Suleika ja Hatem.

Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe
Suom. Otto Manninen.


Suleika:
Monet sulta laulut sievät
lennelleet jos minne lievät,
piirrot sorjan sulkatyös,
kultajuovat koruniteet,
hiomasi helmet, kiteet,
kiehtovaiset päärlyvyös?
Minkä lauloit, lemmen siteet
kai ol’ aina myötä myös?
Hatem:
Oli sulosilmäin voimaa,
hymyhurmaa haltioimaa
hammaspäärlyin hohtavain,
ripsi-nuolta, kutri-paulaa,
hempiheljää rintaa, kaulaa,
tuhat vaaraa valmistain.
Aatteles, kuink’ ammoin laulaa
laulut ties Suleikaa vain!
Suleika:
Kansain, orjain, valtiasten
tuo on tunnus ainiaan:
korkein onni ihmislasten
oma itseys on vaan.
Sen kun varjelen, se kantaa
voi jok’ elon kohtalon;
kaiken muun voi mennä antaa,
jos vain siksi jää, mik’ on.
Hatem:
Katsovat kai siks sen seikan,
vaan ma päätän toisin päin:
olennossa vain Suleikan
kaiken maisen onnen näin.
Vain Suleikan suosiossa
itselleni arvon sain;
katoais sen kaipiossa
itseni, jäis varjo vain.
Hatem:
Kaunokasvoin luo mua, armaat
kutrikäärmeet, kahlitkaa,
vaikk’ ei vastaa hapset harmaat
tummuuttanne tuuheaa.
Sydän tää vain viel’ on nuori,
kukkeint’ uhkuu kevättään;
suitsee sulle tulivuori
alla usvan, hangen, jään.
Punaan luot kuin aamun kulta
jäyhät, jylhät huiput nuo:
kevään hurmaa, kesän tulta
vielä kerran Hatem juo.
Juhlikaamme! Vielä juomaa!
Malja armaan ystävän!
Kasan tuhkaa armas huomaa,
virkkaa: »Mulle hehkui hän!»
Suleika:
Mult’ ei riistää saa sua mikään!
Lempi lemmen vahvistaa.
Hehkut armaas kevät-ikään
heilimää sa ihanaa!
Ah, mi mainekukkain hempi
laulajaani ylistää:
sillä elämää on lempi,
henki elon elämää.


Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.