Merimies G. Lundströmin muistelmia/1. luku

Merimies G. Lundströmin muistelmia
Ensimmäinen luku
Kirjoittanut T. A.
Toinen luku


Tämä artikkeli on koostettu useasta lähteestä. Näytä vain tämä osa.


[ Ensimmäinen luku. ]

Lähes kaikki ihmiset, jotka asuvat meren läheisyydessä, rakastavat suuresti meri-elä­mää. Heitä ei ensinkään peljätä ne sanomat­tomat vaivat ja vastukset, eipä hengen vaa­ratkaan, jotka meri-elämään ovat yhdistetyt. Päinvastoin ovat vanhojen, kokeneiden me­rimiesten kertomukset kovista kohtaloistaan nuorille, vasta alkaville ainoastaan innos­tukseksi. "Siinäpäs vasta mieheksi varttuu," ajattelevat he "kun semmoisten vaarojen kanssa saa taistella." Niinpä ajattelin mi­näkin nuorena; nyt ajattelen toisin.

Jo pienestä alkaen oli haluni mennä me­rille. Vanhempani sitä aina estelivät sanoen: "opi ensin kirjoitusta ja luvun laskua, niin pääset pikemmin perämieheksi." Tähän heidän tuumaansa tyydyinkin ja harjoittelin erään Vanhan merikatteinin johdannon alla sekä halulla että uutteruudella luvun laskua ja kirjotusta. Näin kului aikani, kunnes jo olin rippikoulun käynyt. Näihin aikoin oli van­hin veljeni päässyt kippariksi erääsen aluk­seen, joka kuljetti matkustavia Turun ja Tukholman välillä. Silloin ei, näet, vielä löytynyt höyry-aluksia Suomen rannoilla. Mieleni hehkui nyt merille niin voimak­kaasti, ett'ei mikään voinut minua sieltä enään pidättää. Rukoilinpa sentähden vel­jeäni ottamaan minua edes kokiksi laivaansa. Veljeni lupasikin seuraavan kevään alusta täyttää pyyntöni.

Ikävällä odottelin nyt kesää, jolloin vih­doinkin pääsisin toivojeni perille. Talvi tun­tui kovin pitkältä, vaikka kyllä ahkeraan har­joittelin luku- ja lasku-taitoani. Vihdoin tuli tuo toivottu kevät ja sen kanssa kutsu­muskirja veljeltäni Turkuun. Tästä tulin niin hyvilleni, ett'ei pariin päivään käynyt syömisenikään.

Odotettuani Turussa viikon päivät, läh­dettiin matkalle. Alussa tuntui ruoan lait­taminen kovin hankalalta ja vaivaloiselta, kun alus häilyi sinne tänne; liki piti välistä ett'en katumusta tehnyt ajatuksissani. Loh­duttelin itseäni kuitenkin sillä, että tässä am­matissa ei montakaan muotta tarvitseisi ol­lani. Eihän kukaan kapteeni syntyissään ole ja juuresta puuhun noustaan. Näin ajatel­lessani koin toimittaa virkaani hyvällä mie­lellä.

Kun ensi kerran tultiin Tukholmaan, näytti kaupunki silmiini varsin somalta. Matkus­tavaisten kiirehtiessä kaupunkiin valmistin minäkin itseäni sinne lähtemään, mutta sil­loin huomautettiin minua, ett'ei minulla ol­lut kaupungin, maan kyökin kanssa tekemistä. Tämä kovin kävi luonnolleni, mutta siihen täytyi tyytyä. Tultiinpa toinenkin kerta Tukholmaan, jolloin eivat enään olleet niin kovia, vaan päästivät minuakin kaupunkia katsomaan.

Näin kymmenkunta kertoja kuljettuamme tätä väliä, tuli talvi päälle. Talven ajalla päätin käydä koulua, varsinkin kun vanhem­pani tähän tarpeesen tarjosivat minulle apu­ansa rahojen puolesta. Koulussa käynti oli minulle erittäin mieluisata, myös edistyinkin siellä hyvin.

Tulipa jälleen kevät; lumikinokset sulivat, räystäät tippuivat ja sydän-parkani alkoi taaskin hytkähdellä, kun muistui mieleeni tuo toivottu merielämä. Päätinpä kun päätin­kin olla kokkina vielä tämän kesää samassa aluksessa. Tässä ammatissa kului kesä ilman erinomaisempaa tapahtumaa. Syksyn tullen muutin asuntoni erään vahtimestarin tykö, jolta sain helpolla hyyryllä vähäisen kamma­rin. Täällä jatkoin nyt lukuani semmoisella innolla, että keväällä, jo otin Itämeren päälle perämiehen tutkinnon.


Tämä artikkeli on koostettu useasta lähteestä. Näytä vain tämä osa.


