Varoitus (Manninen)

Varoitus

Kirjoittanut Otto Manninen


Kiveen, veikko, kirvees hakkaat,
veistät virttä huonoin hommin:
katumoikses vaankin nakkaat
koirain keskeen koirapommin.
Kulkeakses kunnialla,
ehjin lahkein, ehjin pohkein,
laula, kuink’ on ilmain alla
koirain rotu viisain, rohkein.
Kuinka niillä varma vainu
vainontaan on jaloriistan;
haukunnass’ ei ääni painu,
pauhaa päivät, viikot kiistan.
Valppaimmat ne vahtimiesten
varoittaa, jos oudot käkee,
haukkuu kuuta häntää piesten,
kuvajaistaan, kussa näkee.
Suorin suin jok’ aatos julki
tuodaan koirakoppelissa.
Aina luihun suunsa sulki
kavala ja kiero kissa.
Aateluus keit’ ajotyössä
velvoittaa niin varma, vissi!
Himmeäss’ ei hiivi yössä
ne kuin herja hiirisissi.
Näyttää hohtavat ne hampaat,
kyntt’ ei kätke käpäläänsä.
Kanat, hanhet, lapset, lampaat
silti pärjää ylipäänsä.
Kenttää kunnian ja hurmeen
kilpa kiitää, kintut sievät
siinä itse Paavo Nurmeen
aatoksen kuin viivan vievät.
Harvoin kiihkoss’ ajokiireen
ikenet käy väärään irveen,
vainu varpuseen tai hiireen
iskeekin, ei jalohirveen.
Laula näin, vaan ällös, että
jostain, rajan takaa, raivon
joskus saavat, eivät vettä
siedä Suomen järven, kaivon.
Uskollisen pyyntioppaan
laukkaan ett’ on panna lakko,
turvata jo kuonokoppaan,
rakkariinkin paha pakko.
Ettei moni kuunaan kypsy
pitemmälle pentukauttaan;
suusta loppuu kuolan lypsy,
Kharonin kun käyvät lauttaan.
Laula, kuink’ on koirat siistit,
komennolle kuuliaiset –
niin no, jotkin nartut, tiistit
on kuin oikulliset naiset.
Kuink’ ois laiha jahtilaukku,
tuo jos puuttuis apu aulis!
Sinne soi viel’ uljas haukku,
miss’ ei haavaa tee sun haulis.
Noin ken uutteramp’ on orjaa,
palvelee, ei palkkaa muista!
Herran kuppi lihat korjaa,
tapella ne saa vain luista.
Mieli jalon vaatimaton,
aina saakka ihanteeseen.
Pihakoppi tarjoo katon,
pihaportin vieri w. c:n.
Kuin Diogeneet ne siellä
tyytyin pahnaan painaa kupeen,
kirpuilt’ ees ei osaa kiellä,
vaikka kylki käykin rupeen.
Muista, niit’ on tarha taaja!
Tähän laatuun laita laulus.
Kaikilla on kita laaja,
monella myös piikkikaulus.
Sovita näin soinnutelmas,
arvo ansion suo mukaan,
silloin turvaat turkinhelmas,
pohkeitas ei pure kukaan.


Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.