Silmänkääntäjä/2 Näytelmä/Neljäs kohtaus

Silmänkääntäjä/2 Näytelmä/3:s Kohtaus Silmänkääntäjä
2 Näytelmä, Neljäs kohtaus
Kirjoittanut Pietari Hannikainen


Tämä artikkeli on koostettu useasta lähteestä. Näytä vain tämä osa.


Neljäs kohtaus.
Oluvinen ja Liisa ja sitten Hölmönen, Katri ja Mari ja Hölmölän kyläläisiä.

Oluv. Jokos nyt ymmärsit Liisa?

Liisa. Ah, Jussi! Niin hyvä ruoka! Mutta millä sen nyt, maksat?

Oluv. Hahaha! Liisa, et sinä kuullut silmänkääntäjähän minä olen.

Liisa. Hui! Miten nyt sitä teet?

Oluv. Nuo elävät, näet sen Liisa, niille, nyt annamme koriat muukalaiset nimet, niinkuin itsellemmeki.

Liisa. Mutta Jussi mistä saat sellaiset nimet?

Oluv. Mistä? Liisa, et sinä kuullut miten se mainio maalari sai itselleen unden muukalaisen nimen, hän näet sen tottunut eri maalinkia sekoittelemaan, keksi sen ankaran konstin, että kirjainten sekoittamalla entisestä nimestänsä tehdä uuden ylpiän herras nimen, jolla hän laajensi ihmisen taitoa pian sen verran kun Kuttenperk kirjan pränttäämisen konstilla.

Liisa. Mainio maalari? Enkä unissanikaan ole kuullut niin kirjainta hänestä.

Tämä artikkeli on koostettu useasta lähteestä. Näytä vain tämä osa.


Oluv. Häntä näet sen on kohdannut sama onnettomuus kun äsken mainittuani Pylköstä, nimittäin se, että aikalaisiltansa olla unhotettuna, mutta jälkeen tulevaisemme vielä satojen vuosienki perästä heitä kunnioittamisella mainitsevat.

Liisa. Mutta, Jussi! Eläissäsi et ole yhtä ihmisen kuvaa maalannut, ken sinulle maalaa nyt sellaiset nimet.

Oluv. Liisa! Tiedot ja taidot ne ovat näet sen tuhmille, viisaat toimittavat asiansa omin ymmärryksinensä. Niin näet sen jo olen itsepäälläni ylösajatellut ne tarpeelliset nimetki. Tästedes Liisa, elä kutsu minua Oluviseksi ja Jussiksi mutta Oluveliiniuslanderiksi.

Liisa. Mitä, sekö sinun nimesi, hui! se on pitempi nälkä vuotta ja vaikeempi sanoa kun oma virhi.

Oluv. Yhdellä henkäykselläpähän sen jo sanoin. Liisa. Minä tarvitsesin syödä’ki välillä.

Oluv. Van kuule! Liisa! Joukko jo tulee.

Hölmönen. (tulee ulkoa ja Katri ja Mari ja Hölmöläisiä) Suokaa anteeksi, armolliset, vapasukuiset -- Tässä on nyt minun vaimoni Katri ja minä ja minun palkkapiikani Smari, hm! ja muut Hölmöläiset, jotka ovat rukoilleet minua, heidän skylänvanhinta, rukoilemaan teitä armollisesti näyttelemään niitä ihmeellisiä eläviä ja kummituksia. Tässä ovat ne kerätyt rahat, 55 ruplaa 25 kopeekkaa ja tenka.

Oluv. Ei muuta! Se on varsin vähä (Ottaa rahat ja sitte hiljaan Liisalle) Liisa! joko näet? ymmärrätkö? (kovasti) Vaan koska tulin luvanneeksi, niin tahdon ystävyyden vuoksi täyttää lupani.

Liisa (hiljaan) Jussi! Mitä nyt teemme niin paljoilla rahoilla? Ah! muistat sinä, hameet ja sormukset, minä kuolen ilosta.

Oluv. (Joukolle) Nyt saatte tässä nähdä ihmeellisiä eläviä kotimaastani Hameriikistä.

Katsoja. Mitä, Hameriikistä! kuulitko!

Toinen katsoja. Amerikasta, sieltä jossa ihmiset kävelevät päälaillaan eli jalat ylöspäin.

Oluv. (aukaa vakan) Tässä on se ihmeellinen eläin nimeltä Kukkeliin. Hänellä on monta ihmisen tapaa.

Yksi katsoja. Osajako se haastaa’ki?

Oluv. Se! Se haastaa paremmin kuin moni teistä, mutta joutavia se ei haasta’kaan, se ennen on äänettä.

Toinen katsoja. Kas hiis, on kuin meiän kukko.

Oluv. Tässä taas näette toisen, yhtä ihmeellisen eläimen, nimeltä Kanander. Monella ihmisellä ei ole hänen älyä päässä.

Mari. Kanahan tuo on—ihan kana.

Oluv. Vain kana, vain kana (ottaa toisen vakan.) Tässä nyt näette sen koko mailmassa ihmeellisimmän elävän, nimeltä Kisimirenius. Viekkaudessa ja laiskudessa hän on monen ihmisen vertainen. Yksi paha tapa hänellä on, se on, että hän varastaa; vaan senki hän tietää peittää, kuin ilpo ihminen. Yksi katsoja. Kas hiis! niin on kuin kissa. Häntä ja pää ja viiksit ja nenä—niin totta on kuin kissa.