Nyt olin siis jo perämiehenä samassa aluk­sessa, jossa ennen olin kokkina ollut. Palk­kaa oli minulla jo koko lailla, mutta kun ihminen paljon saa, niin vielä enemmän mieli tekee. Niin kävi minunkin kanssani. Vähi­tellen rupesin kuljettamaan tullaamatonta ta­varaa Tukholman ja Turun välillä. Tässä toimessa oli talon väkeni minulle apuna. He hankkivat minulle helpolla hinnalla senlaisia tavaroita, joita suurella hyödyllä voin myydä Ruotsin puolella ja myivät taas niitä, joita toin Ruotsista Suomeen. Heillä oli kaunis 16 vuotias tytär, Ida, joka suurella ym­märryksellä hoiti tänlaista kauppaa.

Kaksi kesää oli tämä toimeni luonnistanut niin hyvin, että minulla jo oli hyvänlainen omaisuus. Jopa päätimmekin nyt vanhem­pien suostumuksella mennä Idan kanssa elin­kautiseen kauppa-yhtiöön, jonka päätöksen ai­oimme kahden vuoden kuluttua toteuttaa. Tätä ennen toivoin, näet, tulevani koko po­hataksi.

Mutta vääryys ei kauan menesty. Seu­raavana kesänä, kun ensi kerran läksin Ruot­siin vieden mennessäni suuren varaston tullaamatonta tavaraa, tulivat salaiset veh­keeni ilmi. Minä menetin kaiken tavarani ja sain suuren sakon kaupan päälle. Tästä huolimatta koettelin onneani vielä kerran, tuoden Tukholmasta tavarata Turkuun. Tällä oli yhtä huono menestys ja tuskallinen harmi valtasi nyt mieleni. Läksinpä niin illalla kotiani, mutta täällä kohtasi minua vieläkin suuremi harmi. Tyttö hempukkani, johon kaiken luottamukseni olin pannut, oli minulle salaisesti uskoton. Tämä oli jo enemmän kuin kantaa voin. Sydämeni oli pakahtua tuskasta ja ähmissäni otin kaikki hyvät huo­nekaluni ja löin ne palasiksi. Sitte läksin sieltä pois ja askeleeni johtivat nyt ensi ker­ran elämässäni juoma paikkaan.

Tästä lähtien oli elämäni muuttunut. Mi­hin vaan tulin, läksin heti juoma paikkaan ja vietin yökaudet väkevien nauttimalla. Koko ihmisyyteni olin jo menettää tykkänään sillä ylöllinen väkemien nautinto tuo kaikki pahat kurit mieleen, jotka sillä hetkellä kyllä näyttämät hauskalta, mutta jälkeenpäin tuot­tavat surkeimpia omantunnon vaivoja. Tap­pelut olivat minulle jo aivan tavallisia. Sydämeni sisällinen katkeruus vaati minua siihen. Pieninki pistosana pani vereni kuo­humaan ja vimmastuneena karkasin jo när­tästyttäjäni päälle. Sattuipa kerran Rii­gassa eräässä juomapaikassa, että ryhdyin aivan syyttä toisten lisäksi vielä minulle aivan tuntemattomien tappeluun. Mutta kun näin olin ilomielin syhymättä mennyt saunaan, niin sainkin siellä aika löylyn. Tästä lähtien päätin olla tappeluun ryhtymättä, kun sen suinkin välttää voin.

Riigassa palkkaannun erääsen riikalaiseen parkki-laivaan, joka meni Englantiin. Kajut­tipoika tässä laivassa oli sukkela ja muutoin suuri veitikka. Hän alituisesti tullasi kap­teenin viinipulloja ilman että häntä voitiin syypääksi saada. Sattuipa hän kerran taas­kin, luullen kapteenin olevan kannella, kal­listamaan viinipullon suuta, kun samassa äly­sikin kapteenin olevan viereisessä hytissä. Pian keksi hän keinon ja huusi suurella ää­nellä: "kuulutetaan ruumiillinen avioliitto; morsian kaunis ja pulska, nimeltä viini, syn­tyisin Madeiran saarelta; sulhanen Karl Ha­lukas, syntyisin Riigasta, joka ei tätä kuu­lutusta vastaan pane, niin vihkiminen ta­pahtuu paikalla". Samassa otti hän mel­koisen ryypyn.

Kapteeni ei puhunut tällä kertaa mitään, mutta seuraavana aamuna oli kapteeni tuo­nut kajuttaansa pätkän uutta nuoraa ja kut­sui nyt pojan luokseen. Kapteeni seisoi pojan sisään tullessa keskellä lattiaa nuora kädessä ja puhui: "Kuulutetaan ruumiillinen avio­liitto, morsian nuori ja pulska nimeltä nuora, syntynyt Venäjän sydänmaalla ja kasvatettu Pietarissa ja sulhanen nuori mies Karl Ha­lukas, syntyisin Riigasta, joka ei tätä kuu­luutusta vastaan pane, niin vihkiminen ta­pahtuu paikalla". Ja kapteeni aikoi juuri ruveta antamaan pojalle hyvän selkäsaunan, mutta poika huusi: "minä panen vastaan," jonka vuoksi vihkiminen täytyi jäädä sikseen. Tänlaisia kepposia mainittu poika teki ali­tuisesti.