Waiwaisuus ja Waiwaisholho IV (Yrjö Koskinen)

Waiwaisuus ja Waiwaisholho III (Yrjö Koskinen)

Waivaisuus ja Waiwaisholho IV (Yrjö Koskinen)

Kirjoittanut Yrjö Koskinen

Waivaisuus ja Waiwaisholho IV.

(Jatko ja loppu wiime n:roon.)

Apu on wälttämätön; mutta la'illinen apu wahingoittaa ja yksityinen apu hyödyttää: näin kuuluu ihmisrakkauden ja kristillisyyden päätös waiwais-holhon asiassa. Waltatalouden päätös oli wähän toisellainen: apu on muka wahingollinen; mutta yksityinen apu wähemmin wahingollinen, kuin la'illisen waiwaisholhon apu. Jos nämä päätökset tahdomme yhteen sowittaa, niin — waiwaisholhon heitämme, yksityisen armeliaisuuden pidämme.

Meillä ei ole aikaa eikä tilaa tässä wastata kaikkiin estelmyksiin, joita tawallisesti esiin tuodaan yksityistä awun-antamusta wastaan. Ainoastaan pari seikkaa ansaitsee wähän selitystä. Puhutaan kerjäämisen turmeluksesta, joka la'illisen waiwaisholhon on tarkoitus poistaa. Siihen wastaamme että kerjäläisyyttä ei mikään asetus woi poistaa, eikä ole tämä poistaminen niin tarpeellinen kuin kueaillaan. Se on kyllä warakasten ikäwä ja inhoittawa nähdä wiheliäisyys aina silmiensä edessä. Mutta niin kauan kuin tätä wiheliäisyyttä on, niin on tarpeellinen, että sitä alinomaa nähdäänkin. Että kaikki näyttäisi kauniilta ja täydelliseltä, että wieraat luulisi ei löytywän köyhyyttä ensinkään, se on monen mielestä waiwaisholhon suurin tarkoitus, ”Tout pour la riole!" Kaikki kerskaamista warten! — Mutta juuri tämä tyhjä kerskaaminen, juuri tämä pettämä ulkonäkö on meille wahingollinen; se meitä nukuttaa lewollisuuden uneen, ikäänkuin kaikki olisi hywää ja parahuultaista. — Myönnämme kyllä, että lasten mieron-käynti on monessa kohden wahingollinen, mutta emme ymmärrä, miksei yksityinen anteliaisuus woisi tätä pahaa poistaa, yhtä hymin kuin waiwaisholho. Tässä taas meille wastataan, että niin paljon ihmis-rakkautta ja kristillisyyttä ei löydy maassa. Me emme luule ihmiskuntaa uupuneeksi semmoiseen sielunwaiwaisuuteen, ett'ei enimmältä osalla olisi wähänkin kristillisyyttä taikka kumminkin sääliä sydämmessä. Mutta jos niin olisi, niin ei tätäkään surkeata puutetta sowi peittää pakko-armeliaisuuden ulkokullatulla nahalla. Kaikki puute, kaikki wamma, olkoon hengellinen tai ruumiillinen, on paljastettava, ennenkuin sitä woidaan parantaa.

Olemme sanoneet sen onnettomuudeksi, että rikasta la'illa pakotetaan apua antamaan, ja arwelleet sen paremmaksi, että kukin tästä asiasta sopii omantuntonsa kanssa. Mutta wieläkin onnettomampi on meidän mielestä se, että köyhältä waaditaan maiwais-kassaan jos kuinka wähäinenkin apu. Se on kyllä tosi että hänestä pikemmin kuin rikkaasta woi tulla puutteen-alaista. Mutta sitä ajatusta ei saa köyhän tykönä kartuttaa, ellei tahdota kaikkia köyhiä waiwaisiksi. Jos köyhä maksaa kymmenenkin kopeikkaa wuoteensa waiwaiskassaan, niin waiwaiskassa muuttuu hänen mielessänsä säästöpankiksi, josta hänen pitää kerran saaman monen monituista apua takasin. Jos laillinen waiwaisholho jo itsestänsä turmelee eteensä-katsomuksen, niin tämä seikka tekee turmeluksen kaksinkertaiseksi.

