Torpan tyttö.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Itkekäätte, lehdot vihreäiset,
Kantalaisen lasta! lyhykäiset
Oil sen hetket, niinkuin kukkaistenne.
Itkekäätte! pois on kyyhkyisenne.
Miks’ ei kuolon valju mahti säästä?
Eikö taida velastansa päästä
Luonto, uhraamatta lunnahiksi
Kallihinta surman saalihiksi?
Voiko hauta synkkä ihastella
Kauneutta? Voiko armastella
Kantalaisen lasta kuolo julma,
Niinkuin Lannan rotkot, Vanhain kulma?
Kaunis olit tyttö ainokainen;
Lähtehestäs ei nyt nuorukainen
Juoda tahdo, sillä veestä tuolta
Tirkistää vaan muistoja ja huolta.
Oi, kun liikuit lähtehellä vielä,
Harvoin puuttui kulkioita siellä;
Usein, tavoitellen toivon häivää,
Paimen tuolla huokas kaiken päivää.
Riemun räikkä ääni, haiku hellä
Oil kuin kotonansa lähtehellä;
Ja niin pitkältä kuin vettä juoksi,
Laulua ja huilutusta tuoksi.
Älkäät kuuleskelko, Lannan rotkot!
Kantalaisen tyttö heitti notkot;
Turhaan kaikunne nyt, mykkäkiellä,
Itkee ääniään, jo karkutiellä.
Tyhjää on nyt Vanhain karjamailla;
Puistot siell’ on raavahia vailla;
Linnut vainen, haukkaa säikähdellen,
Puusta puuhun lentää ruikutellen.
Vanhain poika, joka rakkautta
Syömeltä nyt viluiselta, mutta
Ennen, ah, niin lämpöiseltä sautit,
Lausu, kussa tuskas yksin nautit?
Tauvonnut on kirvees kuulumasta
Metsässä, kun tyttös vastaamasta
Lakkas äänees, haassa kaikuvaiseen,
Helmaas lempeästi kutsuvaiseen.
Rannalla on purtes loikonansa,
Niinkuin ei se toisten konsanansa
Verkkoloita veelle kuljettaisi,
Mielitöitä koskaan toimittaisi.
Kirkkotarhan piilipuitten kesken
Viivyt, minne tyttös pantiin äsken,
Päivän mennen, päivän tullen, siellä
Haudalla sa huokaelet vielä.
Itkekäätte, lehdot vihreäiset,
Kantalaisen lasta! lyhykäiset
Oil sen hetket, niinkuin kukkaistenne.
Itkekäätte! pois on kyyhkyisenne.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.