Taudista toipuvalle

Taudista toipuvalle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Oi, suo mun luonas istua hiljaa, nähden,

Kuink’ kevät kaunis koituvi talven yöstä

Ja, kukkais-vauloin, purppuranauhat päässään.

              Onnelan päiviä suo.

Ma istuin taannoin, tyttöni, vuotehellas;

Sun silmäs synkkä ol’, iho riutununna,

Ja kuolon kalpeus niin kuni nietos kylmä

              Verhosi kasvoja vaan.

Nyt talvi karkas. Taas kevät-aurinkoisna

Säteilee mulle silmäsi armas katse,

Ja lauhain poskein lämpimä uhkuu jälleen

              Ruusuja, liljoja myös.

Hymyilyt kaikki, tuon ihatarten parven,

Ku säikkyin lensi hirviön alta karkuun,

Keräilee luokseen, mitkä sun otsas kirkas,

              Mitkä sun viehkeä suus.

Ma katson sorjain leikkiä hetken aikaa,

Kuink’ uudet hemmet perhoja noita viettää,

Siks’ kunnes itse perhona leijaan myötä

              Virmana leikkimähän.

Itkuista, joilla talveas kastin, tyttö,

Kevääsi kauno-kukkia palkaks’ suonee;

Huokuista, jotka kalpea suus’ mult’ otti,

              Terveeltä suutelun saan.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.