Tervehdys heimoveljille

Tervehdys heimoveljille
Suomalais-ugrilaisen kulttuurikongressin avajaisissa, 16. 6. 1931
Kirjoittanut Otto Manninen


Veli veljen kohtaa,
käsi liittyy käteen.
Katsehissa hohtaa
säihky ilon säteen.
Intoon syttyneesti
virkkaa ääni veren:
Terve, Magyar, Eesti,
takaa maan ja meren!
Yksi oltiin kerta
aamuss’ aikojemme.
Vielä yhtä verta
sykkii sydämemme.
Vielä heimon heljän
vetää vaiston valta
neuvosille neljän
ilman äären alta.
Veljet eroon kyllä
salliman vei ohja.
Yhtymään ei yllä
Etelä ja Pohja.
Tiemme polku polo
maailman lie mailla:
vast’ ois orpo olo
toisiamme vailla.
Viittois oudot ovet
vieraan kylmiin kyliin,
vaan ei veljespovet
sydämeen ja syliin.
Sulkis tiemme teljet
kolkkoon umpikujaan,
kätt’ ei käteen veljet
lämpimään ja lujaan.
Säilyy halki ajan
aarre armas, suuri,
anti alkumajan:
sama syntyjuuri.
Kohtalomme sama,
sama tahto, taisto –
senp’ on vahvistama
veren veljes vaisto.
Samat saartoi uhat,
vaino, sorto, sota –
pitkä vuosituhat
tuimaa vartiota,
samaa turmaa estäin,
samaa tulvaa torjuin,
uskollisna kestäin,
kaatuen, ei horjuin.
Samat kohlut kovat
aikain ankaruuden
kokemamme ovat,
saalis sankaruuden.
Samat takaa kosti
niiltä pilkan nuolet,
joille turvan osti
meidän hurmeet, huolet.
Korkeammin kostaa
päivän kaikkivalta,
työ, mi touon nostaa,
vaalii vaaran alta,
ilo, että tukkii
tulvan turvapato,
kunto maassa kukkii,
vie ei viljaa mato.
Muu ei paljon paina.
Siksi, veljet, vaikka
meillä ollut aina
Uurian on paikka,
jäämme isäin lailla
vartioon me yhä,
kunis ihmismailla
pyhää viel’ on pyhä.
Taisto julma joskaan
päältä maan ei lopu,
älköön laatko koskaan
meiltä veljessopu,
tuki, tuoja onnen,
köysi kolmisäinen,
kera Pohjan ponnen
into eteläinen.
Piirtyköön viel’ ajan
tule vankin tähtiin:
vartiossa rajan
kolme aina nähtiin
altist’, urhoollista,
samaa sukupuuta,
kolme uskollista,
jotk’ ei tainneet muuta.


Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.