Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionarkiston viroista ja toimista (1952)

1952 vuoden valtiopäivät N:o 11.



Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionarkiston viroista ja toimista.

muokkaa

Valtionarkiston nykyinen ohjesääntö on annettu 8 päivänä marraskuuta 1918. Sen jälkeen maamme arkistolaitos on suuresti kehittynyt ja monipuolistunut. Julkisista arkistoista 20 päivänä tammikuuta 1939 (18/39) annettu laki ja saman lain täytäntöönpanoasetus (85/39), joilla valtionarkisto tehtiin arkistolaitoksen keskusvirastoksi, lisäsi osaltaan huomattavasti valtionarkiston tehtäviä. Nykyinen ohjesääntö on näin ollen täysin vanhentunut eikä valtionarkiston siihen perustuva järjestely nykyoloissa vastaa tarkoitustaan. Kerrotuista syistä hallitus katsoo, että valtionarkiston järjestely on perinpohjin uusittava. Vaikka uusi järjestely voidaan toimeenpanna asetusteitse, pitää hallitus tarpeellisena, että uuden järjestelyn mukaiset virat ennen asetuksen antamista vahvistetaan laissa.

Sen nojalla, mitä edellä on lausuttu, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus.


Laki
valtionarkiston viroista ja toimista.


Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §.

Valtionarkistoon voidaan asettaa seuraavia peruspalkkaisen viran tai toimen haltijoita: valtionarkistonhoitaja, arkistoneuvos, osastonjohtaja, arkistonhoitaja, kanslisti, konekirjoittaja, kirjansitoja, vahtimestari ja talonmieslämmittäjä.

Lisäksi voi valtionarkistossa olla ylimääräisiä toimia.


2 §.

Tarkemmat säännökset valtionarkiston viroista ja toimista annetaan asetuksella.


3 §.

Tämä laki tulee voimaan ... päivänä ......kuuta 19...

_______________

Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 1952.


Tasavallan Presidentti
J. K. PAASIKIVI.



Opetusministeri R. H. Oittinen.



1952 Vp. — V. M. — Esitys N:o 11.



Sivistysvaliokunnan mietintö N:o 6 hallituksen esityksen johdosta laiksi valtionarkiston viroista ja toimista.

muokkaa

Eduskunta on pöytäkirjanottein kuluvan kuun 7 päivältä lähettänyt sivistysvaliokunnan valmisteltavaksi hallituksen edellä mainitun esityksen n:o 11. Käsiteltyään asian ja kuultuaan siinä asiantuntijana valtionarkistonhoitajaa, professori Yrjö Nurmiota valiokunta kunnioittavasti esittää seuraavaa.

Esityksen perusteluissa mainituista syistä valiokunta ilmoittaa asettuneensa kannattamaan esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä. Näin ollen ja kun valiokunnalla ei ole huomautettavaa lakiehdotuksen muodolliseen asuunkaan nähden, valiokunta kunnioittavasti ehdottaa,


että kysymyksessä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana.


Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 1952.

_______________

Asian käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja E. Kilpi, varapuheenjohtaja: Niemi, jäsenet Borg-Sundman, Hamara, Huttunen, Juntunen, N. Kaasalainen, Kalavainen, Nevalainen, E. Nurminen, Rankila, Rantamaa ja Saalasti.

_______________




1952 Vp. — S. V. M. — Esitys N:o 11.



Suuren valiokunnan mietintö N:o 18 hallituksen esityksen johdosta laiksi valtionarkiston viroista ja toimista.

muokkaa

Suuri valiokunta on, käsiteltyään yllämainitun asian, päättänyt yhtyä kannattamaan sivistysvaliokunnan mietinnössä n:o 6 tehtyä ehdotusta ja ehdottaa siis kunnioittaen,


että Eduskunta päättäisi hyväksyä hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen muuttamattomana.


Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1952.

_______________



1952 Vp. — Edusk. vast. — Esitys N:o 11.



Eduskunnan vastaus Hallituksen esitykseen laiksi valtionarkiston viroista ja toimista.

muokkaa

Eduskunnalle on annettu Hallituksen esitys N:o 11 laiksi valtionarkiston viroista ja toimista, ja Eduskunta, jolle Sivistysvaliokunta on asiasta antanut mietintönsä N:o 6, on hyväksynyt seuraavan lain:


Laki
valtionarkiston viroista ja toimista.


Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §.

Valtionarkistoon voidaan asettaa seuraavia peruspalkkaisen viran tai toimen haltijoita: valtionarkistonhoitaja, arkistoneuvos, osastonjohtaja, arkistonhoitaja, kanslisti, konekirjoittaja, kirjansitoja, vahtimestari ja talonmieslämmittäjä.

Lisäksi voi valtionarkistossa olla ylimääräisiä toimia.


2 §.

Tarkemmat säännökset valtionarkiston viroista ja toimista annetaan asetuksella.


3 §.

Tämä laki tulee voimaan .. päivänä ......kuuta 19...

_______________

Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 1952.

_______________


Lähteet: 1952 vp. HE N:o 11, s. 27; 1952 Vp. — V. M. — Esitys N:o 11., s. 29; 1952 Vp. — S. V. M. — Esitys N:o 11., s. 31; 1952 Vp. — Edusk. vast. — Esitys N:o 11., s. 33.