Syysillan kelmeä täyskuu

17. Syysillan kelmeä täyskuu

Kirjoittanut Heinrich Heine


Syysillan kelmeä täyskuu
Se katsoo pilvistään;
Liki hiljaista kirkkomaata
On pappila yksinään.
Siell’ äiti Sanaa lukee,
Ulos poika se tuijottaa,
Ja tytär vanhempi uinuu,
Mut nuorempi virkatuks saa:
”Voi, taivas, päiviä näitä,
Miten nuhjuvat hiljalleen!
Vain keitä kun hautaan vievät,
Saa jotain nähdäkseen.”
Ylös kirjasta katsoi äiti:
”Ei erhetyt, – tiedän mä, kaks
On kuollut, siitä kun vietiin
Sun isäs haudattavaks.”
Tytär vanhempi haukottelee:
”En tänne mä nälkään jää,
Menen huomenna kreivin luokse,
Hän on rikas ja pyörällä pää.”
Mut poika naurun päästää:
”Viis sissiä Tähdessä juo,
He kultaa laittaa, ja heiltä
Pian taitoja tää mies tuo.”
Jo äiti raamatun nakkaa
Pojan laihoihin nystyriin:
”Vai vieläkö, häijy henki,
Jäät maantierosvoks niin!”
Soi koputus ikkunalasiin,
Käden näkee he viittovan:
Isä-vainaja siinä seisoo
Pyhäviitassa saarnaajan.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.