Toipuva

Toipuva. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Oi, salli, luonas katselen äänetöinnä,

Kuin kevät nuori koituvi talvisäästä,

Ja purppuraisna päiviä hilpeöitä

Kohta jo tuottavi taas.

Ma vuotehellas, tyttönen, istuin äsken;

Oil poskes riutununna ja silmäs tumma,

Ja kuolon karva, synkkä kuin kylmä hanki,

Kasvojas peitteli vaan.

Nyt on se haihtununna, ja silmäs hellä

Mull’ loistelee kuin seestynyt kevätpäivä,

Ja poskiloillas lempenevillä kukkii

Ruusut ja liljaset taas.

Ja hymyilyt ja hilpeät hempihenget,

Kut kammoksissa kolkosen valtaa karkas,

Jo otsas kirkkaan löytävät uudestaan ja

Pullean etsivät suus.

Ma kaunokaisten leikkiä katson hetken,

Kuin perhon lailla hempiä suosivatkin,

Ja perhon miellä itsekin vihdoin käännyn

Virmoja auttelemaan.

Jok’ itkukirpilältä, jon talvees itkin,

Mull’ keväimes sitt’ kukkasen kauniin tarjoo;

Jok’ uhrista, jon kalvea huules maksoi,

Virkeän tarjoat suus.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.