja Tukholman välillä. Silloin ei, näet, vielä löytynyt höyry-aluksia Suomen rannoilla. Mieleni hehkui nyt merille niin voimakkaasti, ett'ei mikään voinut minua sieltä enään pidättää. Rukoilinpa sentähden veljeäni ottamaan minua edes kokiksi laivaansa. Veljeni lupasikin seuraavan kevään alusta täyttää pyyntöni.
Ikävällä odottelin nyt kesää, jolloin vihdoinkin pääsisin toivojeni perille. Talvi tuntui kovin pitkältä, vaikka kyllä ahkeraan harjoittelin luku- ja lasku-taitoani. Vihdoin tuli tuo toivottu kevät ja sen kanssa kutsumuskirja veljeltäni Turkuun. Tästä tulin niin hyvilleni, ett'ei pariin päivään käynyt syömisenikään.
Odotettuani Turussa viikon päivät, lähdettiin matkalle. Alussa tuntui ruoan laittaminen kovin hankalalta ja vaivaloiselta, kun alus häilyi sinne tänne; liki piti välistä ett'en katumusta tehnyt ajatuksissani. Lohduttelin itseäni kuitenkin sillä, että tässä ammatissa ei montakaan muotta tarvitseisi ollani. Eihän kukaan kapteeni syntyissään ole ja juuresta puuhun noustaan. Näin ajatellessani koin toimittaa virkaani hyvällä mielellä.
Kun ensi kerran tultiin Tukholmaan, näytti kaupunki silmiini varsin somalta. Matkustavaisten kiirehtiessä kaupunkiin valmistin minäkin itseäni sinne lähtemään, mutta silloin huomautettiin minua, ett'ei minulla ollut kaupungin, maan kyökin kanssa tekemistä. Tämä kovin kävi luonnolleni, mutta siihen täytyi tyytyä. Tultiinpa toinenkin kerta Tukholmaan, jolloin eivat enään olleet niin kovia, vaan päästivät minuakin kaupunkia katsomaan.
Näin kymmenkunta kertoja kuljettuamme tätä väliä, tuli talvi päälle. Talven ajalla päätin käydä koulua, varsinkin kun vanhempani tähän tarpeesen tarjosivat minulle apuansa rahojen puolesta. Koulussa käynti oli minulle erittäin mieluisata, myös edistyinkin siellä hyvin.
Tulipa jälleen kevät; lumikinokset sulivat, räystäät tippuivat ja sydän-parkani alkoi taaskin hytkähdellä, kun muistui mieleeni tuo toivottu merielämä. Päätinpä kun päätinkin olla kokkina vielä tämän kesää samassa aluksessa. Tässä ammatissa kului kesä ilman erinomaisempaa tapahtumaa. Syksyn tullen muutin asuntoni erään vahtimestarin tykö, jolta sain helpolla hyyryllä vähäisen kammarin. Täällä jatkoin nyt lukuani semmoisella innolla, että keväällä, jo otin Itämeren päälle perämiehen tutkinnon.
(jatk.)