Suru-runo Johan Ludvig Runeberg’istä
| Suru-runo Johan Ludvig Runeberg’istä. Kirjoittanut Gustaf Oskar Schöneman |
– J. L. Runebergin kuoleman vuosipäivää vietetään maassamme ensi maanantaina. Vuosi on kulunut siitä kun tämä jalo runoilijamme siirtyi seastamme, jättäin oman maansa suremaan maansa rakastajata, kansansa kasvattajata. Kuolin päiväänsä kunnioittaaksemme painatamme tähän seuraavan, Runebergin juhlassa täkäläisessä seminarissa viime joulukuussa lausutun:
Suru-runo Johan Ludvig Runeberg’istä.
muokkaa* 3/2 1804, † 6/6 1877.
- Valitus on Väinölässä,
- Suru suuri Suomen maassa!
- Suru miksi Suomen maassa?
- Väinölässä murhe miksi?
- Kuollut ompi Laulajamme,
- Runo-ruhtinaamme reima,
- Johan Ludvig Runeberg’i.
- Vuonna jälkeen syntymisen
- Meidän Herran, Kristuksemme,
- Kahdeksantoista satoa
- Seitsemänä kahdeksatta,
- Sana moinen Porvohosta
- Kautta soitti Suomenmaata:
- Riemu-maister-vuotenansa,
- Kuudes päivä toukokuussa,
- Laskeutui uupuneena,
- Väsyneenä vuosistansa,
- Runoilija Runeberg’i,
- Kolmen kahdeksatta vanha
- Sitten viides Helmikuussa,
- Täällä kuolon vuotehelle,
- Tupahan levolle tuonen.
- Suru suur’ on Suomen maassa,
- Valitus on Väinölässä!
- Jalon Runebergin henki,
- Jossa elvyttämä lempi
- Syvä sykki Suomen maalle,
- Isäin-maalle, synnyin-maalle,
- Majan muutti maailmasta,
- Sijan siirsi seurastamme,
- Suremahan jätti Suomen,
- Oman kansan kaipaamahan.
- Nyt on kannel kaikumasta
- Lyyry laannut laulamasta,
- Joka lauloi synnyin-maasta,
- Isän-maasta, Suomestamme,
- Sen saloista, kumpuloista,
- Kankahista, kukkuloista,
- Lehtevistä lehdikoista,
- Laaksoista ja lahdelmoista,
- Tuhansista sen järvistä,
- Rannikoista rauhaisista,
- Sekä soitti siimehessä
- Luona laukon lähtehemme
- Sini-taivahasta Suomen,
- Pilven kulta reunuksesta.
- Vai’ennut on Laulajamme,
- Joka lauloi lystiksemme:
- Koti-lintu varpuselle
- Räystähällä tiukkavalle,
- Valkoselle joutsenelle
- Lainehilla lelluvalle,
- Leivoselle leikkiselle
- Taivahalle tuikkavalle,
- Tahi tuolle toivotulle
- Pääskyselle pienoselle,
- Suvesta mi Suomellemme
- Sanoman sulosan saattoi.
- Laula eipä laulujansa,
- Lyyryttele lystiänsä
- Laulaja, mi lauleskeli,
- Suloisia soinnutteli
- Neitoselle sulhasesta
- Uutterasta uskosasta;
- Eli immen itkeväisen,
- Rannikolla oottavaisen
- Ikävästä sulhaselle;
- Tahi tuolle tuutivalle
- Äitöselle pienostansa,
- Lemmitystä lapsestansa.
- Runo-seppä ei sepästi
- Esittele, ei enähän
- Selittele selkiästi,
- Luja kuinka luonnoltansa
- Ompi suora Suomen kansa,
- Niinkuin Hirven-hiihtäjissä,
- Paavossakin Saarijärven,
- Kuvas’ kyllä kaunihisti,
- Soinnutteli solkevasti,
- Luonnetta jaloa kansan,
- Armahasen Suomen kansan.
- Vait’ on kieli! lausumasta
- Lakannut ompi laulamasta,
- Joka meitä lauluillansa
- Vierevillä virsillänsä
- Taivon Herran kunniata,
- Isän, Luojan laupeutta
- Opetteli laulamahan,
- Lauluissamme lausumahan.
- Runo-sankar’ pois on mennyt,
- Manalahan mennyt meiltä,
- Uro-lauluja, mi lauloi
- Sotasankareista Suomen,
- Jotka eestä Ruhtinaansa
- Verisesti voittosasti
- Kamppailivat kentähillä
- Puolan, Lytsenin ja Narvan,
- Uroistakin urhokkaista,
- Miehistämme miehekkäistä,
- Jotka eestä Suomen maansa
- Ankarasti, armahasti,
- Rivakkaasti, riemuisasti,
- Omillakin ottelivat
- Sotasilla tanterilla,
- Verisillä vainioilla
- Luona Virran, Ruonansillan
- Siikajoella, Pulkkilassa,
- Revolahden pappilassa,
- Lapualla, Kauhajoella,
- Perhossa ja Juuttahalla,
- Sekä muissa muistoisissa
- Taistelivat tappeluissa.
- Kuvat näitten sankareimme
- Runeberg’i kansallensa
- Uro laati lauluissansa,
- Iki-päivin mainiossa,
- Herttaisessa helmi-vyössä,
- Tarinoissa Vänrik Stoolin:
- Opi näistä Suomalainen
- Mitä voipi synnyinmainen
- Uro-töitä lempi tehdä
- Kärsiä ja vaivat nähdä!
- Poiss’ on meiltä! poissa ompi
- Mies, min taito, minkä lempi
- Antoi meille ”Joulu-aaton”,
- ”Nadeschdan” ja ”Hanna neidon”,
- ”Fjalarin” ja ”Enpä-taida”,
- ”Kuninkaat Salaminalta.”
- Mutta vaiti! Lausuella,
- Luetella, kenpä voisi,
- Mit’ on meille kansalainen,
- Tämä Suomen laulavainen,
- Synnyin-maasta armahasta
- Soittanunna Suomen maasta,
- Jot’ opetti meitä aina
- Lempimähän rakkahana?!
- Mitä soitti muista maista
- Vierahista, kaukaisista,
- Joissa saattoi kunniata
- Suositulle Suomellemme?!
- Kieli kyllä ruotsalainen,
- Mutta mieli suomalainen:
- Omaksemme senpätähden
- Omistamme Runeberg’in.
- Suru suuri Suomenmaassa,
- Valitus on Väinölässä,
- Kun toi kuoli Laulajamme
- Runo-ruhtinaamme kuoli!
- Mutt’ei murhe-mielin maasi
- Sinun vietä muistoasi,
- Ei niin kuin sen vietettäisi,
- Min jo kohta unhottaisi;
- Sua itkee Suomen kansa,
- Kuin suv’ilta kastettansa,
- Tyyni mielin lauluillansa
- Uutta oottain aamuansa!
- Hautakummullasi, jossa,
- Synnyin maatas palveltua,
- Levon löysit, Suomen eistä
- Lupaamme kuin siekin seistä,
- Entehes’ ett’ aikanansa
- Toteentuisi Suomestamme:
- ”Sun kukoistukses kuorestaan
- Kerrankin puhkeaa;
- Viel’ lempemme saa nousemaan
- Sun toivos, riemus loistossaan,
- Ja kerran laulus, synnyin maa,
- Korkeemman kaiun saa.”
Lähde: Keski-Suomi 4.5.1878.