Ystävän kuollessa

Ystävän kuollessa.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Oi, katoovainen oil onni, mi
Mull’ ensi,
Kuin kevään leyhkä se suositti
Ja lensi.
Sain uneskella
Ja unhotella,
Vaan kohta riemuni piilotella
Ties’ hauta.
Kuin pyydän onnea, karkannut,
Taas sulta,
Et kuule, suojasi sulkenut
Oot multa.
Ei kyynel auta,
Ei huokuu sauta
Nyt nukkuvaista, ja niinkuin rauta
On hauta.
Tok’ vaikka kohtalon puuskan sain
Ja voivun,
On murhe hellä, ja tuskastain
Ma toivun;
Oot voittanunna,
Oot pelastunna,
Ja sulle rauhani korjannunna
On hauta.
Niin, onni sulle, ku valkamaan
Jo jouduit;
On maassa miekkoset syömet vaan,
Kut rouduit.
Nyt onnen eestä,
Ja myrskyn eestä,
Kuin hoivaa tyyntä, kuin rauhaa seestä
Suo hauta!
Oi, nuku, henki, ku turhuuden
Sait heittää,
Kuin kastehelmiset, laaksosen
Kut peittää;
Koi kunnes loistaa
Yön kainaloista,
Ja aamuhuopehen poistaa
Jo hauta.
Se elon siemen, mi taivahan
On laina,
Ei mullan synkkähän helmahan
Jää aina.
Min kuolo taittaa,
Se jällen laittaa;
Ja suojus vaan, jok’ ei kukkaa haittaa,
On hauta.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.