Tili

Kirjoittanut Otto Manninen


Niin olivat ne vaivat pienet,
joit’ ennen, sydän, vaikeroit.
Niin paljon teeskellytkin lienet,
vain niitä näitä naamioit.
Vain leikitellyt leikin vuoksi,
vain kuvitellut, kuinka ois,
jos jokin kaukaa vyöryis luoksi –
ja sentään vyöryä ei vois.
Et tulta, et, vain varjon valjun
sa tunsit, tulkituksi sait,
vain huokaustes huvin aljun –
ja tuskan tunnussanaa hait!
Jo tyrmistyt koht’ ensi iskuun,
kun tosi itse eessä on.
Kuin jyvä viuhuessa viskuun
sa kouriss’ olet kohtalon.
Kuin vyöry vuorenraskas painaa
sua mittaamaton tappios.
Sun elos elämä on vainaa.
Et tiennyt aikaa etsikkos.
Teet tiliäs sa lohdutonta:
ah, parhaas hukkasitko pois?
Ja suonut luvuttoman monta
suurt’ onnen hetkeä se ois.
Sua turhain tavoitusten tikkaat
vain veikö tyhjää tyhjempään?
Ja aarteet äärettömän rikkaat
ne löytyi vasta mentyään.


Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.