Vähän laiha poika jo laulanko?

Vähän laiha poika jo laulanko?

Kirjoittanut Otto Manninen


Vähän laiha poika jo laulanko,
kun aiheena itse on Aulanko,
tämä Seesam kun täällä on avattu,
kemut talven keskellä tavattu,
veli Yrjö kun tässä on taikonut,
näin nousta on noidaksi aikonut?
Hän juuri on tullutkin Lapista,
nyt laskee taikurintapista.
On pötyä Aulangon pöydässä,
mitäs herkkua siitä et löydä sä?
On syömiä siinä ja juomia
ja kimpussa oivia kuomia
kovan kutsun koolle tuomia
ja herkuille urhoissa uomia,
tie selvä, eessä ei puomia,
saa tulla Aulangon suomia.
Nämä antimet muistaa mahdamme,
mitä kupuun kukin nyt ahdamme,
kun tässä keitaassa kellitään
ja lihaa heikkoa hellitään,
kun näissä Aulangon talkoissa
on vaiva vatsaansa halkoissa
motinteossa moisessa roimalla
koko seitsemän veljeksen voimalla.
Mitäs meiss’ oli muuta kuin luita vaan
ja suimiessamme suita vaan;
oli paastottu viikkoja, kuita, vaan
pure paasto nyt meitä ei, muita vaan:
kala joutuu jokeensa uitavaan,
liha liiveihin – napitetuita vaan
ne on liian jo, vain paras höllittää,
niin kelpaa veljesten köllittää.
Niin saa nyt nauttia nielumme,
saa levätä elävä sielumme,
ei tääll’ ole Helsingin huolia, –
moni siell’ on näppinsä nuolija
ja asuu kylmiä luolia –
me painamme puuta ja tuolia
ja täyteen sullomme suolia,
ne totta me paksuiksi sullomme,
pian tyhjinä täydet on pullomme.
Näit’ ahmimme Aulangon iloja
ja uhoomme uusia kiloja,
rypyt lähtee, posket on siloja,
ihan tosia pannen, ei piloja.
Niin ties monen kilonko, naulanko
lisän meille on antanut Aulanko.
Se tyhjää meille ei tarjoa,
se siinä vain vikaa ja varjoa,
ja nyt vähän taidetaukoa –
taas aika suuta on aukoa:
tääll’ ollaan kuin kalat vedessä,
vaan, ah, pian lähtö on edessä,
meno edessä, tulo takana,
ilo lentänyt ohi kuin akana.
Vaan kuitenkin ja kumminkin
sanotuinta sanotumminkin:
mies kaikkeansa saa katua
koko elämän ritu-ratua,
mutt’ ei tätä Aulangon latua,
mutt’ ei tätä Aulangon satua.
Kun lähdemme Aulangon sylistä,
sitä veljet emmekö ylistä
ja anna virtemme jylistä:
se sorjin Suomen on kylistä.
Ja Yrjölle sama ylistys,
sama ylistys, sama jylistys
näist’ Aulangon ilotalkoista,
näin keskellä talvea valkoista.


Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.