Talttumus
Talttumus Kirjoittanut Otto Manninen |
- Tasateitä, tasamaita,
- kauemmas kuin silmä kantaa.
- Kaartaa hammasviiva kaita
- takaisinta taivaanrantaa.
- Liittyy pikku nyppy nyppyyn,
- uppoo sinessä jo uimaan.
- Tuskin muistat, kuinka ryppyyn
- siellä maan jäi otsa tuimaan.
- Kuinka seikkaellen siellä
- huima kerran matka kulki,
- vuoroin vuoren seinä tiellä,
- vuoroin kuilu kulun sulki.
- Pysty pystyyn vaihtui pian:
- kipinöivää käytit kuokkaa,
- niin sait käden-, jalansijan –
- et leipämaita muokkaa.
- Kuljet vyöllä köyden kierre,
- kiskot jännertä kuin jousta,
- ensi hetkell’ ettet vierre
- sinne, mist’ ei enää nousta.
- Kotka, tuuli tunturilla
- kadetta toi kaihomieltä:
- siivillään ne kantavilla
- viisti vuoren, pilven pieltä.
- Kuljit seikkaellen siellä,
- ihme, että selvisitkään,
- ettei salakuilut niellä
- saaneet pimeäänsä pitkään.
- Säilyi runtelutta raajat,
- vältit tuhat vaaraa, turmaa,
- ihaelit ilmat laajat,
- tunsit huimauksen hurmaa.
- Riensi kulku, kussa aukee
- alla jylhikköinen jyrkkyys.
- Tasamaalla riento raukee,
- taukoo, talttumus, sun myrkkyys.
- Uhkaseikkailusta siellä
- suistanut ei surmahyppy.
- Taipaleen nyt tasatiellä
- taittaa muuan multanyppy.
Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.