Totisen kääntymisen harjoitus/Kappale 12

1. Mikä kääntymys on

2. Käykämme siis nyt totisen katumuksen ja parannuksen omaisuksia ja hedelmiä katsomaan. Totisen kääntymisen harjoitus Kirjoittanut Arthur Dent

3. Ajasta, jona meidän meitämme kääntämän pitää

Se on erinomainen katumuksen ja parannuksen omaisuus, että se aina myötänsä tuo syntein anteeksisaamisen: sillä kussa totinen ja vilpitöin katumus ja parannus edellä käy, siinä pitää kaiketi syntein anteeksi antamisen seuraaman. Ei, että katumus ja parannus ansaitsis syntein anteeksi saamisen; vaan kussa Jumala vaikuttaa kääntymisen, siellä hän synnitkin anteeksi antaa, oman lupauksensa jäkeen. Ezech. 18: 27: "Koska Jumalatoin kääntää itsensä vääryydestänsä, jonka hän tehnyt on; ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, niin hän saa pitää sielunsa elävänä." Ja Esai. 55: 7: "Jumalatoin hyljätköön tiensä ja pahoin tekiä ajatuksensa ja palaitkaan Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän.Jumalan tykö; sillä hänen tykönänsä on paljo anteeksi antamusta." Tästä me näemme kutka Jumalan armosta ja syntein anteeksi saamisesta osalliseeksi tulevat, nimittäin: katuvaiset syntiset: senkaltaiset jotka hyljäävät ja ylönantavat synnin, ja pitävät itsensä Jumalan pelkoon: jotka pois kieltävät omat syntiset tiensä, ja kääntävät itsensä Jumalan tykö; mutta ne jotka alati pysyvät pahoilla teillänsä, seuraten synnin himoja ja haluja, ilman oikiata katumusta ja vaikeroitsemusta, eli aikomusta ylönantaa syntiä, senkaltaiset ei taida Jumalan armosta ja laupiudesta itsiänsä lohduttaa; ja vaikka Jesus Christus vielä sata kertaa olis kärsinyt kuoleman (joka kuitenkin olis ollut mahdollinen) niin ei kuitenkaan yksikään katumatoin syntinen sais syntejänsä anteeksi hänen kuolemansa kautta, elikkä taitais hänen kärsimisensä kautta jotain muuta Jumalan hyvää työtä hyväksensä nautita; sillä nämät tulevat ainoastansa niille uskovaisille ja ulosvalituille hänen kirkossansa ja seurakunnassansa, sentähden joka ei ole siinä oikiassa Christuksen seurakunnassa, joka ei ole tullut uskon kautta totiseksi jäseneksi Christuksessa, joka ei ole Isän Christuksen hengellisessä Ruumiissa, hän ei myöskän taida jotain hedelmätä Christuksen kuolemasta nautita: "Jos ei joku minussa pysy, se, heitetään ulos niinkuin oksa, ja kuivettuu, ja ne kokoon sidotaan ja heitetään tuleen ja palavat." Joh.13: 6. Me luemme 5 Mos. kirj. 29: 19, 20, kuinka Jumala ulossulkee vastahakoiset syntiset armostansa ja näin hirmuisesti heitä vastaan ulospuhkee näihin sanoihin: "Ja vaikka hän kuulis nämät kirouksen sanat, siunais hän kuitenkin itsensä sydämessänsä ja sanois: Rauha olkoon minulle! koska minä vaellan minun sydämmeni ajatuksen jälkeen, että juopuneet janovitten kanssa hukutettaisin. Ei Herra ole hänelle armollinen: sillä silloin tulee suuri Herran viha ja kivaus sen miehen päälle ja kaikki nämät kiroukset joutuvat hänen päällensä, kuin tässä kirjassa kirjoitetut ovat; ja Herra pyhkii hänen nimensä taivaan alta."

Tässä antaa Jumala selkiästi kuulua, ettei hän tahdo osottaa niille yhtäkään laupiutta, joitka synnin riettaisiin himoihin itsensä upottaneet ovat, ja sydämmensä vimmatussa ajattelemattomuudessa palavat himossa ja halussa enämmin ja enämmin syntiä tekemään, ja juuri niinkuin janovat juovuksissa, se on: kokovat syntiä synnin päälle.

Paitsi näitä kaikkia on ihmellinen nähdä kuinka ne sokiat ja vaivaiset maan madot itsensä pettävät päälliseksi; sillä he luulevat, ilman muutosta sannoissansa ja töissänsä, jos he kääntyvät eli ei, Christuksen kuoleman kautta itsensä säilyttävänsä, niinkuin tahtoisit he tehdä Jesuksen kalliin ja katkeran kuoleman portoksi synteinsä edestä, ja pitää hänen pyhimmän verensä syljen vertana ja pilkkana, ja peitteenä, jonka alla he häpynsä peittää mahtaisit.

