Spartalainen

Spartalainen. Kirjoittanut Otto Manninen

Kernas mustan keiton syöjä,

palaestralla painin lyöjä,

toden tuttu, vilpin veikko,

tuomittu, jos tuhma, heikko.

Niukka ruoka, runsas raippa,

tanner vuode, viima vaippa,

pitkät käyttää käsivarret,

lakooniset lauseparret.

Mieheksi jo mieltä, vartta, –

vartoi paljon vanha Sparta,

miestä vartoi miesten kiista,

hirmuaan helootti-riista.

Saapui kerran kepposiltaan

samanmoisten ilo-iltaan.

Keskeen vaiti istui, kettu

vaipan alla varastettu.

Pystymmässä pää kentiesi,

selkeämpi silmän liesi,

hymyyn pyrki mennä huuli, –

omituisen oiva tuuli.

Vierustutut ehkä tuumaa:

mikä outo miestä huumaa?

Silloin, kesken naurun raikkaan,

painuikin jo siihen paikkaan.

Otsa liian taaksi taipui,

liian vaaleaksi vaipui

kasvojensa kaunis lepo. –

Syvään puree sylirepo.

Nähtiin kuollut kuoliaaksi,

nähtiin vainaan vaipan taaksi:

kaatui revon hampaan haavaan,

toki kaatui Spartan kaavaan.

Lähde: Manninen, O. 1905: Säkeitä. WSOY, Porvoo.