Maamme kirja: 54. Suomen hevosesta

54. Suomen hevosesta.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Eläimet saavat usein vissejä ominaisuuksiansa maasta ja tiloista, joissa he elävät. Suomen hevonen on jo niin kauan ollut maansa kansan lempimä lapsi, että hän on siitä saanut hyvin nähtäviä vaikutuksia. Muodolleen on hän tanakka, lyhytkaulainen ja hänellä ovat jäntevät, keskikorkuiset jalat. Koko hänen ulkomuotonsa näyttää vakavuutta ja kärsivällisyyttä; hän astuu vakaasti ja luotettavasti, juurikuin hänen täytyykin tehdä korkeamäkisessä vuorimaassa, ja jos hän on talvikaljamella hyvästi kengässä, saapi häneen luottaa. Mäkeä noustessaan ylös kulkee hän vinoon puolelta toiselle. Mäkeä laskeutuessaan alas pitää hän niin itsepintaisesti vastaan, että häntä usein saapi kehoittaa vähempään varovaisuuteen. Ainoastaan Pohjanmaan hevosella, joka on kasvanut tasankomaalla, näyttää olevan vähemmän malttia mäkeä ylös- ja alaspäin kulkeissa.

Suomen hevosen erinomainen keskiväisyys tekee hänen ei ainoastaan ovalliseksi vetäjäksi, joka paremmin kuin joku muu kestää pitkän matkan ja raskaan kuorman, vaan myös erinomaiseksi sotahevoseksi. Lyhyissä ja pitkissä hyökkäyksissä on monta muuta hevosta ollut häntä etevämpätä, mutta missä pitkittävätä tappelua on kestänyt, on hän monta kertoa ollut auttajana loistaviin voittoihin, siten että hän on pysynyt yhtä väsymättömänä ja ripeänä, kun vihollisten hevoset jo väsyneinä ovat venyttäneet jalkojaan perässään. Kilpa-ajoissa ei hän lyhyellä matkalla voi vetää vertoja esimerkiksi ylpeille Arabian, Englannin tahi Venäjän hevosille; mutta pitemmillä matkoilla ei hänen tarvitse peljätä monia kilpailijoita. Sillä hän näyttää usein itsensä, missä hän on hyvästi hoidettu ja hyvästi opetettu juoksemaan, erinomaiseksi juoksijaksi, ja mitä hän tappaa toisten ensimmäisessä kiivaassa hyökkäyksessä, sen hän voittaa takasi ajan pitkään kestävällä juoksullaan.

Tätä ystäväämme ei ole mämmitelty yltäkylläisyydellä ja herkullisella ruoalla. Hän on tyytyväisin kaikista veljistään; hän pureskelee kärsivällisesti heiniään, silppuaan ja usein niukkaa syötävätään, johon on välistä sekoitettu jauhoja ja kauroja, välistä on se ilman näittä. Kyllä hänkin laihtuu niinkuin muutkin nälässä; kyllä puuttuvat hänenkin voimansa usein keväellä, kun hän kauan huonolla ruoalla on vetänyt talvikuormiaan. Mutta kukaan ei saata olla kiitollisempi kuin hän ystävällisestä hoidosta, ja jokainen ymmärtävä isäntä näkee voittonsa siitä että hän hoitaa tämän hyödyllisen palvelijan hyvästi. Valitettavasti eivät kaikki ymmärrä palkita hänen uskollista palvelustaan. Monissa osissa maatamme hoidetaan hevonen huolettomasti ja rääkätään raaimmalla julmuudella, kiusataan kohtuuttomasti raskasten kuormain vetämisellä ja pieksetään armottomasti ruoskalla. Muutamat matkustajat pitävät kunnianaan alinomaa ruoskia heikkoa ja väsynyttä kyytihevosta. Ainoastaan Savossa ja Karjalassa hoidetaan hevonen huolellisesti. Hämeessä tapaa usein hevositkijöitä, huolellisia säästämään hevostaan kyydissä ja työssä, mutta eivät he sentähden hoida häntä, niinkuin tulisi hoitaa. Savossa ja Karjalassa vaan löydetään tätä nykyä ne parhaat ja kalliimmat hevoset, aina 1,000 matkan arvoisia tahi sitäkin kalliimpia. Muissa osissa maata on Suomen hyvä hevoslaji tullut aina enemmän harvinaiseksi; ja siksi on palkinnoilla ja kilpa-ajoilla koettu kehoittaa parempaan hevoshoitoon. Muutamissa paikoissa ovat myös ”hevosystävät” yhtyneet toimeen tätä tarkoitusta varten.

Kestävyyden kanssa yhdessä on Suomen hevosella, niinkuin kansallakin, nähtävä itsepäisyys. Jos hän on tavastunut poikkeumaan syrjätielle, saapipa olla kyllin varusalla ohjaksissa, ja jos hän on saanut sen pahan tavan että seisahtua mäessä, eipä ole helppo saada tätä pois hänen päästään. Tavastuneena ohjaksiin tottelee hän niitä, mutta pahasta tavasta tekee hän välistä mitä hän tahtoo. Niskoittelevat ja laiskat hevoset eivät ole enemmän tahi vähemmän harvinaisia täällä, kuin muuallakaan; mutta sellaiset viat tulevat enimmite siitä että eläimen kanssa on nuorena pahasti menetelty. Oikein opetettuna ja oikeiden hoidettuna on Suomen hevonen, kyllä vähäpätöiseltä näyttävä, kuitenkin verrattoman kallis liittolainen ihmiselle näissä pohjaisissa tienoissa ja kyllä arvokas, ettei käyttää häntä orjana vaan pitää hyvänä, uskollisena ja luotettavana palvelijana.