Maamme kirja: 28. Paikkarin torppa

27. Nokianvirta ja Kyrönkoski

28. Paikkarin torppa. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

29. Suomen erämaita

Pohjainen Uusmaa on kaunista vuorimaata molemmin puolin pitkää Salpausselkää. Eteläpuolella vuoritienotta on hedelmällinen ja hyvästi viljelty tasamaa, jossa monissa paikoin vaihettelee kukkuloita, Rannikolla laskeuvat vuoret Suomenlahden vedenpinnan alle, vesi peittää syvimmät laksot ja ainoastaan vuorten lakeet kohoavat ylös tuhansien kallioiden muotoisina ja saarina myrskyisestä merestä.

Luoteispuolella Uutta-maata, pohja-puolella Uudenmaanselkää on Karjalohjan pitäjäs; tieno, jossa on pelkkiä vuoria, järviä ja hiekkaharjuja. Muutoin kova ja ankara Suomen luonto on runsaalla kädellä jakanut lahjojaan näihin onnellisiin lahjoihin. Täällä ei ole koskaan hallaa, täällä ei tule koskaan katovuotta, ei koskaan hätää; eroituksena hyväin ja huonoin vuosien välillä on vähä enemmän tahi vähemmän yltäkylläisyyttä viljaakasvavista vainioista. Kalliimman arvoisia hedelmäpuita, varsin harvoin tavattavia yrttikasveja menestyy täällä; kasvikunta ja eläinkunta näyttävät menestyvän täällä kauniimmissa, voimakkaammissa muodoissa, kuin muualla maassamme.

Tästä Luojan siunaamasta tienoosta menee yksinäinen metsätie pohjaan päin Sammatin kappeliin. Luonto tulee nyt kolkommaksi ja jylhemmäksi, maa kovemmaksi ja hedelmättömämmäksi. Suurien petäjikkökangasten välissä, jyrkkään kohoavien kukkuloiden ja yksinäisten halmemaiden välissä kiiluu etäällä piilouneita järviä. Metsä harvenee, pienoinen tasamaa, kylä, kouluhuone, puinen, köyhä kirkko näkyvät; sitte menee tie taas syvemmälle salomaihin. Neljän virstan päässä kirkolta näkyy jälleen pieni kylä kolmen järven välillä, ja yhden näistä järvistä, Valkjärvi nimisen rannalla näkyy Paikkarin torpan matala katto.

Katsele tätä torppaa; sillä on arvonsa oman maamme kirjassa. Se on köyhä, eikä ylpeä, juurikuin useammat sen vertaisista. Siinä on asuinhuone tuvan ja kamarin kanssa, karjakartano, aitta ja lautainen suojus, muutamia koivuja, ranta, syöttöhaka ja kaunis järvi. Paikka on malli sadoista järviseuduista Suomessa. Matalassa tuvassa on kolme pientä akkunaa, iso takka, kaksi sänkyä, yksi muinoin maalattu seinäkaappi, vanha seinäkello, pöytä, penkki, pari tuolia, kaikki tummuneina vanhuudesta, Mies vaimoineen ja kahden lapsen kanssa ovat torpan asukkaat. Tämän vuosisadan alussa asui torpassa köyhä pitäjään-räätäli perheineen, ja tästä on Paikkari saanut merkillisyytensä.

Sillä tässä matalassa majassa syntyi mies, jonka nimeä ei koskaan inhoteta, niinkauan kuin Suomen kansa asuu tässä maassa. Tässä näki ensikerran päivän valon Suomen kansan runojen ja laulujen pelastaja, Suomen muinaisajan ylösherättäjä, isänmaamme ystävä, kansan-ystävä Elias Lönnrot. Hänestä on enemmän sanomista etempänä tässä kirjassa. Mutta maja, jossa hän syntyi, liikutukset, joiden vaikuttaessa hän on kasvanut, se maa jota hän on lapsuudesta asti oppinut niin hellästi rakastamaan, on meillä nähtävänä tässä köyhässä torpassa. Tieno on yksinäinen, ja paitsi pientä kylää, jossa tohtori Lönnrot on rakentanut itselleen kodin vanhoiksi päivikseen, on siitä pitkältä ihmisten asuntoihin. Läheiseltä korkealta vuorelta katsoessa näkyy siellä ja täällä pelto, aita, kalastajan vene tahi laitumella syöpä lehmä. Mutta ympärinsä on avara silmän kantamaton laajuus synkkiä metsiä ja sinertäviä järviä. Tässä on erämaiden suuri rauha; tänne tunkeupi harvoin melu elämän taisteluista. Luonto on tässä kokonaan vakaassa yksinkertaisuudessaan, syvästi totisena, hiljaisuudessa miettivänä. Metsä levittää lemunsa, järvet kiiluvat ja koivun tuuhevien oksien peitossa laulaa yksinäinen lintu Suomen kauneutta.