Maamme kirja: 53. Ystäviä ja vihollisia

52. Puutarhoista ja ryytimaista 53. Ystäviä ja vihollisia.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
54. Suomen hevosesta


Minä en voi ymmärtää mikä kasvua vaivaa tänä vuonna, sanoi Antti Söderholm eräänä päivänä naapurilleen Toivoselle. Minä olen ojittanut, lannoittanut ja kyntänyt paremmasti kuin milloinkaan, mutta ohranlaiho on saanut juuriin vahingon, nyytti on harmaana, eikä puutarhassa kasva mitään. Siellä on matoja yleensä, ne matelevat yleensä, niitä vilisee lehdet ja ruohot täynnä.

– En minä ole nähnyt merkiksikään matoja tiluksillani, vastasi Toivonen.

– Niin, kyllä tekee Jumala väärin, kun jakaa lahjojaan noin erilaisesti, huokasi Söderholm. Ja minä olen kuitenkin pitänyt huolen siemenestä. Minä olen hävittänyt muurahaispesät, minä olen maksanut 10 penniä jokaisesta pienestä linnusta ja jokaisesta linnun pesästä, jonka poikaset ovat minulle tuoneet. Minä olen vielä laittanut itselleni kissoja, jotka jokapäivä pyytävät lintuja, ja täten olen onnellisesti pääsnyt siemenen varkaasta. Mutta kuitenkaan ei tahdo kasvaa mitään; se tulee aina pahemmaksi, madot syövät nyt kaiken vuodentuloni.

– Vai niin, vai niin, arveli Toivonen; syyttänet itseäsi. Minun kartanoni luona saavat muurahaiset olla rauhassa, eivätkä lapset eivätkä kissat saa pienille linnuille tehdä vahinkoa. Se minusta on hyvä, kun ne visertelevät puissa, ja koska useammat ovat tulleet niin pitkän matkan keväellä rikkaimmista maista niin suonemmehan me heille heidän köyhän pesänsä. Minulla on tapana ripustaa heille puihin tarpeeksi isoja uuttuja, joissa on pyöreä reikä ja istuma-orsi keskellä. Lystiä on se, kun linnut tekevät uuttuihin pesänsä.

– Kaikkiakin lapsellisuuksia! nauroi Söderholm. Mitähän hyvää siitäkin on?

– Kyllä se maksaa vaivan, vastasi Toivonen, Etkö ole havainnut, kuinka pienet linnut ja muurahaiset ovat alinomaa kärpästen ja matojen pyynnössä? Milloin kaappaavat niitä ilmasta, milloin ne etsivät niitä maasta, tahi puiden kaarnasta ja kasvien lehdistä. Olen kuullut sanottavan pääskysen, varpusen tahi peipon näin syövän tuhannen kärpästä tahi matoa päivässä. Tiedämme kärpäsen eli muun matelijaisen munivan monta sataa munaa. Jokaisesta munasta mataa ahnas toukka eli hyönteismato, joka etsii ruokansa kasvikunnasta. Jos madot esteettömästi saisivat enetä, söisivät niiden toukat kaikki mitä maassa kasvaa. Siksi on Jumala lähettänyt muurahaisia ja muita eläviä, mutta varsinkin pienet linnut, jotka syövät toukat ja pitävät hyönteisten enenemisen kohtuullisessa määrässä. Muurahaiset ja linnut täyttävät siis työtään Jumalan taloudessa ja ovat maamiehen ystäviä, juurikuin madotkin ovat hänen vihollisiaan. Mitä merkitsee se vähäinen vallattomuus, jota ne tekevät, sen sanomattoman suuren avun suhteen, jota ne joka päivä osoittavat meille? Hätyytäppä pieniä lintuja tahi hävitä heidät, pianpa näetkin toukkien vilisevän kaikissa lehdissä! Suojele heitä, ja näet kuinka kasvit menestyvät!

Antti Söderholmista tuntui tämä hyvin yksinkertaiselta puheelta. Kotiin tuntuaan lähetti hän kaikki palkollisensa matoja hävittämään, mutta eipä se tahtonut oikein onnistua. Eivät ne saattaneet kaivella maata, eivät arvata kaivaa puiden kuoriin tahi etsiä jokaisesta lehdestä, jokaisesta korresta. Kaikki tämä oli lintujen tahi muuraisten työtä; mutta näitä ei voinut Antti Söderholm kärsiä. Hän pitkitti nurisemistaan Jumalan luomista vastaan, juurikuin Jumala olisi syypää ihmisten tyhmyyteen.