Minä toivoin sanoo moni, Christuksen kuoleman kautta niin hyvin säilyväni, kuin joku niistä kaikkein jumalisimmistakin; mutta, o vaivaiset lapset! kussa on teidän katumuksenne ja parannuksenne? vai luulettako te Jumalan laupiuden olevan niin yhteisen jokaitselle katumattomallenkin, ja Christuksen kuoleman olevan niinkuin porton meidän synteimme edestä? Ei millään muotoa: ette ole vielä tässä asiassa oikiata ymmärrystä saaneet; teidän pitää sen löytämän paljo toisin: sillä Jumalan laupius on teille, te katumattomot! muuttunut ankaraksi vanhurskaudeksi, ja Christuksen kuolema, katkeraksi koinruohoksi: teille! joilla on ollut tieto totisesta kääntymisestä, ja ette kuitenkaan sydämestänne ole kääntyä tahtoneet.

Niin näettä te siis, minun rakkaani! että totisen katumuksen ja parannuksen pitää kaiketi syntein anteeksi antamisen edellä käymän, ja että Jumalan armon ovi on suljettu, kussa kääntyminen ei tietä valmista. Niin paljo olkoon sanottu katomuksen ensimäisestä omaisuudesta.

Tämä käsittää nyt itsessänsä toisen omaisuuden joka on, että se muuttaa ihmisen kokonansa toiseen muotoon ja menoon, kuin hän ennen ollut on: ei itse olemisen, taikka ruumiin muodon puolesta; vaan sydämmen, mielen, liikutusten ja elämäkerran puolestea: Sillä siinä, joka totuudessa kääntynyt on, pitää teidän kohta havaitseman sangen kamalan ja ihmeellisen muutoksen, niin ettei hänen enää sitten pidä tahtoman tehdä entisten töidensä jälkeen, ei enää sitten saastuttaman huuliansa turhalla, kelvottomalla ja jumalattomalla puheella; vaan hänen pitää eroittaman itsensä siiten kaikesta pahasta seurasta, josta hän ennen sydämellisesti itsiänsä huvittanut oli, ja ei enää sillen ilahuttaman itsiänsä mistään ajallisesta ilosta, niinkuin hän ennen tottunut oli, eikä myös pitämän entistä tyhmää tapaansa ja menoansa Tämä kaikki on se kuin mailmalle oudoksi näkyy; joka käyttää itsensä niinkuin julmat karhut ja panettelee niitä jotka itsensä Jumalan tykö kääntävät; sillä mailma rakastaa ainoastansa omaansa, ja ei taida ikänänsä kärsiä, että Jumala ottais pois höyhenenkään verran hänen siiveistänsä; mutta totinen katumus ja parannus temmaa ihmisen voimallisesti perkeleen kynsistä, ja muuttaa hänen lihallisen ja maallisen mielensä. Sillä se tekee ylpeistä nyörät; vahingollisista hyödylliset; pahansisuisista hiljaiset; susista karitsat; leijoneista lampaat; haureellisista puhtaat; juomareista raittihit; sadattelioista hyvän puheliat; riitaisista rauhan tekiät, Jumalan sanan ylönkatsojista hartaat Jumalan sanan kuuliat; vihaisista pilkkajista rakkaat; maallisista taivaalliset: perkeleellisistä pyhät; kaiken tämän vaikuttaa totinen katumus ja kääntyminen.

Paavali matkusti Damaskuun niinkuin susi, vainoja, vertajanova, vihainen, ja pilkkaaja; mutta ennen kuin hän sinne tuli muuttui hän yhdellä kerralla, ja tuli peräti toiseen mieleen; niin voimallinen oli se, joka hänen tiellä kohtais; Apost. Teko kirj 9: 2, 3, 4. Koska Jesus Christus, taivaasen astumisensa jälkeen, lähetti P. Hengen Apostoleinsa päälle, oli siellä muutamia pilkkajita Jerusalemissa, jotka sitä pilkkaisit sanoen: "He ovat täynnänsä makiata viinaa:" Mutta ne samat huusit kohta sen jälkeen: "Miehet, rakkaat veljet, mitä meidän pitää tekemän" Apost Teko.kirj. 2: 13, 37. Se oli pikainen ja ihmeellinen muukos. Havaitkaat siis tästä totisen katumuksen ja parannuksen voima, koska Jumala sen ihmisen sydämmessä herätkää; niin se saa sen aikaan, jota kaikkein ihmisten ymmärrys ja viisaus ei ole voimallinen täyttämään. Sillä koska ihmiset tässä omalla järjellänsä ja voimallansa ovat juosneet edes ja takaisin, nojanneet päitänsä yhteen ja läpitutkineet kaikki ymmärryksensä ja mielensä syvimmät loukkaat ja kulmat, niin ei he kuitenkaan tiedä mihinkä heidän pitää kätensä laskeman, eli mistä heidän pitää alkaman, ihmisen sydäntä muuttamaan ja Jumalan tykö kääntämään. Sentähden on totinen käätyminen voimallisempi kuin koko mailma, vaikuttaa sen, jota kaikki ihmiset luonnollisella ymmärryksellänsä viisailla neuvoillansa, ja järkensä syvillä aikomuksilla ja osailemisilla ei suinkaan taida matkaan saada; sillä syntisen kääntyminen on ylönluonnollinen työ; niin että meillä on tässä peili katsellaksemme meitämme, jos me olemme itsemme kääntäneet eli ei. Koska emme siis löydä senkaltaista muutosta meissämme, niin emme olekkaan kääntyneet; vaan olemme vielä epäilemättä kuoleman ja kadotuksen alla. Sentähden mahtaa kukin itsensä tutkia ja katsella; sillä näin on tämän kanssa asiat: niin paljo kuin ihminen on luopunut entisistä pahoista ja syntisistä teistänsä, niin paljo on hän myös kääntynyt. Ja joka on senkaltainen vielä nyt kuin hän on ollut ennen kolmea, neljää, kahdeksata, ja kolmeakymmentä vuotta; totisesti senkaltainen ei ole itsiänsä vielä kääntänyt, ja pysyy sentähden kadotuksen alla. Se näkyy minulle niin kamalaksi, että senkaltaiset ihmiset, jotka ei vielä ikänänsä ole itsessänsä pienintäkän muutosta tunteneet; joiden omatunto todistaa heille, että he elävät vielä synneissänsä; jotka ei ajatelekkaan mikä senkaltainen katumus ja parannus merkitsee, taitavat joskus auiuukka koivoakkaam koska ei he usko Jumalan sanaa; vaan pitävät seen valheena, viekkautena ja petosna.

