Waiwaisuus ja Waiwaisholho (Yrjö Koskinen)

Waivaisuus ja Waiwaisholho (Yrjö Koskinen)

Kirjoittanut Yrjö Koskinen

Waiwaisuus ja Waiwaisholho II (Yrjö Koskinen)

Waiwaisuus ja Waiwaisholho.

Tuskin löytynee toista ainetta, josta nyky-aikoina niin paljon on puhuttu ja kirjoitettu, kuin tästä. Kuinka waiwaisuus autetaan? kuinka waiwaisuus poistetaan? sitä on meidänkin maassa ruwettu wiime aikoina kysymään; ja wastaukset owat olleet erilaisia. Armollinen asetus, annettu maaliskuun 22 p. 1852, on wanhojen asetusten mukaan säätänyt, että kunkin seurakunnan tai pitäjän pitää omia waiwaisiansa holhoman, ja on siis tehnyt tämän waiwaisholhon lailliseksi. Mutta juuri semmoisen laillisen waiwaisholhon hyödystä tai wahingosta on ruwettu arwelemaan sinne ja tänne; ja todestaan onkin tämä waiwaisuuden seikka niin tärkeä, mutta samassa niin waikea selittää, ett'ei ole meidän toiwomistakaan päästä wähällä aikaa ja wähällä waiwalla asian perille. Pitkä kokemus ja pitkä keskusteleminen on warmaankin antawa meille paremman ymmärryksen asiassa, ja sen tähden on ilahuttawaa, ett'ei asia heitetä unhoitukseen maan tawan-takaa otetaan uudestansa keskusteltawaksi. Mutta sehän kumminkin kummalliselta näyttää, kun ei muitten maitten kokemusta ole paljo mitään käytetty hywäksemme. Tästä niinkuin monesta muusta asiasta näyttää se osa olewan meille määrättynä, että meidän täytyy astua muitten harhateitä, kun emme ota niitten wahinkoa opiksemme; ja jos sitten wihdoinkin omasta wahingostamme wiisaiksi tulemme, niin emmehän kumminkaan tule sillä tawalla rikkaiksi. Kokemus on tyyris kalu, mutta kerta ostettuna, se ei kulu eikä halpene, waikka koko ihmiskunta sitä nauttii ja hywäksensä käyttää. Waan uudella waiwalla ostella, mitä jo walmiina on, kaikkien nauttia, — se olisi kalliin tawaran haaskaus, johon meille tuskin waraa lienee. Tarpeellinen siis on meidän katsella, mitä muut maat owat hawainneet, yrittäessänsä parannella waiwaisuuden tautia ruumiissansa. Tarkastakaamme pikimältään, tämän kokemuksen mukaan, mitkä owat

1. La'illisen Waiwaisholhon hedelmät.

Köyhyys, puute, waimaisuus ja köyhtynäisyys owat nimiä ja asioita, jotka täyttäwät sydämemme surulla ja säälillä. Jo köyhyyskin, waikka se näistä on kaikkien helpoin, näyttää kuitenkin olewan surkea asia, koska se estää ison joukon weljiämme semmoisista hengellisistä ja ruumiillisista nautinnoista, jotka tekewät elämän suloisemmaksi ja woiwat antaa olennollemme ikäänkuin suuremman armon. Kuitenkin täytyy myöntää, että köyhyys, jollei se oikeaksi puutteeksi muutu, ei ole niin iso paha, ett'ei rikkauden keskellä woi olla paljoa isompia. Jos köyhällä on waikeampi elatus, niin rikkaalla on suuremmat welwollisuudet ja suurempi edeswastaus, taikka, niinkuin Raamattu sanoo: ”jolle paljo annettu on, siltä paljo waaditaan". Tällä tawoin tämä ulkonäköinen wääryys ihmisten erilaisissa oloissa tasataan; ja sama Kristinusko, joka antaa tämän oswiitan korkeampaan tasaukseen, kuin mitä ihmiset woiwat matkaan saattaa, ei ole köyhääkään welwollisuuksista wapauttanut, ja on siis osoittanut, ett'ei köyhyys ole onnettomuutena pidettämä. Sekin, jolle on uskottu ainoa leiwiskä, lankee tuomion alaiseksi, jos hän sen maahan kätkee wiljelemättä. Tämä on tosin sanottu sekä hengellisestä että myöskin ruumiillisesta köyhyydestä, ja semmoinen tuomio olisi wäärä, jos toisen kövhyys toisen rikkaus totisesti olisi wääryyttä. Mutta Kristin-usko on meille antanut peräti toisenlaisen määrän ja mitan onnelle ja onnettomuudelle.

