Syysilta (Avellan)

Syysilta. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Miks’ huokailet niin haikeasti,

Oi rintani?

Kun tähdet öisin tuikkaa lauhkeasti,

Miks’ kaikaa terhenessä useasti

Sun ruiku-äänesi?

Oi, itketkös, kun kulkehessa

Sa päiväs näät?

Oi, valitatkos kesää muistellessa,

Vai kammoksutkos kukan kaatuessa,

Kun syksy muuttaa säät?

Kas, lintu laulaa taivasalla,

Ei moitikkaan.

Ja satakieli soittaa kankahalla;

Ei haikeutta siitä soittajalla,

Ett’ hetki karkaa vaan.

Ja perho etsii kukkiansa

Niin iloissaan;

Ei huokaa iltasella konsanansa,

Vaikk’ hermotoinna purkaa purjeitansa

Ja uupuu kuolemaan.

Kun tammi lankee murtumalla,

Ja vuorikin,

Oi, pyydätkös sa päästä huokeemmalla?

Kun mailman kaikki entisyys on nurmen alla,

Miks’ vaikeroitsetkin?

Ken tahtoo osaas surkutella?

Ken turmion

Ja kuolon tuskista sun kirvotella?

On pyyntös kukkasen, jon kuihtehella

Sa löydät, kohtuuton?

On hetken riemu taivaan manna

Sull’ korvessa;

Sa otsaa pilvetöintä aina kanna,

Oot vieras täällä, määrääs et saa panna

Kuin Kaanaan vuorella.

Siell’ tähtitarhain toissa puolla

Saat valkamaan.

Oi, riemuitse, ett’ kaikki, minkä huolla

Sa kannoit täällä, ijäisyyden vuolla

On tyhjää unta vaan.

Siis eipä surmaa kammomista

Tääll’ kulkeissas;

Hän ruhtoo kahleen, vaan ei kahleellista;

Ja enkelinä taivaan loistehista

Sa katsot hautoas.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.