Nämät tahdon minä tästä johdattaa niiden tykö, jotka samassa tilassa ennen ovat olleet ja luulleet asiansa hyin olevan, ehkä he tässä päätöksessänsä sokiat ja ojmilta ajatuksiltansa eksytetyt olit. Minä olen tuntenut niitä ihmisiä ja tunnen vieläkin, jotka ennen kääntymistänsä ja sisällistä muutostansa, pidettiin niin hyvän tapaisina, kuin joku maan päällä, ja niin kunniallisina, kuin joku olla taitaa; niin vakana kaupoissansa, jumalisina elämässänsä, ja totimellisina huoneensa hallituksessa, kuin joku heidän naapureistansa; he ovat myös itse tämän tykönänsä havaita tainneet; mutta kuitenkin koska he sen jälkeen ovat tunteneet, kuinka totinen kääntyminen, Pyhän Hengen ja saarnaiun sanan voiman kautta, on heidän uudistanut ja kokonansa muuttanut, ja ovat niin uudet sydämmet saaneet, tekemään parempata eroitusta, ja uudet silmät paremmin näkemään, niin he ovat mielestänsä tulleet, niinkuin sakiasta sumusta ja syvästä mudasta vedetyksi, ihmetellen sistten sitä hirmuista ja synkiätä pimeyttä, jossa he ennen vaeltaneet ovat. He ovat sitten merkillisillä sanoilla julkisesti kuulla antaneet, ettei he sillen koko mailman hyvyyden suhteen, entisessä menosanssa ja tilasanssa olla tahtois; sillä jos he siinä olisit kuolleet, niin olisit he siinä kadotetuksi tulleet. Mutta minä kysyn teiltä, missä tilassa he siis ennen olleet ovat? eikö he olleet suuressa arvossa, ja kunnioitetut kaikilta? eikö he olleet hyvät huoneen haltiat, ja Jumalalta kaikkinaisella ruumiillisella siunauksella siunatut? Se on tosi, senkaltaisina heitä pideltiin, he olit suuresti rakastetut ja kunnioitetut mailmalta. Mutta nyt on heillä kaiketi toinen ajatus itsestänsä; sillä heidän silmänsä ovat avatut, heidän ymmärryksensä valaistu; nyt näkevät he sen, joka ei he ennen nähneet; nyt ymmärtävät he Jumalan monta tuomitsevan kadotukseen, joita mailma hurskaina pitää.

Niin paljo kuin minä ymmärrän, niin sopis tämä esimerkki hyvin mailmalliselle ihmiselle tutkistella, vähinnäkin antais se hänelle tilan itsestänsä epäluuloa pitää, ja tuta ja tunnustaa oman viheljäisyytensä Jumalan edessä. Sillä ne ihmiset olit ennen kääntymistänsä niin pyhät ja hyvänavuiset, kuin ikänänsä nämät nyt luulevat olevansa, ja kuitenkin täytyy heidän, sitte kuin he oikein kääntiyneet ovat, tunnustaa, että he olit niinkuin helvetin pohjaan syöstyt ja kadotuksen syvyyteen upotetut.

Jolla nyt on korvat kuulla, se kuulkoon! jolla on silmät nähdä, hän nähköön! Sillä jos ihmiset tahtovat niin päällepitää, liehakoita ja kelvata itsellensä, luullen kyllä autuaksi tulevansa, ehkei he itsessänsä yhtäkään muutosta tunne, eli jotakuta parannuksen ja kääntymisen voimaa ja vaikutusta, niin täytyy heidän kuitenkin vihdoin havaita itsensä pettäneensä; sillä Christuksen sanat pitää todeksi tulemam jotka niin kuuluvat: Että jokainen, kuin ei itsiänsä käännä pitää hukkuman, se on: jokainen, kuin ei tunne itsessänsä mitä katumus ja parannus on, elikkä ei löydä itsessänsä sen omaisuksia, pitää kadotetuksi tuleman. Sillä kussa kääntymys on, siellä ovat myös kääntymisen omaisuudet, ja kussa omaisuudet puuttuvat, siellä ei ole totista kääntymistä; niin että Christuksen sanat: Ellette käännä teitänne, niin te kaikki niin hukutte, merkitsevät niin paljo, kuin hän sanoa tahtois: ellette tunne teissänne totisen kääntymisen voimaa, ja taida omassa tunnossanne olla vakuutetut syntein anteeksisaamisesta: Ellette sysdämenne pohjassa havaitse muutosta tavallisesta jumalattomasta menostanne, ja haureellisesta elämästänne, niin te kaikki vissisti tulette kadotetuksi.