La'illinen waiwaisholbo, semmoinen kuin se meillä on — ja waikea on ymmärtää kuinka se muunlainen woisi ollakaan — tämä waiwaisholho hämmentää kaksi eri asiaa: apulaitoksen ja säästölaitoksen; se ryöstää kahdella tawalla köyhältä pois hänen eteensäkatsomuksen ja syöksee koko köyhän hengelliseen ja ruumiilliseen kurjuuteen. Se ei luota ihmisten luonnolliseen ja kristilliseen armeliaisuuteen, ja asettaa pakko-armeliaisuuden, joka ehdyttää ja kuivattaa totisen armeliaisuuden lähteet. Se arwelee, että köyha ei suosiolla auta köyhempäänsä, — ja tuhannet esimerkit todistawat tätä arwelusta wastaan; ainoastaan kuin tiedetään, että muka puutteen-alaisen on oikeus waiwaiskassasta saada, ainoastaan silloin sammuu armeliaisuus köyhässä kansaosa. Se arwelee wiela, että rikas ei suosiolla auta waiwaista, ja sen wuoksi se sammuttaa luonnollisen armeliaisuuden, joka liikkuu jokaisen ihmisen sydämmessä. Joka paikassa se tahtoo waikuttaa enemmän ja paremmin, kuin mitä kristillisyys woi waikuttaa; — ja joka paikassa se turmelee ja häwittää. Se lahjoittaa toimikunnan kädellä jokapäiwäisen leiwän puutteen-alaiselle; mutta erittää hänen itse awun-antajoista, eikä tiedä että tämä eritys ja siitä syntywä kylmyys on katkerampi kuin kuolema, Enemmin kuin leipää ja juomaa kaipaelee waiwainen kanssaihmistensä sääliä ja ystäwyyttä, neuwoa ja rohkaisemista.

Köyhän kansan suurin tarwe on tulla likempään tuttawuuteen warakasten kanssa. Muuttakoot säädyt tosillensa likemmäksi, niin totisesti paljon wiheliäisyyttä häwiää. Semmoista Menemistä warten olisi sekin hyödyllinen, että kristillisiä ihmisiä kussakin seurakunnassa yhdistyisi seuraksi, jonka tarkoitus olisi hakea tarkkoja tietoja köyhien oloista ja tawoista. Tämä seura ei antaisi muuta apua kuin ystäwällisiä neuwoja ja kehoituksia; mutta se woisi antaa tarpeellisia tietoja niille yksityisille, joilta tarpeellinen apu olisi saatawa. Seuroja löytyy nykyänsäkin köyhiä warten kaupungeissamme. Mutta nämä jakailewat ruumiillista apua, ja kun wielä päälliseksi löytyy samoissa kaupungeissa warsinainen waiswaisholho, niin meidän arwata siitä seuraa aiuoastaan kaksinkertainen turmelus, se on: waiwaisholhon apu enentää waiwaisnuden ja seuran apu on ylönpalttinen ja liiallinen apu, joka wielä lawentaa waiwaisholhon pahat waikutukset.

Waiwaisholhosta on kuitenkin yksi etu, joka meidän maassa ei liene aiwan wähäinen. Missä kunnallista tointa puuttuu, siinä waiwaisholho taitaa sitä herättää. Tämä hyöty ei tosin isosti koske waiwais-asiaan, mutta waiwais-aistassakin on kunnollinen henki tarpeellinen. Kunnan pitäisi esimerkiksi sitäkin walwoman, ett'ei saisi työhön-kelpaawa ihminen laiskana kuleksia ympäri. Tämän mureen on nyt waiwaisholho päällensä ottanut, ja on sillä tawoin ruweunnt myöskin poliisi-laitokseksi. Mutta oikeastansa semmoinen mure on waiwaisholholle melkein yhtä wieras kuin terweyden-hoito.

Eikö pitäjä eli seurakunta eli, niinkuin sen äsken kutsuimme, kunta woi mitään tehdä waiwaisnuden poistamiseksi? Woihan se, ja paljon. Hywa ja järjellinen kunnallinen hallitus lewittää warallisuutta, ja nerolla asetettu säästö-pankki harjoittaa työntekijöitä säästämään. Samate waltakunnankin hallitus woi wiisaudellansa enentää työtä-te'ettawän summan määrää ja sillä tawoin toimittaa työlle runsaamman hinnan. Semmoiset keinot tuottawat totisen ewun waiwaisille ja koko waiwaisuudelle. Muista keinoista ei ole hywaä toiwomista.

Olemme nyt puhuneet lauseita, jotka kuuluwat monelle oudoilta. Moni luultawasti ei tiedä wastaan sanoa muuta, kuin tuota tawallista: ”mutta sentään — — — !" Kuitenkin on wakaa toiwomme, että edes joku tuopi täysiä syitä wastaamme. Asia siitä selkenee, ja missä mekin lienemme harhaelleet, siitä tahdomme mieluisesti palata, jos joku meille oikeamman tien wiittaa.

Y. K.

Lähde: Suometar, n:o 14, 3.4.1857