Varpuselleni (Forsman)

Varpuselleni.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Sua holhon mielelläin, oi varpu kulta,
Ja, kyynel silmässäin,
Useinkin luen jyvät, jotka multa
Sa noukit kädestäin.
Sua rakastan, vaikk’et sä höyhenillä
Koreilla loistakaan;
Sun tunnen, vaikkei sielus sävelillä
Ilmaise tunteitaan.
On verhos tumma niinkuin yö, ja kieles
On mykkä niinkuin tää.
Et kiiltää voi, et laulaa – mutta mieles
Halaapi ystävää.
Rumaksi mainivat sua, ihmemiellä,
Kun mä sua hyväilen,
Vaan hellä, vilpitön oot – mitäs vielä
Ma vaadin, tarvinnen?
Kun halpaa vaatetustas toiset pilkkaa,
Mua silmäät lempien;
Ja ruumiiltas en möisi höyhentilkaa
Ma kultiin, helmehen.
Iloksi muiden sirkut liverrellä,
Kanaarit laulaa saa –
Sydäntä pyydän vaan ma lämmitellä,
Hellyyttä kaipaavaa.
Ei pinnan loistehella viihdy lempi,
Tuo tyydyttää ei voi;
Kiitollisuus, min saa, on suloisempi
Ja onni min hän loi.
Kun uskollisna kättän’ nokit hiljoin,
Siin’ istut iloiten,
Mun huolen’ silloin palkitset sä viljoin
Ja olet kaunoinen.
Elosi kevätpäivää sulostella
Koen huolin hellivin,
Ja hautas kaunistan ma kukkasella
Ja kastan kyynelin.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.