Etsikäämme siis vielä tarkemmin vilpittömän katumuksen ja parannuksen omaisuksia. Apostoli Paavali 2 Cor. 7: 11. asettaa meidän silmäimme eteen, seitsemän kaunista ja merkillistä totisen kääntymisen omaisuutta:

1. Ensimmäisen niistä kutsuu hän ahkeruudeksi: sillä katso! sanoo hän, että te olitta Jumalan mielen jälkeen murheelliset, kuinka suuren ahkeruuden se on teissä vaikuttanut? Se on: kuinka yksivakaisen huolen ja ahkeroitsemisen Jumalalle kelvata. Sillä kussa Jumala oikian katumuksen ja parannuksen kerran vaikuttaa, niin sen päälle seuraa kohta sydämmen ahkeruus; ahkeruus elää uudessa kuuliaisuudessa; ahkeruus pitää hyvää ja saastuttamatointa omaatuntoa: ahkeruus opettaa vaimoa, lapsia, perhettä ja kaikkia tuttuja Jumalan totyiseen tuntoon; ahkeruus hiljan ja varhain auksihuutaa Herraa ja rukoilla häneltä armoa ja siunausta; yhteisesti, ahkeruus vaarin ottaa kaikesta siitä velvollisuudesta, kuin me Jumalalle velkapäät olemma: niin että katumus ja parannus ei ole joku murhetoin asia; vaan täynänsä huolta ja ahkeruutta.

Ei mahda yksikään ajatella, katumuksensa ja parannuksensa olevan totisen, oikian ja Jumalalle otollisen, joka lihallisessa lugunpitämättömyydessä ja ajattelemattomassa huolettomuudessa elinkautensa kulattaa, ja koko päivät, yöt, kuukaudet ja vuosikaudet viettää turhuudessa, juopumisissa ja käärämisissä, peleissä ja kaikkinaisissa kelvottomissa ajankulutuksissa, lihanhimoissa, riettaissa puheissa, mässämisissä ja kaikkinaisessa jumalattomuudessa, ei totellen siitä velvollisuudesta, kuin me Jumalalle velkapäät olemme; vaan laimilyö sen totisen Jumalan palveluksen ja ylönkatsoo kaiken hyvän, jonka alla ne jumalattomat kuitenkin tahtovat heistänsä sanottaa, että he kääntävät heitänsä synnistä, ja luulevat myös tässä jumalattomassa vaelluksessansa niin hyvin kuin muutkin ihmiset autuaksi tulevansa.

Mutta voi kuinka nämät kaksi kappaletta yhteen sopivat, kääntää itsensä synnistä, ja iloita synnissä, vihata syntiä ja edesvastata sitä? Paeta syntiä ja noudattaa sitä?

Mutta nämät niinkuin minä havaitsen, tahioisit kyllä tehdä Apostolin valhetteliaksi, joka sanoo: että ne ihmiset ovat ilman parannusta, joilla ei ole ahkeruutta kuinka heidän Jumalalle kelpaaman pitäis: nämät sanovat, että he kääntävät heitänsä ja jo ovat kääntyneet, ehkä he yhtänänsä elävät jumalattomuudessansa ja pahuudessansa huoleta. Mutta jos kaikki tyhmänrohkiat, irstaiset portot, saastaiset huorat, kaikki haureelliset avioliiton rikkojat, syömärit ja juomarit, jotka pitävät vatsansa jumalanansa, kaikki myös Christillisyydestänsä huolimattomat ihmiset, tulisit Jumalan valtakuntaan ja autuaaksi, niin nämätkin luullun kääntymisensä kautta autuaaksi tulisit.

