Suomenmaa (1862)
Suomenmaa. (Lähetetty Venäeltä.) Kirjoittanut anonyymi |
Runo on mukaelma Johan Ludvig Runebergin runosta Vårt land. |
- Oi Suomen maa, oi Suomen maa,
- Sun vertoas ei löydy vaan,
- Se ompi muista kallihin
- Ja aina meille rakkahin.
- Sun vuores on ja kukkulat,
- Kuin ruskot pilven loistavat;
- Sun järves, lampis lainehet
- Ain öin ja päivin virehet.
- Ne kesät valvoo, tanssii vaan
- Kuin tähti-tarha taivahan;
- On kosket kullan kuohuvat
- Ja virrat vettä huokuvat.
- Niin kuuset, hongat himeät,
- Ne ovat aina viherjät;
- Ja kukka-laaksot muistuttaa,
- Et’ ompi Suomi sulo-maa.
- Oi Suomi koto-kultala
- Sun vertaas’ ei oo muualla.
- Se kenpä tässä asunee,
- Hänelle totta muistunee:
- ”Täss’ isämmekin vaivoissaan,
- Jo kärsit kaikki kovissaan;
- Se oli maja riemulan
- Jok’ ilon antoi toisinaan.”
- Maa täss’ on sama suloinen,
- Miss’ elomme ompi hupainen,
- Jos vaivat vaikka rasittaa
- Ja hallat meitä kurittaa.
- Niin maamme on kuin huvittaa
- Ja kansan elon virvoittaa.
- Nyt kaikuu kannel Väinösen
- Vaan kielet uudet impisen.
- Nyt kansa saapi mielellään
- Jo lausuella kielellään
- Ja valta-kielten rinnalla
- Jo selitellä seikkojaan.
- Nyt kansa riehuu riennoissaan
- Ja pyrkii, pyörii toimissaan,
- Valvoen maansa parasta,
- Mik’ ompi kansan rakasta.
- Se onnellisin ompi vaan,
- Ken tyytyy Suomess’ asumaan:
- Jos maa on köyhä kullaton,
- Niin kansamme on virheetön.
- Siis rikkautta pyydä vaan
- Ain’ mantereilla oman maan,
- Niin on onni aina e’ellä,
- Etkä ole turhan teillä.
Tuominen.
Lähde: Tapio 29.11.1862.