Maamme kirja: 27. Nokianvirta ja Kyrönkoski
| 26. Pyynikkä | 27. Nokianvirta ja Kyrönkoski. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
28. Paikkarin torppa |
Pitkiä rivejä ihanoita vesiä laskee pohjasta suureen, syvään Näsijärveen ja siitä Tammerkosken läpitse Pyhäjärveen. Siihen virtoaa taas toisia pitkiä vesirivejä idästä, ja kaikki nämä vedet juoksevat sitte länteen päin toisten vesien läpitse, siksi että ne putoavat Kokemäenjokea myöten alas Pohjanlahteen. Pyhäjärvestä Kuloveteen hyökyää valtava, kuohuva koski nimeltä Nokia. Tässä on suurenlaatuinen ja synkkä luonto; rannat ovat kallioiset ja äkkijyrkät, joilla kasvaa tummia kuusia riippuvine lehvineen. Näiden välissä hyökyää vedenpaljous alas syvyyteen, jota ei näe kosken jyrkiltä törmiltä, mutta josta kuuluu etäällä jymisevän ukkosenlainen jytinä. Tyvenet, rauhasat vedet ovat kokonaan muuttaneet luonteensa, pudotessaan Nokiata alas. Siinä vierivät valkiat aallot hyöhyen alinomaa toistensa ylitse, ja matkustaja pysähtyy ihmettelemään, että ne nykyään tyynet järvien selät ovat tulleet pakoitetuiksi niin raivokkaasen vimmaan. Mutta tämänkin valtavan kosken täytyy palvella ihmistä, sillä sen reunassa on suuri vapriiki, joka hioo puuta, saatavaksi sitte paperia puuaineruhdosta.
Toisessa tienoossa Satakuntaa, ei monta peninkulmaa Nokiasta, on Kyrönkoski, jossa Ikalisen järvien vedet rynnistävät alaspäin jyrkkää kallion lomaa myöten Hämeenkyrön pitäjäässä. Vuoret ovat korkeammat, putous jyrkempi ja joen ura kaitaisempi kuin Nokiassa. Ympärinsä on kangasta ja erämaata, syviä, yksinäisiä laksoja ja metsäisiä ylänteitä. Kyrönkoski pauhaa puolen peninkulman päässä syrjässä suuresta maantiestä. Moni matkustaja näkee maksavan vaivan poiketa maantieltä tänne, varsinkin keväellä, kun järvet paisuvat. Silloin luulisi kuohuvien aaltojen joka silmänräpäyksessä pyihkäsevän pois myllyt, jotka ovat uskaltaneet asettauda putouksen viereen ja näyttävät riippuvan sen päällä. Mutta myllyt seisovat, ihminen pakottaa kovan putouksen olemaan myllyrenkinä ja pyörittämään myllynkiviä. Välistä näkee jonkun vallattoman pojan kurkottavan kallion reunalta alas juodakseen suin putouksesta. Hän tuntee Kyrönkosken pyörteet. Mitä joka päivä näkee, ei se peloita.
Välistä tapahtuu pitkäin väliaikojen perästä, että Kyrönkoski kuivaa talven alussa niin tyyni, että kaikki myllyt pysähtyvät ja päästään kuivin jaloin kivikkopohjaa yli. Silloin on löydetty kirveitä ja muita kaluja, jotka ovat kadonneet veteen. Ensin ei voitu selittää, miksikä vesi pysähtyi juoksussaan. Mutta havaittiin, että kova pohjatuuli oli repinyt jään järvestä ja koonnut sen läjiin ahtaasen ja matalaan lahteen kosken niskalla. Tästä sulkeupi veden juoksu joksikuksi päiväksi, ja kosken putous kuivaa.
On sellainenkin puhe Kyrönkoskesta, että muinoisina sota-aikoina oli siihen hävinnyt monta ihmistä. Maa tuli vihollisia täyteen, ja eräs nuori talonpoika pakotettiin johtamaan venettä yläpuolella olevan järven yli. Mutta tultuansa likelle putousta laski hän veneensä kovasti vetävään virtaan ja hyppäsi itse rannassa olevalle kalliolle. Virta valloitti veneen ja syöksi sen sekä kaikki, jotka siinä olivat, kuohuvaan putoukseen.