Syys-illan laulu.

Kirjoittanut Otto Manninen


Syys-illan suuret tähdet
syvihin vilkkuu vesiin.
Näin kerran, näinkö lähdet
ikuisten unten kesiin?
Kun liioin kasvaa kaipuu
vakaasen vaihe-säistä,
kun viimeisin jo taipuu
syysviljan tähkäpäistä.
Sa multa pois, ma sulta!
Käy kutsu illan-hiljaa,
kun uinuu maassa multa
uneksuin uutta viljaa.
Se vartoo, tuskan-harras
hyvästiheiton hetki,
veen ikivievän parras,
paluuton viime retki.
Syys leikkaa kevään liitot,
ja tyhjää sulkee syli.
Vaan muistavasti viitot,
yön tähti, vetten yli.
Syvälle vilkut, päilyt,
suruisa, suuri tähti,
kuin viime katse säilyt
sa kaiken sen, mi lähti.


Lähde: Manninen, O. 1910: Säkeitä: toinen sarja. WSOY, Porvoo.