Veljekset
Veljekset. Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Linna vuoren kaltahalla
- Öisen hunnun peitoss’ on;
- Mutta laakson ilmaa viiltää
- Miekanhelske vallaton.
- Veljet siellä yltyneet on
- Julmiin kahden-aseisiin.
- Sano, miksi miekoin veljet
- Toistaan vastaan ryntää niin?
- Kreivittären silmäin säihky
- Heidät veljenvainoon vei;
- Armas impi lemmenliekin
- Loihti rintaan kummallei.
- Mutta kumpaisenko impi
- Ottaa hellään suosioon?
- Ratkaist’ ei voi tuota mietteet –
- Siis sen kalpa ratkaiskoon!
- Niin nyt ottelevat uljaat,
- Isku iskuun kalskuin lyö.
- Malttakaatten, kaihat kalvat,
- Varjotöihin viettää yö.
- Voi sa veljein verileikki!
- Voi sa laakso hurmeinen!
- Kumpainenkin heistä kaatuu
- Toisens’ kalvan kärkehen. –
- Vuodet vierii. Veljein hauta
- Peittää monet polvet jo;
- Vuoren kaltahalta katsoo
- Laaksoon linna autio.
- Mutta yöllä vuoren alla
- Käyvät kähmät salaiset;
- Sydän-öisin kuulet, kuinka
- Siellä taistaa veljekset.
Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.