2. Se toinen totisen katumuksen ja parannuksen omaisuus kutsutaan Edesvastaus; sillä koska synti ja saatanas peliettää viheljäisen, katuvaisen syntisen omaatuntoa, ottaa se kohta pakonsa Jumalan tykö, etsi anteeksisaamista Christuksen kautta, ja niin löytää hänessä turvan ja edesvastauksen syntiä ja saatanata vastaan. Niinkuin pahantekiän, joka oikeuteen viedään, soimattuna ja päälle kannettuna huoruudesta, haureudesta eli jostakin muusta merkillisestä pahasta teosta, pitää itsensä vapaaksi tekemän hyvillä todistuksilla, ja puhdistaman siitä kuin hänen päällensä on kanneltu; samalla muotoa omatunto, koska se saatanalta on kutsuttu Jumalan vanhurskaan tuomioistuimen eteen, mahtaa edestänsä vastata totisella kääntymisellä ja etsiä anteeksi antamista Jesuksen Christuksen kautta. Niin että me tästä havaita taidamme katuvaisen omantunnon ihmeellisen luonnon, joka ei taida kärsiä syntein kannetta ja soimausta, ei myöskän levolliseksi tulla, ennen kuin se on Jumalan kanssa sovitettu, ja saa sisällisen levon ja rauhan itse kanssansa. Tämä on tosin jumalisessa ihmisessä varinotettava, että koska hän jonkun synnin on tehnyt, ja sentähden omaltatunnoltansa soimataan, löytää hän sydämensä niin ahdistetuksi ja rasitetuksi, niinkuin raskas lyijy sen päälä makais, jonka tähden ei hän levollisesti maatakkaan taida ennen kuin hän vissiin paikkaan itsensä antaa, siellä sydämmensä Herran eteen vuodattaa ja tunnustaa syntinsä, että hän Jesuksen Christuksen kautta mahtais puhdistetuksi tulla, ja hänen omatuntonsa sitte taitais hänelle todistuksen antaa, että synnit ovat hänelle annetut anteeksi. Sitä vastaan, koska jumalatoin omassatunnossansa päälle kannetuksi, ja jonkun tehdyn synnin eli pahuden tähden soimatuksi tulee, pyytää hän kohta kaikella vireydellä senkaltaisia ajatuksia itsessänsä tukahuttaa, sammuttaa ja mielestänsä lyödä, huutaa kohta tärninkiä, korti-speiliä ja muuta senkaltaista ajan-kulua, jonka kautta hän jumalattomain seura-veljeinsä kanssa, levotointa omaatuntoansa, ja ahdistavia ajatuksiansa rauhoittaa pyytää, ja tosin ei kuitenkaan sillä muuta voita, kuin että hän enämmin ja enämmin rasittaa ja vaivaa pahaa omaatuntoansa, ja levottomalle mielellensä sitä suuremman tuskan ja ahdistuksen matkaan saattaa.

3. Kolmas omaisuus kutsutaan Närkästys: se on: pitää kuolettavaa vihaa syntiä vastaan, niin että ihminen synnin päälle ajatellessansa peljästyy, hämmästyy, värisee ja vapisee sen kauhiuden tähden; sillä se on katuvaisen syntisen omaisuus, paeta syntiä sydämmestänsä, ja kauhistua sekä omia, että muiden syntejä; kantaa sammumatointa vihaa syntiä vastaan, niinkuin sitä julmaa perkelettä, joka on synnin isä; karttaa syntiä joka sielun kuolettaa, ja on hänen murhaajansa ja vaivaajansa: ja pitää syntiä senkaltaisna, joka sokaisee, paaduttaa ja pois kääntää ihmisen Jumalasta ja matkaan saattaa kaikkinaisen tuskan ja vaivan, sekä sielun että ruumiin ylitse: jonka tähden myös katuvainen syntinen, synnin jalkainsa ala tallaa, ylönkatsoo, vihaa ja karttaa sitä ja hyvin itsensä varoopi, ettei hän synnin kauhiata ja myrkyllistä halua tuntisikkaan.

4. Neljäs omaisuus on pelko, tämä on: lapsellinen pelko, vilpitöin kuuliaisuus ja nöyryys Jumalata vastaan, joka varjelee ihmisen, ettei hän Jumalaansa vihota; sillä katuvainen ihminen pelkää aina rikkoa Jumalata vastaan, "laittaa pelvolla ja vapistuksella, että hän autuaaksi tulis," Phil 11: 12. Ei mahda kenkään rohjeta sen saadun armon päälle jotakuta syntiä tehdä, ja heittää itsiänsä suruttomuuteen Jumalan armon ja laupiuden päälle, elikkä nautittuin hyväin tekoin jälkeen, jotka hän Herralta jo saanut on, antaa pienimmällenkään synnille siaa, ajatellen että hän mahtaa sen (synnin) tehdä ja pysyä kuitenkin Jumalan lasna; niinkuin usiat ajattelevat että moni on ennen heitä suurempiin synteihin langennut, ja sentähden autuaaksi tullut; mutta oikia katuvainen syntinen kauhistuu, tutessansa itsessänsä synnin yllytykset; ja peljästyy havaitessansa sen viekkaan vihollisen vahingolliset kiusaukset, verkot ja paulat edessänsä ylöspantuna ja viritettynä; hän pelkää koska lihan himot synnin suloisuudelta haukutellaan ja yllytetään sitä pahaa himoa tydyttämään ja täyttänään: hän sotii kaikella voimalla syntiä vastaan, koska hän sen myrkyllisiltä nuolilta ja ampumisilta tavoitetaan, ja asettaa Jumalan pelvon silmäinsä eteen (sen jumalisen Josephin esimerkin jälkeen, joka Potipharin vaimolta kiusattiin, 1 Mos. kirj. 59: Jumala on hänen vahva linnansa, voimallinen varustuksensa ja väkevä suojeluksensa, jonka tykö kuin hän itsensä pitää, niin ei helvetinkän portit taida häntä voittaa.

