Sokia
Sokia. Suomennettu Runebergin laulusta, Kung Fjalar 4:s laulu. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Jo valkenee Morven koi,
- Ja kukkulallansa harmoituu
- Morannan torni, sen alla
- On huurun huokuva mer’
- Oihonna, viel ei sua näy’,
- Kuin viivyt aaltojen neiti nyt?
- Jo nouse, vuottaa Moranna,
- Sä vanhan silmänä oot.
- Ei haihtuvaks’ yön hän nää’,
- Ikuinen yö ompi silmässään,
- Ei morsius kasvoja maansa
- Nää suuta antaessa koin.
- Van tuuloset virvonneet
- Hän tuntee torninsa ikkunoin,
- Ja kuulee alkavan pauhun
- Veslintuin lennosta myös.
- Ja aaltojen paisunnon
- Hän tornin juuressa kuulee: ”hoi!
- Oihonna, nouse jo, tyttö,
- Mä päivän kuulen jo nyt”.
- Ja aaltojen neitonen,
- Tuo Morven tunturein valke’us,
- Nyt rientää ruhtinaan luoksi:
- ”Moranna, tervehty oo!
- Mä rannalla Eroonan joen
- Näin eileis auringon nukkuvan,
- Ja siellä mieluvin silmin
- Mun löysi hiljanen yö.
- Niin kauvemmin viivahtyi,
- Oihonna, metsällä uupunut;
- Hän unten seuroissa, taatto!
- Siis kauvas unhotti sun.
- Van Dunhormon nastatkaan
- Ei välky, vastapa ruskoit puut.
- Kuin kutsut nyt minun, armas,
- Jo ennen Aamun sun luo?”
- Nyt kätteli lempeimmin,
- Tuo vanhus neittä ja lausu näin:
- O, tullos armias koitto
- Ja Shelman valkase yö.
- Sä päiväksi tullos vaan
- Ja silmäis koitolla synke’ys
- Mun iltain tullessa poista
- Ja simäin valkase viel!
- Kun illalla pilven näät
- Sä taivaan tähtihin haihtuvan,
- Valaistu ruhtinas Shelman
- Pois rientää reunalla sen.
- Ja maatansa katselee
- Kaukaista, muistellen aikaa myös,
- Kun paisteen kullalla voisi
- Sen kummut vilkkuva kuu.
Lähde: Kanawa 12.5.1847.