Ylämaan Meeri.

Kirjoittanut Robert Burns
Ylämaan Meeri = Meeri Campbell. Kihlatun morsiamensa äkkikuolemaa runoilija muistelee kaihoin kautta elämänsä iän. Meeri oli nuori tyttölapsi, joka aamuisin kantoi maitoa Ayr-virran pohjoispuolella olevaan Montgomeryn linnaan. Lähimmät sukulaiset asuivat Ylämaassa.


Te metsärinteet, versokaa
Montgomeryn linnan luona,
maat, kukkaan käykää, virran veet,
kohiskaa vaahtovuona!
Siell’ ilo kevään kerkein on,
syyshohde haikein varmaan;
näet siellä viime kerran näin
Ylämaan Meerin armaan.
Ol’ lehdet hennot koivuilla
ja kukat pihlajalla,
kun painoin immen povellein
puun valkolatvan alla.
Vait hiipi hetket kultaiset,
voin kuulla sykkeet parmaan;
näin valoks, innoks elämän
Ylämaan Meerin armaan.
Toi ero pitkät syleilyt
ja valat lujain liittoin;
taas yhteen tulla luvattiin,
jäähyväisiä viittoin.
Mut oi, jo ruusun äkkipäin
vei vilu kuolon karmaan! –
Nyt nurmi peittää, haudan yö
Ylämaan Meerin armaan!
Oi, kalvas nyt on rusosuu,
min hehkuun suukot painoin!
Ei säihky enää silmät nuo,
joiss’ asui puhtaus kainoin!
Jäi tomuks sydän lemmekäs
ja kätköön paaden harmaan, –
mut säilyy muisto sielussain
Ylämaan Meerin armaan!


Lähde: Burns, Robert 1918: Lauluja ja ballaadeja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Fundament, Helsinki.