5. Wiides omaisuus on Ikävöitseminen, se on: sydämmen isominen ja janominen vanhurskauden perään. Sillä katuvainen ihminen on täynänsä halua kaikkeen hyvään; hän halajaa jokapäivä paremmaksi tulla; halajaa synteinsä armollista anteksisaamista, halajaa rukoilla? halajaa uutta tietoa, ja ymmärrystä taivallisissa asioissa; hän halajaa kuulla Jumalan sanan saarnaa, ja pyytää kiivaudella sinne rietä, hän ikävöitsee jumalisten ihmisten seuraa; ja kuin hän sitä nautitsee, on hän mielestänsä niinkuin hän olis taivahassa; hän toivottaa vihollisillensa hyvää, ja halajaa sydämestänsä niiden autuutta, jotka ovat hänen pahimmat vihollisensa. Nämät ja monta tainkaltaista halua löytyy katuvaisessa ihmisessä.

6. Kuudes omaisuus on Kiivaus, joka itsensä osottaa yksivakaisessa vaelluksessa uudessa elämässä, ja synnin vihaamisessa, niin että yksi katuvainen sydän on kiivas kaikkiin hyviin töihin; kiivas Jumalan pyhimmän nimen kunniasta kaikissa paikoissa, kaikkein seurassa,kaikkinaisen kansan seassa, olkoon ne korkeemmat eli halvemmat: ei taida hän kärsiä, Jumalan kunniata häväistävän, hänen nimeänsä turhaan lausuttavan eli hänen ylistystänsä jumalattomilta jalvoin tallattavan; vaan hän avajaa suunsa nuhtelemaan niitä pahojea, ja osottaa itsensä miehulliseksi edes vastaamaan Jumalan kunniata

Ei hän ole Atheistain [], jumalattomain ja ulkokullattuin kaltainen, jotka aina käyttävät itsensä sen seuran jälkeen, jossa he oleskelevat: jumalisten tykönä ovat olevanansa jumaliset, reformeratut [], paavilaisten tykönä paavilaiset; maallisten seassa ovat maalliset; sadatteliain seassa sadatteliat: tuulikukkoin eli viirin kaliaiset, kuin joka tuulelta käännellään: katuvainen syntinen, sanon minä, ei ole siitä luonnosta; vaan hän on seisovainen ja kiivas rukouksessa ja kaikessa hyvässä; hän on kiivas synnin yllytyksiä vastaan, eikä anna minkään tykölankevaisen voiton itsiänsä viettää ja haukutella: vaikka hän vielä yhdellä ainoalla synnin himolla Jumalaa vastaan voittais koko mailman, niin hän kuitenkin kiivaalla mielellä itsensä sitä vastaan asettaa ja varustaa; sillä hän on oppinut Christuksen suusta, "ettei se auta ihmistä, jos hän voittais koko mailman ja sais vahingon sielullensa," Matth. 16: 26.

7. Seitsemäs ja viimeinen omaisuus on Kosto, se on, että katuvainen ihminen, tehdyn synnin tähden niin itsensä käyttää, että hän syntisen työnsä itse päällensä kostaa. Niinkuin esimerkiksi: jos hän on ylöllisen syömisen ja juomisen kautta Jumalan vihoittanut, niin tahtoo hän sen takaisin saada, ja itsellensä kahden eli kolmen päivän paastolla kostaa: jos hän on huoruudella itsensä saastuttanut, niin tahtoo hän antaa pahat himonsa sen tähden kärsiä, ja ne sitten aina hillitä, ohjissa pitää; jos hän ahneudella on rikkonut, ja sopimattomalla tavalla lähimmäisensä omaisuuden alansa pannut, kostaa hän sen itsellensä kahden kertaisella takaperin annolla, sitä vastaan kuin hän ottanut on, niinkuin se jumalinen katuvainen Zacheus teki, Luc. 19: 18. Ja on tämä totisesti erinomainen totisen kääntymisen hedelmä, että me parannamme meitämme niissä kappaleissa, joissa me enimmin rikkoneet ja eksyneet olemme.

Niin näemme me siis tästä, mitä sisälliseen katumukseen ja parannukseen tulee, ja mikä sen oikia luonto ja omaisuus on; niin että me nyt vapaasti mahdamme läpitutkia Christuksen sanat, ja ne selittää:

Ellette paranna teitänne, niin te kaikki niin hukkaan tulette. Se on:

ellei teillä kaikilla ole ennen nimitetty Ahkeruus niin te hukutte;

ellei teillä ole nimitetty Edesvastaus, niin te hukutte:

ellei teillä ole senkaltainen Närkästys, josta sanottu on, niin te hukutte:

ellei teillä ole senkaltainen Pelko, niin te hukutte:

ellei teillä ole senkaltainen Ikävöitsemys; niin te hukutte:

ellei teillä ole senkaltainen Kiivaus, niin te hukutte:

ellei teillä ole senkainen Kosto, niin te hukutte.

