Virgilion Bucolica: Neljäs Ecloga

Neljäs Ecloga.
Pollio.
Kirjoittanut Vergilius

Laulakaamme, Sicilian runottaret, vähän arvokkaampia asioita. Viidakot ja matalat tamariskit eivät huvita kaikkia. Jos laulamme metsistä, olkoot metsät Consulin arvon vastaavaiset. Sibyllan ennustusten viimeinen aika on jo tullut; vuosisatain iso jakso alkaa uudestansa. Jo pala’aa neito Astreaki; Saturnon valtakunta uudistuu, ja taivaan korkeudesta jo lähetetään uusi sukukunta alas. Siviä Lucina! Suosi vaan poikaa, joka syntyy, jonka aikana vasta rautainen sukukunta on lakkaava ja kultainen ilmestyvä koko maan päälle. Hallitkoon jo veljesi Apollo. Pollio! Juuri sinun ollessasi Consulina tämä aikakauden kaunistus on saapa alkunsa ja pitkät kuukaudet ovat alkavat juoksunsa. Sinun johtosi alla ovat rikostemme jäljet, jos niitä vielä joitakuita on, häviävät ja maapiiri pääsevä alinomaisesta pelvostansa. Hän on elävä jumalallista elämätä, hän on näkevä jumalat ja sankarit samassa seurassa, itse on hän nähtävä heidän kanssansa, ja isäinsä kunnollisuudella on hän hallitseva rauhoitettua maapiiriä. Poikanen! Ensin on maa runsaasti kantava sinulle viljelemättömiä hedelmiä, niinkuin murattia, joka kiertelee sekasin baccarin kanssa, sekä colocasia sekalutten ihanan karhunkynnen keralla. Vuohet tuovat itsestään maitonsa kotiin pakkoisissa utareissa, eikä ole karja pelkäävä isoja leijonoita. Ihanoita kukkasia on itsestään kosolta kasvava kätkyesi kaunistukseksi. Sekä käärmeet että petolliset myrkkykasvit ovat surmansa löytävät, ja Assyrian balsamia on kasvava joka paikassa. Mutta niinpian kuin kykenet lukemaan sankarien ylistyksiä ja isäsi urotöitä sekä käsittämään mikä miehuus on, silloin ovat kedot vähitellen kellastuvat joutuvilla tähkillä, punertava viinamarja on rippuva viljelemättömistä orjantappuroista, ja kovat tammet ovat kasteen tavoin hikoilevat tiukkuvata hunajata. Muinaisesta turmeluksesta on kuitenki joitakuita jäännöksiä oleva, jotka pakottavat koettamaan Thetin aukeita (merta), ympäröitsemään kaupungeita muureilla ja piirtämään vakoja maahan. Toinen Tiphys on silloin oleva ja toinen Argo, joka kuljettaa valituita uroita; uusia sotia on vieläki oleva, ja uudestaan on jalo Achilles lähetettävä Trojaan. Sitte, kun vahvistunut ikä on tehnyt sinun mieheksi, on sekä laivamies itse luopuva mereltä, ja petäjäinen laiva ei vaihettele enää tavaroita; sillä kukin maanpaikka on tuottava kaikkia tarpeitansa. Maa ei ole tarvitseva hammaskuokkaa eikä viinamäki vesuria. Vahva kyntäjä on silloin päästävä härjät ikeestä, eikä villoja enää keinotella valehtelemaan kaikenmoisia väriä; vaan jäärä itse on niityillä painava villansa joko ihanasti punertavalla purppuralla, tahi sahrami-kellalla. Itsestään mönjä on kaunistava karitsat laitumella. Nuot mailman menoston muuttumattomassa määräämisessä yksimieliset Vaiheettaret sanoivat värttinöillensä: tuokaat niin onnellisia aikoja. Aika on jo läsnä: niin tule nyt nauttimaan suurta kunniaasi, sinä jumaloitten rakastettu poika, sinä Jupiterin jalo sikiö! Katso, kuinka kupeva mailma huojuu painoansa sekä maat ja meren aavat ja korkia taivas. Katso, kuinka kaikki iloitsee tulevalle aikakaudelle. Oi, joska minulle jäisi senkään verta elinaikaa ja runollista intoa, että se ulottuisi sinun urotöittesi ylistykseksi. Ei voita minua laulannossa Thracian Orpheus eikä Linuskaan, vaikka toisella olisi äitinsä, toisella isänsä apuna, Orpheulla Calliopea, Linolla soria Apollo. Yksin Pan’ki, jos hän taisteleisi kanssani Arcadian tuomio-istuimen edessä, yksin hänki tunnustaisi itsensä voitetuksi Arcadian tuomion mukaan. Poikanen! ala jo naurusta tuntemaan äitisi. Kymmenen ikävää kuukautta tuottivat kiusaa äitillesi. Ala jo, poikanen! Jolle vanhemmat eivät ole iloinneet, sitä lasta ei yksikään jumala ole laskenut pöytäänsä, ei yksikään jumalatar vuoteellensa.