Suomen Maatalouden parannuksesta: II.

Suomen Maatalouden parannuksesta: I.

Suomen Maatalouden parannuksesta II. Suomen Maatalouden parannuksesta Kirjoittanut Kustaa Paturi

Suomen Maatalouden parannuksesta: III.

Suomen Maatalouden parannuksesta.

II.

Edellä mainituista lausunnosta on huomattava keinolliset kilpailemiset ja edistyspyrinnöt kansoilla ja yksityisillä olevan välttämätöin ehta, sekä myös huomattava että suuressa osassa Suomen maata maatalouden hoito-järjestys on käynyt yli-aikaiseksi ja semmoinen muutos pitäisi eteen otettaman, joka auttaisi niistä puutoksista, joita vanhatapainen talousjärjestys on matkaansaattanut, kuin myös korottaisi entisiä parempiakin kohtia etusammaksi. Mutta kysytäänkö mimmoinen yleinen maatalouden parannuksien pää-muoto vaatisi ottaa esikuvaksi? Vastaus: maatalouden pää-kohtain luontokappalten, maaviljelyksen ja metsänhoidon parannus riippuvat suureksi osaksi toinen toisessansa ja tulee olemaan niin monikirjava eli niin monta erimuotoa kuinka monta erilaatuista vaatimusta eripaikoissa tulee kysymykseen; se tahtia sanoo: maataloushoito vaatii omituisen oppinsa, joka paikalla määrää järjestysmuodon.

Näille erinäisille vaatimuksille, mitä vanhoissa tavoissa ja mimmoisessa kohdassa olisi pidettävää eli hylättävää, mitä omituista pitäisi keksittämän taikka minkälaiset ulkomaalaiset opit ja kaavat olisivat meidän ilma-alassa ja elämän menossa soveltuvat — on Suomen kansa vielä taidon puolesta hämärässä ja horjuvalla käsityksen kannalla. Toivon aamurusko jo kuitenkin koittaa Suomessa! Parannuksen halu näyttää jo olevan pitkästä unestansa herännyt! Kokemuksien uhriksi isänmaan maatalousparannuksen alttarille moni, etenkin ylhäisemmästä kansa-osasta, on itsensä antanut, sekä valtio yhä kiinteämmin asiaan ryhtynyt. Kokemukset näyttävätkin, missä on käsitetty oikea järjestys-suunta ja työ taidettu oikein toimittaa, hyviä hedelmiä. Hyvin järjestetyn vuosiviljelyksen kautta pelloilta on sonnan panon ja maan- ja työpaljouden suhteen saatu riistaa, juuri- ja kuitukasvia enemmän kuin vanhassa viljelystavassa, sekä, melkein sonnan varoja maasta kuluttamatta, ruohokasvia luontokappaleille suveksi ja talveksi ja siitä sontavaroja lisää edellä mainituille kasvuille. Peltoviljelyksellä, missä on laajat pellot eli sileätä ja joltisesti hedelmällistä pelloksi kelpaavaa maata, näyttää saatavan tuo monioista paikoissa surkean huono suvikäyntä ja talvi-rehun puutos poistetuksi, etenki heinän kasvatuksen kautta, ja siten maataloudenhoito enemmän työtä palkitsevaksi. Taitavia maatalouden parannuksen kokemuksen tekijöitä ja hyvän esikuvan antajoita on kuitenkin vielä niin harvassa etteivät ne ole kerinneet vaikuttaa yleistä parannuksen hyödyn mainetta ja puuhan intoakaan. Vaiketen ei liene hyötyä siitäkään että yksi osa maatalouden parannuksen eteenottajoista ovat taitamattoman käytännön vuoksi huonosti onnistuneet ja vanhalla olijain silmissä maatalouden parannukset näyttäneet hulluudeksi ja saattaneet alhaisella käsityksen kannalla olevain antamaan uusille suuremmille maanviljelys- ja luontokappalten hoidon muutokselle Nälkäkoulun nimen. Luonnollista, ehkä valitettava, se on että alku tappaa, niin kuin sananlaskussa sanotaan, ja että Suomessa uudemman ajan maatalouden parannuksien synnytys-aika on ollut raskas ja on vielä aikoja edelleenki; aikaansa ottaa suuremmat maatalousparannuksen muutokset niin kuin muutkin opit maailmassa. Tähän asti ei olekaan vielä sanottavasti suuria muutoksia eli parannuksia eteenottaneet esimerkiksi peltoviljelyksessä ne, jotka ovat itse työtä tehneet eli pidemmän aikaa maataloushoitoa johdattaneet ja työntekoa seuranneet, jotka olisi joltisestikin sivistyksellisellä opin kannalla; ne jotka ovat sivistykselliselle opin kannalla, ovat kasvaneet ja harjaantuneet muissa toimi- ja kokemusaloissa. Ovatko maatalousoppia omassa maassa kirjalehdiltä eli korvakuulolla oppineet tai ulkomailla käyneet parempaa oppia keksimässä, eli semmoisien neuvonantamiseen talousparannukseensa turvanneet, on asia tullut käsitetyksi päällisinpuolin. Joskus ehkä samoten kuin eräässä ruotsin maanviljelysseuran antamassa ruotsinkielestä suomeksi käännetyssä kirjassa opetusta potaattiviljelyksessä, suurien potaatinetujen kiitoksien seasta on sekin oppi-lause “että potaateinvijelys on siitäkin erinomaisen etusa ettei sitä vie halla”. Tiettävästi siihen aikaan (5 eli 7 kymmentä vuotta takaperin) Ruotsissa luultiin potaattien varret olevan yhtä vahvoja hallaa vastaan kuin nauriin ja räätikän naalitkin. Jossa jotakin tehdään, siinä jotakin tapahtuu, niin kuin uudenlaatuisissa eteenottamisissakin luulot harhailevat, joista kokemus ja aika vasta näyttää asian oikean kohdan. Mutta jos uusissa eteenottamisissa kohta täydellisyyttä pitäisi saavutettaman niin tuskin mitään uutta keksintöä eli oppia taitaisikaan ilmaantua, koska ikäänsä ihminen oppia käy niin kuin sanan parressa sanotaan. Opin edistyksen kanssa pitää ahkeroittaman ja toimi- eli käytösmuutoksia otettaman eteen varovaisuudella, paljouden suhteen, siinä mitassa kuinka on oppia tultu käsittämään. Jos ennen opin ja toimien kanssa pyydä edistyä, olkaamme vakuutetut siitä että taastumme. Esimerkiksi kuinka voipi se työväkeä palkata, joka huonoista luonnon niitusta heinää tekee, sen rinnalla joka hyvästä kylvöheinäpellosta tekee heinää? Kuinka niissä tiloissa ja paikkakunnissa kannattaa työväkeä pitää, jotka laajat metsämaat paljastavat kaskeemisella niin ylimääräisesti että täytyy puita ostaa ja vetää monien peninkulmain päästä, niiden rinnalla jotka käyttävät metsäviljelyksensä vaan siinä määrässä että saapi puutarpeensa ostamatta likiseltä vetomatkalta, ja kalliimman laatuisia puita vähän myydäkin?

Lähde: Suometar-lehden vuosikerta 1865, 9. kesäkuuta s. 1.