Surkeammaksi kuitenkin asia muuttuu, jos köyhyys tulee niin suureksi, että ihmiseltä puuttuu wälttämättömätkin tarwekalut, ruoka, lämmin ja waate itsellensä ja omaisillensa. Tämä on puute, — ja jos puute jääpi hänelle pysywäiseksi, jott'ei puntteen-alainen wastakaan woi omilla waroillansa tulla toimeen, niin siitä syntyy waiwaisuus. Mutta jos waiwaisuus wiimein siittää omituista tapojen turmellusta, jos se, yleisistä syistä waikutettuna, ilmaantuu kokonaisista ihmis-luokista taikka ikään kuin onituisena säätynä, silloin siitä tulee köyhtynäisyys eli — niinkuin Englantilaiset ja heidän jälkeen tawallisesti muutkin kansat sitä kutsuwat — ”pauperismi”. Se on luonnollista, että ne, jotka eläwät onnellisemmassa tilassa, owat koettaneet tätä onnettomuutta liewittää, ja sen he owat koettaneet sekä ihmis-rakkaudesta että oman woittonsa tähden; sillä puute, waiwaisuus ja köyhtynäisyys ei ole ainoastaan niille surullinen, jotka sitä kärsiwät, waan siittää rikoksia ja wahingoittaa siis myös koko waltakuntaa ja kaikkia sen asujamia. Raskaasti on se kysymys painanut monen mieltä: millä on waiwaisuus poistettawa? Ja kun ei tydyttäwää wastausta ole siihen saatu, niin toinen kysymys on kohta siaan astunut: millä keinon woimme edes parahiten liewittää weljiemme waiwaisuutta ja puutetta? — Mitä puutteen-alainen tarwitsee? on kysytty; ja luonnollinen wastaus on ollut: — jokapäiwäistä leipäänsä, että hän ainakin hengissä pysyy. — Luonnollisesti niitten, joilla waraa on, pitää tätä apua antaman, ja harwassa ihmisessä on niin tyly sydän ollyt, ettei hän jotakin apua ole hätäanjuotuneelle lainannut. Mutta yksityisten awun-antamus on kuitenkin sattunainen; moni puutetta-näkewä suittaa jäädä unhoitukseen kanssa-ihmisiltänsä, ja monta warallista suittaa löytyä, joka ei anna warojensa myöten taikka ollenkaan. Mikä sitten neuwoksi? — Wastaus: laki ja asetus, joka määrää kaikille puutteen-alaisille apua heidän tarpeensa mukaan ja kaikilta warallisilta awun-antamusta heidän warojensa mukaan. — Tälle perustukselle on laillinen waiwaisholho rakennettu ja löytyy nykyänsä useimmissa maissa.

Kuitenkin on tämä laillinen waiwais-holho sekä meillä että muualla, eli missä ikinä sitä on toimeen asetettu, näyttänyt kowin surullisia hedelmiä. Suuren joukon esimerkkiä taitaisimme mainita, jos ei täytyisi meidän olla niin lyhyt-puheisia kuin mahdollista*). Ottakaamme ainoastaan Englannin maa katseltawaksi. Se on jotenkin yleinen ajatus, että Englannin mainio köyhtynäisyys eli työn-tekijöitten surkea tila, joka, pari wuosi-kymmentä sitten, näkyy olleen warsin kauhistawa, ei ole syntynyt mistään muusta kuin laillisesta waiwaisholhouksesta. Seuraawat tiedot näyttäwät kylläksi todistawan tätä arwelusta. W. 1601 antoi kuningas Elisabet asetuksen, jossa kaskettiin kunkin pitäjän elättää omia waiwaisiansa. Mutta monet syyt tekiwät, ett'ei koko asetus woinut täyteen woimaausa tulla, s. o. ett'ei puutteen-alaiset ja waiwaiset saaneetkaan sitä apua, jonka asetus heille määräsi; ja siitä seurasi, että waiwaisten luku ei isosti enennyt. Wasta loppupuolella wiime wuosisataa pantiin Elisabetin asetus täyteen toimeen, ja nyt waiwaisia karttui summattomasti, että waiwais-maksot w. 1800 oliwat wiittä kertaa isommat kuin w. 1750, waikka henki-luku samalla aikaa oli ainoastaan puoleksi osaksi enennyt, — ja että wuodesta 1800 wuoteew 1833 waiwais-maksot wieläkin karttuiwat kaksinkertaisiksi. Jos asiat tällä tawoin olisiwat saaneet mennä menoansa, niin koko Englannin kansa olisi köyhtynyt, eikä olisi wiimein niitä, jotka woisiwat waiwaisille apua antaakkaan. Nähtiinpä jo semmoisia pitäjiä, joissa puoli ja kolmeneljännestäkin maatilojen koko saaliista waadittiin waiwais-kassan omaksi. W. 1830 haastettiin 50 perheen-isäntää muutamassa Lontoon seurakunnassa oikeuteen waiwais-makson rästeistä, waikka muutamat heistä jo oliwat ennestään panttauttaneet kaiken irtonaistawaransa saman makson suorittamiseksi. Tämmöisistä syistä täytyi Englannin parlamentin rajoittaa maansa waiwais-holhousta, ja waiwaisten lukumäärän sanotaankin siitä ai’asta wähän wähentyneen. — Muissa maissa on la’illinen waiwaisholho tuottanut yhtä surkeita hedelmiä. Työhuoneet — missä niitä on asetettu — owat häwittäneet rehellisten työntekijäin työn-ansiota ja wihdoin, samatekkuin muut armeliaisuuden laitokset, uupuueet sen painon alle, jonka owat tahtoneet poistaa, mutta ainoastaan owat kartuttaneet. Se ainoa tieto, että Venetiassa wihdoin oli 40,000 awun-saajaa kun koko henkiluku oli 80,000, ilmoittaa mitä awun-antajat ja itse waiwaiset woiwat odottaa waiwaisholhonksesta. Jota rikkaampia waroja waiwaisholho on woinut käyttää, sitä kauheammaksi on waiwaisuus karttunut. Ainoastaan missä waiwaisia on kohdeltu semmoisella kowuudella, että nälkä ja puute on ollut heille mielukkaampi kuin waiwaisholhon apu, ainoastaan siinä on waiwaisten luku-määrä wähentynyt. Aina muutoin ou waiwaisholho lisäannyttänyt waiwaisuntta.