Sillä ei meidän vapahtajamme puhu ainoastansa kääntymisen paljaasta nimestä; vaan käsittää sen saman alla kaiken mitä siihen tulee, ja sen sivussa rippuu: niin että kaikki ne, joilla ei ole katumus ja parannus kaikkein omaisuuttensa ja vaikutustensa kanssa, ne totisesti ei vielä ole itsiänsä oikein"kääntäneet: sentähden täytyy heidän hukkua; Sillä ellette paranna teitänne, niin te hukkaan tuletta.

Mutta minä kuulen mielestäni muutamain tätä vastaan sanovan: ei tässä muusta puhutakkaan kuin hukkumisesta; et te muuta saarnaakkaan kuin lakia. Antakaat meidän kuulla jotain Evangeliumistakin. Minun rakkaani, minä otan Jumalan todistajaksi, että kaiken sen kuin minä puhun, puhun minä sulasta rakkaudesta: minä etsin kaikkein teidän autuuttanne: jos minä taitaisin voittaa ainoastansa kaksikin sielua, pitäisin minä senkin suurena onnenani, ja luulisin Jumalan minun työni runsaasti siunanneen. Ja ei mahda kenkään siitä epäillä, että jos minä tietäisin lähemmän tien, johdattaakseni teitä Jumalan tykö, kuin lain saarnan kautta, niin minä teitä tosin sitä tietä kuljettaisin: eli jos minä taitaisin luulla Evangeliumin ja armon saarnamisen enämmän hedelmätä teissä toimittavan, totisesti ette saisikaan muutta luulla, kuin Evangeliumia, ja armoa; mutta Jumala paratkoon! minä havaitsen jokaitsen jumalattoman ja ilkivallaisen ihmisen luottavan itsensä Jumalan armoon; havaitsen myös jokaitsen, kuin elää haureudessa ja irstaisuudessa, niin myös jokaitsen Jumalan pilkkaajan väärin käyttävän Jumalan armoa, ja sen itsellensä ilman katumusta ja parannusta omistavan niin että he pitävät Jumalan armon synteinsä peitteenä ja varjona. Minä havaitsen että itsekukin tahtoo päälle pitää synneissänsä nuhtelematta ja manamatta, ja ei tahdo kuulla jotain synnin rangaistusta mainittavan; vaan ainoastansa Evangeliumita itsellensä saarnattavan; joka totisesti ei heillen tulekkaan, niin kauvan kuin he uppiniskaisuudessansa ja pahuudessansa pysyvät; vaan ainoastansa katuvaisille syntisille, jotka itsensä pois kieltävät, ja niinkuin maahan lyödyt huokavat synnin kuorman alla.

Sentähden, koska minä näen että te oletta tulleet muutetuksi, ja huokaatte synteinne ylitse, pois kiellätte ne, ja tunnette itsenne niiden kuorman alla niinkuin rikki muserretuksi; koska minä näen kasvonne valetuksi kyyneleillä, sydämmenne ahdistetuksi ja rasitetuksi yksivakaisella murheella, tahdon minä virvottaa teitä, ja lakata lakia saarnaamasta. Mutta o minun rakkaani! minä kysyn teiltä: tahdottako te varastaa, murhata, huorintehdä, ja kaiken sen päälle kuulla Jumalan armosta saarnattavan? tahdottako te pilkata, kiroilla, ja häväistä Jumalaa, ja kuitenkin kuulla sulasta armosta saarnattavan? tahdottako te palvella syntiä, vihata hyviä avuja, seurata omia himojanne ja halujanne, ja sittenkin kuulla sulaa armoa saarnattavan? tahdottako laastaria ennen kuin teillä haava on? tahdottako lääkitystä, ennen kuin itsenne sairaaksi tunnette? se on tosin taitamatoin lääkäri, joka panee kalliin voiteen, vanhaan, luuhun asti juurtuneesen haavaan, ja ei ennen perkaa ja uloskaiva sitä kuin mödännyt on. Tietkäät sentähden, minun rakkaani, että tarvitsette väkevitä puhdisiuksia, koska te oletta täynänsä pahuutta ja häijyjä vikoja; tietkäät, että syövä ja pureva voide on teille tarpeellinen, koska te oletta täynänsä vanhoja, mädänneitä ja haisevita synnin haavoja; sillä tämä on teille hyödyllisin ja lähin tie terveyttä jällensä saadaksenne: kovaan oksaiseen puuhun tarvitaan hyvä kirves, jolla se mahdetaan poikki hakata. Me saarnaamme lakia sentähden, että me mahtaisimme teitä johdattaa Christuksen tykö: me saarnamme tuomioim että te mahtaisitte etsiä laupiutta: me saarnaamme teidän edessänne kadotusta, sen kautta johdattaaksemme teitä autuuteen. Saarnata laupiutta ja syntein anteeksi antamusta, ennen kuin ihminen lain saarnan kautta on tullut syntinsä tuntemaan, ja näkemään suuren viheljäisyytensä, ei ole muuta kuin saarnata Evangeliumita hukkaan; sillä se joka ei vielä ole lailta ylös valaistu, ei tiedä kuka hän on, eikä missä viheljäisydessä hän makaa, eli mikä laupius Jumalassa on löyttävä.

