Aliina: VI. luku
| V. luku | VI. luku Aliina Kirjoittanut Kauppis-Heikki |
VII. luku |
Tytöt eivät malttaneet tovereistaan erota, ennenkuin hämärä muistutti ajan kulusta. Sitten he lähtivät kiireesti ajamaan, jottei kotijoukko ennättäisi ruveta luulemaan heille matkalla jotain vahinkoa tulleen. Koko matkan he innostuneina juttelivat Aliinan kouluunmenosta, sillä nyt ei siitä puuttunut muuta kuin vanhempien suostumus. Iida oli kysynyt vanhemmiltaan valmiiksi koulukortteerin Aliinalle ja lupasi omia koulukirjojaan yhdessä luettavaksi, jos eivät kaikkia raskisi ostaa.
– Ole sinä Hilja toverina pyytämässä, sanoi Aliina, kun he alkoivat kotia lähestyä.
– Kyllä minä, lupasi Hilja reippaasti.
Heti kotiin tultuaan he ottivatkin asian puheeksi, mutta Auvinen ei antanut mitään selvyyttä näin kiireellä, sanoi vain että puhutaan sitten huomenna. Hän ei voinut ajatella oikein jyrkkää kieltoakaan, kun näki, että Aliinan teki niin kovasti mieli ja muut sitä niin puolustivat. Mutta kun muistui tuo muinoinen opettajan puhe kuntakokouksessa ja penkeillä istuvain naurunvirnistykset ja katseet, niin eipä tehnyt mieli taipua.
Aamukahvia juodessa kävivät tytöt uudestaan kesken jääneeseen asiaan, ja Hiljan isä rupesi heille apulaiseksi.
– Etkö sinä saata vähin pyytämisin luvata Aliinaa kouluun, sanoi hän.
– On siinä niin paljon puuhaa, ja mitäpä nuo tuolla viisastunee, sanoi Auvinen aikomuksessa pysyä lujana.
– Kyllä siltä puuhalta talona pysyy jos pysyäkseen, sanoi Hälinen. – Ja jos siellä ei silminnähtävästi viisastunekaan, niin ainakin oppii, ja oppi on viisauden pohja.
– Kun se koulu olisi vähän toisenlainen, vaan ne ovat sen sotkeneet ja velloneet semmoiseksi, etten minä pidä koko koulusta, ilmaisi Auvinen syynsä.
– Minkälaiseksi ne ovat sen sotkeneet ja velloneet? kysyi Hälinen.
– Niin että tytöt ja pojat ovat sekaisin.
– Mitenkäs niiden pitäisi olla?
– Tytöt tyttöin puolella ja pojat poikien.
– Vähänpä sinä tunnet kouluasioita, ihmetteli Hälinen. – Sehän on opetukselle eduksi, kun saapi jakaa edistyneemmät erilleen ja opettaa kahdessa osastossa. Yhdessähän ne ovat siinäkin tytöt ja pojat, jos ei ole kuin yksi opettaja. Jos sinulla ei ole sen suurempia syitä ja esteitä, niin minä enon puolesta sanon Aliinalle, että kyllä saat mennä.
Auvinen laski nauruksi ja sanoi:
– Menköön sitten, jos vain äitinsä laskee.
– Kyllä minun puolestani, sanoi emäntä, – jos vain itse ilkeää noin isona mennä.
– On siellä niin isoja, puolusti Aliina. – Onhan tuokin Markkalan lampuodin Ristjaan melkein aikamies ja vielä kuuluu menevän.
– Siitäpä kuuluvatkin tekevän herran, tiesi emäntä.
– Mikä herra siellä kansakoulussa valmistuu? sanoi Hälinen naurahtaen.
– Semmoinen kuuluu olevan Ristjaanin isällä homma, että poika pitää saada virkaan, jos ei muuhun, niin tukkiherraksi, selitti emäntä.
– Mahtaa tulla niitä herrojaan, kun vanhemmat semmoisia hassutuksia istuttavat, arveli Hälinen.
Hyvillä mielin poistuivat tytöt omaan seuraansa. Heillä oli vain enää muutamia tunteja yhdessäolon aikaa, sillä aamiaisen jälkeen aikoivat vieraat lähteä kotiinsa.
– Sinähän tiedät, mitenkä siellä koulussa oikein ollaan, neuvo sinä minullekin, kyseli Aliina.
– Ei sitä osaa toinen neuvoa, sanoi Hilja. – Ja kyllä ne siellä neuvovat.
– Niinhän se taitaa olla, myönnytti Aliina. – Mutta eiköhän minun kumminkin olisi parempi mennä suntioon kortteeria? Siinä Salinissa on niin herrasmaista, ja se vanhempi tyttö näyttää vähän ylpeältä.
– Elä joutavata pelkää, neuvoi Hilja. – Taitaahan se Liina-neiti olla vähän ylpeämpi, kun se on vanhempi ja oppineempi ja kuuluu olevan kihloissakin erään puotipalvelijan kanssa. Mutta asusta sinä enemmän Iidan seurassa ja puhuttele sitä Liina-neitiä aina neidiksi.
Aliina punastui ja kävi äänettömäksi, sillä hän ymmärsi Hiljan vakavista sanoista, että tämä viimeinen neuvo oli tärkeä. Samassa syntyi se vaivaava ajatus, että jos hän lienee jo sattunut nimittämään niinkuin vertaistaan ja puhunut typerästi, koska Hilja arvasi huomauttaa. Olisi tehnyt mieli kysyä, oliko Hilja sellaista huomannut, mutta alkoi arveluttaa, että jos hän siten näyttää yhä typerämmältä. Tuli olla varovaisempi vasta ja koettaa arvata, miten on missäkin oltava.