Emmekö woisi omastakin maastamme tuoda samanlaisia esimerkkiä esim. Turku on rikas sekä tawarasta että työn-ansiosta; siellä on helppo saada työtä, ja jos elatus onkin siinä tyyriimpi, kuin monialla muualla, niin työ-palkat epäilemättä owat elatuksen mukaiset. Mutta runsas waiwaisholho on synnyttänyt wieläkin runsaamman waiwais-tarpeen ja mihinkä semmoinen waiwaisunden ja waiwais-maksojen alinomainen lisäys wiimeinkin loppuu, on helppo arwata. Maksajien warat puuttuu ennen tai myöhemmin, — ensinnä niitten maksajien, jotka itse töin-tuskin tulewat toimeen, sitten mutta wälttämättömästi muittenkin. Tietomme waiwaisuuden karttumisesta Turussa on tosin hywin waillinainen; mutta ne lauseet, jotka tuolloin tällöin owat Turun sanomalehdissä näkyneet, todistawat kuitenkin, mitä äsken sanoimme, emmekä ollenkaan epäile, jos joku Turun lehdistä ottaisi waiwaksensa antaa täydellisen tilinteon asiassa, loppupäätös wahwistaisi meidän arwelustamme. — Ottakaamme toiseksi esimerkiksi Lestin seurakunta Pohjanmaalla. Tämä on Turun rinnalla arwataksemme köyhä sekä tawarasta että työn-ansiosta, mutta waiwaisholhosta ja waiwaisista ei ole tietoa ollut, ellei nykyinen asetus woi niitä synnyttää. Onko maassamme ainoatakaan seurakuntaa, jossa täydellinen waiwaisholho ei ole enentänyt waiwaisten luku-määrää? — Lausuupa herra M. I:kin, joka Julkisten sanomien 5:nnessä numerossa puollustelee nykyistä waiwais-asetusta, s. o. la’illista waiwaisholhousta, kuitenkin seuraawat merkilliset sanat: ”Tosi on, että, sittekuin asetusta on ruwettu seuraamaan, niin on waiwaisia lisääntynyt paljo waiwaisholhoukselta (waiwaisholhon?) hoidettarviksi". Mutta tämä ei tule — niinkuin herra M.I. arwelee — siitä, että muka asetusta on wäärin käytetty, waan waiwaisten lisääntyminen seuraa luonnollisesti kaikesta laillisesta waiwais-holhouksesta. Meidän täytyy tätä seikkaa wähää laweammin selittää, ja pyydämme aluksi lukijoiltamme anteeksi, jos heille kesken selitystämme tulisi wäsymys. Tosin on luja toiwomme, että ne muutamat, jotka owat jaksaneet meitä tähän saakka seurata, eiwät heitä kirjoitustamme, ennenkuin lopussa owat. Mutta enemmin kuin missään muussa aineessa, onkin se näin waikeassa tarpeellinen, ett'ei lukija kesken kyllästyisi puheisimme, eikä teko-puolisesta eli puoleksi-luetusta tutkistelemuksesta langettaisi kowaa tuomiota päällemme. Yksi neuwo on kuitenkin jälillä: lopettakoon tässä se, joka on kentiesi tähän asti jaksanut, mutta ei luule malttawansa lukea kaksi wertaa lisäksi. Mitä on lukija tähän asti kuullut, se tosin ei liene isosti hyödyttänyt, mutta ei ole tainnut wahingoittaakkaan. Mutta kun ruwetaan waiwais-holhon asiata tieteellisesti tutkistelemaan, niin täytyy meidän wähäksi aikaa poiketa sydämmemme tunnoista; ja tämä ei hyödytä ketään katsella, ellei hän myöskin näe meidän palaawan poikteemisistamme.

(Jatketaan.)

*) Täydellinen luettelemus laillisen waiwaisholhon waikutuksista löytyy Naville’n kirjoittamassa: ”De la Charité legal” Pariisissa 1836, josta on tehty mukauksia sekä saksaksi että ruotsiksi.

Lähde: Suometar, n:o 11, 13.3.1857