Sota-Renki
Sota-Renki. (Suomennos). Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Vanha Spelt unoutettava onko? Ei.
- Sota-renki oli hän, isompi ei,
- Eikä häntä juuri muuten muistaa voisi,
- Ellei laiskin kaikista hän ollut oisi.
- Maksoi vaivat ukko-vanhaa katsastaa,
- Samoin hevosta, hänen ajettavaa,
- Oljko kaksijalka niuha askelistaan,
- Niuhempi olj nelijalkanen omistaan.
- Miten meno, siten myöskin muut kujeet,
- Ukon tukka hevon häntä vanuneet;
- Luiska toi tomunsa koti-tallistansa,
- Spelti nokensa omalta pankoltansa.
- Missä noita nähtiin, aina viimeiset,
- Naurun pilkkana olivat kumpaiset;
- Unissaan hevonen astui, kuormallansa
- Makais ukko kuin omalla tilallansa.
- Matka kuitenkin edisty hiljalleen,
- Kohten pohjolata mentiin verkalleen,
- Pian puolen pohjanmaata kulkenunna
- Olj han jo, vaan hiukankaan ei muuttununna.
- Samat tavat pitkin matkaa, häntä vaan,
- Missä kulki missä viipyi, nauretaan;
- Naurun alla ruoska räiskyen opettaa
- Milloin ukkoo, milloin luontokappaletta.
- Ei menossa, ei menossa muussakaan
- Muutosta, olj korjaamaton ukko vaan,
- Ruoska virkanuttuunsa ei pystynynnä,
- Hevon nahka olj virassa sitkistynnä.
- Niinpä Siikajoelle viimen jouduttiin,
- Vallassamme jäinen nurkka vaan isiin
- Maata olj, jätettävä sekin, mut koettaa
- Myös vähäväkinen joskus vahvan voittaa.
- Ennen iltaa ensikerran voitettiin,
- Pa’on päivä voiton päiväks muutettiin;
- Pääs’ ajettu aalto kerran kuohumahan
- Vasten virtaa, vainottu nyt vainoomahan.
- Mieheen miehestä ehätti sanoma:
- Kaikki valmiit lähtemähän huomenna,
- Miehet, kuormat kuntohon hyvähän,
- Aamu-puheella iloiten etelähän.
- Valmiit oltiin, yön lepoa nautittiin,
- Vaan ei nuoren Fenrik Blumen silmihin
- Uni tullut, into poltti miehen mieltä,
- Oli helle pirtissä, hän läksi sieltä.
- Kun pihalle pääsi, olj pimeä yö,
- Kirkkahana kiilti taivaan tähtivyö,
- Hiukan vaan olj puiden latvassa idässä
- Päivän koitto ruskottava syttymässä.
- Ei ketään hän nähnyt, kuorma-rattaat vaan,
- Nekin valjaitta ja aisat pohjolaan,
- Oli kaikki entisessä laitoksessa,
- Olj kuin oisi matka entinen edessä.
- Entinenkö matka? Eipä aivan niin,
- Olj pimeessä muuan muutos kuitenkin:
- Kärryt juuri vihon viimeiset rivissä
- Olj jo käännetyt ja hevo valjahissa.
- Ohjaksissa kiini olj jo mies, ei vaan
- Blume silmiänsä uskonunnakaan;
- Vanha Spelt, alakuloinen maasta mennen,
- Oljpa päätä korkeampi nyt kuin ennen.
- Niinkuin nuorukainen olj hän suorana,
- Hartioille riippui tukka harmoa,
- Posket puhdistetut paistoivat pimeessä
- Kirkkaammat kuin muullon päivän paistehessa.
- Nuori Blume aivan olj hämmästynyt,
- ”Mikä hitto, ukko, sinut muutti nyt,
- Muullon muita laiskempi ja nokisempi
- Oot jo puhdas nyt ja lähtemään pikempi.
- Ken on no’en naamastasi hangannut,
- Ken on harjan tukkahasi tunkenut,
- Ken sua herätetyksi kerran saanut,
- Sie, ku ennen päivälläi oot aina maannut?
- ”Nuori herra”, siihen vanhus vastasi,
- ”Verkalleen omasta maasta kulkeepi,
- Kansa kun häpeesti jättää koto-maata,
- Kolkompi on olla valveella kuin maata.
- Miksi puhdistaisin vanhaa muotooni?
- Selvemmin häpeä siitä loistaisi;
- Mielelläni kärsin pilkkaa, rinnassani
- Huolta kannoin, siitä noki naamassani.
- Toisin nyt, kun joukkomme on tapellut,
- Suomen sydän taas on meille auvennut,
- Ei enää pilattava oo kunniamme,
- Käy nyt pestä puhtahiksi kasvojamme.
- Väkee nostata ja lyötä rumpua,
- Yö kulunut on ja pöivö valkeaa.
- Syyttä ennen kiire olj lepo-majasta,
- Hyvä, nuori herra, nyt on kiire vasta.
Lähde: Tapio 2.2.1861.