Ystävän kuollessa

Ystävän kuollessa. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Oi, katoovainen oil onni, mi

Mull’ ensi,

Kuin kevään leyhkä se suositti

Ja lensi.

Sain uneskella

Ja unhotella,

Vaan kohta riemuni piilotella

Ties’ hauta.

Kuin pyydän onnea, karkannut,

Taas sulta,

Et kuule, suojasi sulkenut

Oot multa.

Ei kyynel auta,

Ei huokuu sauta

Nyt nukkuvaista, ja niinkuin rauta

On hauta.

Tok’ vaikka kohtalon puuskan sain

Ja voivun,

On murhe hellä, ja tuskastain

Ma toivun;

Oot voittanunna,

Oot pelastunna,

Ja sulle rauhani korjannunna

On hauta.

Niin, onni sulle, ku valkamaan

Jo jouduit;

On maassa miekkoset syömet vaan,

Kut rouduit.

Nyt onnen eestä,

Ja myrskyn eestä,

Kuin hoivaa tyyntä, kuin rauhaa seestä

Suo hauta!

Oi, nuku, henki, ku turhuuden

Sait heittää,

Kuin kastehelmiset, laaksosen

Kut peittää;

Koi kunnes loistaa

Yön kainaloista,

Ja aamuhuopehen poistaa

Jo hauta.

Se elon siemen, mi taivahan

On laina,

Ei mullan synkkähän helmahan

Jää aina.

Min kuolo taittaa,

Se jällen laittaa;

Ja suojus vaan, jok’ ei kukkaa haittaa,

On hauta.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.