Kuka isä on, koska hän huomaitsee lapsensa vastahakoiseksi ja tottelemattomaksi siinä, johon hän häntä käskenyt on, joka kuitenkin hyväilee häntä ja suloisilla sanojilla puhuttelee, ja sanoo sen olevan hyvän ja kunnaisen lapsen? eikö hän ennen ota vitsaa, ja kohtuullisella kurituksella sitä rangaise ja kurita. Kuka Herra on, kuin kiittää sitä palveliata, joka tekee oman ja ei Herransa tahdon ja käskyn jälkeen? niin myös emmekään mahda olla tottelemattomat, eli tehdä paahaa siinä toivossea, että me yhtä hyvin tulisimme rakastetukesi, ja välttäisimme kaiken rangaistuksen. Tietkäämme siis, että ehkä Jumala pitää kädessänsä sitä terävätä lain miekkaa, ynnä moninaisten muiden välikappalten kanssa, niin hän kuitenkin sen kautta meissä vaikuttaa alun hengelliseen elämään, ja edes auttaa ijankaikkista autuuttamme ja menestystämme; sillä ei tässä ole muuta välikappaletta, jonka kautta ihminen autuuteen johdatettaisin, kuin kauhiain, haisevain synnin haavain perkaamisem puhdistamisen ja parantamisen kautta, joka ei muutoin tapahtua taida ellei sydän ankarain lain saarnain kautta, pelvolla ahdistuksella ja vaikeroitsemisella tehtyin syntein ylitse, rikkimuserretuksi tule.

Kuulkaamme siis nöyrillä ja hartailla sydämmillä mielellämme katumus parannus-nuhdet ja varoitus-saarnoja, joiden kautta meiden rikoksemme tulee meidän silmäimme eteen asetetuksi että me rupeemme niitä häpeemään ja niin monesta syntisestä aikomuksesta ja himosta estettyksi tulemme. Ja koska me niitä kovia lain saarnoja kuulemme, niin älkäämme tehkö niinkuin muutamat, jotka sydämensä sen kautta enämmin ja enämmin paaduttavat, närkästyvät saarnamiehille, etsivät puolenpitoa ihmisiltä, ja sen kautta viimein Jumalan ankaran ja vanhurskaan rangaistuksen päänsä päälle vetevät.

Sentähden koska joku tulee Jumalan sanaa kuulemaan, niin ajatelkoon ensisti ja ennen kaikkia, että häntä pitää nuhdeltaman niinkuin kohtuullinen on: ajatelkoon myös, ettei se ole hänelle hyödyllinen, että hänen puoltansa pidetään synneissä. Jos jollakulla ovat hempiät ja kutkuvat korvat, jotka mielellänsä kuulevat mielin kielin puhuttavan ja saarnattavan hän totuttakoon ne kuulemaan väkevitä katumus- ja lain saarnoja, jonka kautta hän todessa löytävä on, senkaltaisen opin niin suureksi hyödytykseksi ja opetukseksi viheljäiselle sielullensa, että hänen kauhiat syntinsä haavat ylösrevitään ja avataan, niin että hän sen kautta terveyteensä jällen tulee. Jos joku olis oikein kanssa-kärsiväinen sairaan ihmisen kanssa, kuinka mahtais hän käyttää itsensä häntä vastaan? Antaisko hän joka silmän räpäyksellä hänelle juotavata? Antaisko hän hänelle aina sitä kuin hän halajaa? Totisesti, sen kautta hän kaikkein pikemmin hengiltä pois saatettaisin.

Se on tosi, että ihminen aina etsii omaa kuolematansa, koska hän tahktoo puoltansa synnissä pidettävän. Niinkuin se joka sairasta holhoo, tosin surmaa hänen, koska hän sallii sille kaikki himonsa, ja antaa hänen syödä ja juoda mitä ja kuinka paljo hän tahtoo; mutta sitä vastaam se edes auttaa usein sairaan terveyttä, ja elämätä, joka hillitsee sen vahingolliset himot, ei huolien sen vihasta ja nurisemisesta, ettei hän saa sitä kuin hän niin ahneesti halajaa. Niin näette siis, kuinka vahingollinen ja syntinen on, liehakoita ja pitää syntisen puolta, ja armon saarnaamisella panna pehmityksiä hänen kainalonsa ala, ennen kuin hän ensisti sydämessänsä on Jumalan tuomion tunnosta lyöty ja rikki runneltu.

Kavahtakaat siis teitänne, ja älkäät tehkö häväistys- ja maakunnan huutoa Jumalan sanan saarnaitten ja opettajain ylitse, sanoen: ei ne saarnaa muuta kuin lakia ja kadotusta; ellette myös sillä samalla tahdo soimata Christusta, ja lukea häntä niiden seuraan, joista sanotaan: viisauden puutoksessa on se huutanut ja sanonut: Joka ei itsiänsä käännä, pitää kadotetuksi tuleman. Oikian sanan saarnaajan pitää saarnaaman Evangeliumia niille, joille Evangeliumi tulee; armoa niille, joille armo tulee, ja tuomiota niille, joille tuomio tulee. Tytykäät siihen, ja käyttäkäät itsenne Jumalan viisauden jälkeen.