Tuuliajolla

Tuuliajolla Kirjoittanut Otto Manninen

Vain heikko, hauras, vaappuva purren puu

ja voimaton, pian pirstoiks särkyvä ruori,

kun alla ammottaa syvä aallon suu

ja vyöryy, viistäin pilviä, vetten vuori.

On taivas musta, kuollehet tähdet, kuu,

on tuulajo toivos, onnesi, voimasi nuori.

Nyt hengen hinnaks aaltoon jok’ aarre muu,

jott’ alta ei ohut uppois pähkinänkuori!

Nyt, myrsky, suurta, selvintä selkää vie,

miss’ ei liki väijy hete ja matalikko,

vaan kuolon viestinä korkea leimaus lie!

Nyt rannat, maat jätä, rientäjä henkirikko,

on turva ainoa aallon ja tuulen tie,

on laaja, raskas, rannaton lainehikko!

Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.