Tytölle

Tytölle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Mikä tenhovoima ainiaan,

Tyttösein, mua sydämelles vaatii?

Miksi eloin hetket uinumaan

Siellä siellä vaan mun mielen’ laatii?

Miksi lie tuo templi kaunoinen,

Jossa luonto pappeutta johtaa,

Riemuton ja kylmä minullen,

Ellen sua sen ihmehissä kohtaa?

Kohtaloiden aalloill’ ajellen,

Niinkuin mie, ja kahlittuna multaan –

Vaikka piillä voit sä pensaasen,

En sua vaihtais kaiken mailman kultaan.

Aikaa ennenkun sun nähdä sain,

Kultasein, mua hurmas lemmen voima;

Pilvein tuolla puolen kotonain

Minua lempi vaimo jumaloima.

Rikkahamp’ ol’ rinta sen kuin sun,

Suudelmans’ ol’ kahta ihanampi;

Taivaan-väljä helmans’, eikä mun

Helman’ yhtään tuota ahtahampi.

Oi, kuink’ usein johtuu muistihin

Armas isänmaa ja vaimo sorja!

Mitä vapaudessa lemmitsin,

Lemmin vielä, vaikk’ oon mullan orja.

Tyttö, ei sun muotos tenhoinen

Eikä poskillasi ruusunhohde,

Ei, vaan rakkaus suureen kaikkehen

Tenhoten mua viettää rintaas kohden.

Sylissäspä maan ma omistan,

Taivaan autuus siinä mulle henkii;

Eipä kumma siis, ett’ arvostan

Yhtä kalliks’ sun kuin kumpaisenki.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.