Oluv. Tässä on nyt elävä, jota ei löydy muualla koko mailmassa. Se on minun ainoa Koiraani eli Mustiini. Monella ihmisellä on paljon hänen tapoja. Muuten hän voi oppia paljon; mutta oppimatonna hänellä on samatekuin usialla oppimattomalla ihmisellä, oikiat koiran tavat.

Yksi katsoja. Koirahan tuo onki.

Oluv. Annapas olla poika, vain koira on se, kuulkaa päältä.

Katsoja. Enhän minä tuota koiraksi sanonutkaan, mutta vaan koiran näköiseksi.

Oluv. Tässä on nyt vielä se kaikista kummallisin eläin nimeltä Porseen. Puhtaudessa on hän monen ihmisen vertainen; Ja meidän maassa kasvatetaanki häntä tuvassa, jossa lapset ja usiasti aikaihmisetki ottavat häntä esikuvaksensa jokapäiväsessä elämässänsä.

Katsoja. Sian porsas han tuo on --

Toinen katsoja. Kaikkia ihmeitä on Jumala luonut!

Yksi katsoja. Jumalako ne loi? ne näetsen ovat tavallisia eläviä, mutta se kääntää meiän silmät, siksi ne näyttävät niin ihmeelliselle.

Toinen katsoja. Ei hän sitä oikealla voimalla tee.

Yksi katsoja. Hän, näet, on luvannut sielunsa hitolle, joka nyt auttaa häntä aikanansa, van sitte muuttaa hänet samatekun hän nyt nuo elävät. Ken tiesi nekin ovat ihmisiä.

Toinen katsoja. Ihmisiä! Voi onnettomia!

Oluv. Nyt saatte nähdä kummimpia asioita, jotka todellaki panevat teitä ihmettelemään. Ensin minä ajan ulkoa tuon seinän läpi hevoseneni ja rekeneni ja vaimoneni tähän tuvan lattialle, jonka sitte muutan järveksi lainehtimaan, ja viimen juon veden ja teiät koko joukon—ja vaimoniki.

Liisa. Minutki, voi, minua peloittaa.

Katsoja. Jäi tänne hiis sinun juodaksesi.

Toinen katsoja. Minun juokoon, mutta näytän hänelle minäki.

Mari. Van minä en usko ennen kun näen. Katsoja. Voi, me menemme kun kärpäset vedessä hänen vatsaansa.

Oluv. (Ottaa hiilen ja piirtää kehän seinään) Tuosta kehästä, ystäväni, minä ajan; Mutta yhden ainoan välipuheen minä tarvitsen; se on, teillä ei saa olla rahaa taskuissanne. Jos kellä on, se antakoon ne nyt minulle siksi ajaksi, kun pääsen takasin.

Yksi katsoja. Tässä on minun rahani.

Toinen katsoja. Ja minulla ei ole niin kopekkaa.

Mari. Tuos’ on minun vuodenpalkkani.

Oluvinen. (Joukon annettua rahansa) Noh se on hyvä; Mutta pikkusen tempun vielä pitää muistuttamani: teistä ei yksikään saa mennä ulos ettenkä ketään laskea ulkoa ennen tuoloani. Nyt viekää nuo elävät rekeen. Kestkiiveri, sinä seiso ovella vartiana.

Tämä artikkeli on koostettu useasta lähteestä. Näytä vain tämä osa.


Hölm. Niin kuin naulattu, teiän armonne. (Oluvinen ja Liisa menevät, joukko asettautuu kahdenpuolen seiniä katsoen kehään seinällä). Mariseni, syrjäite, kavota ettei aja päällesi, kas niin lapseni.

Katsoja. Eipäs häntä jo näy.

Hölm. Kova on seinä, lapseni, kova, se, näet sen, on aika hongista, se.

Toinen katsoja. (Avaa vieressänsä olevan ikkunan ja katsahtaa ulos) Nyt kavottakaat, ei näy enää reen kantojakaan.

Kolkutus oventakana ja ääni. Hoi kylänvanhin, kestkiiveri, missä hitolla ovat ihmiset kylässä.

Hölmönen. Kaikilla on aikansa, odottele. (Kolkutos)

Yksi katsoja. Laske, kestikiiveri, laske, hän, näät sen, näkee asian oikeen ja voi sen meille selittää.

Hölm. (Avaa oven ja mies tulee ulkoa.) Sano, naapuriseni, näet sinä mitä?

Mies. Mitä, minä luulen, kaikki ihmiset ovat hulluna.

Katsoja. Näät sinä, tuosta kehästä ajaa hevosella ja reellä.

Mies. Hevosella ja reellä, ken? ja sekö teillä on odoteltavanaki?

Katsoja. Ei vaan se, naapuri, mutta vielä kummempiaki.

Mies. Hahaha! mikä veiari teille sitä on kuvaillut?

Toinen katsoja. Veiari? Naapuri, se oli herra ja rouva ja niillä oli ulkomaan eläviä.

Mies. Herra ja rouva ja pärevakkoja reessä ja harmaa hevoinen?

Hölm. Niin, Naapuri, ja kotosin Amerikasta.

Mies. Oikeen, hahaha! He tulit vastaani viiden virstan päässä tästä.

Katsoja. Tuo pahennos, pettiköhän se meiät?

Toinen katsoja. Hahaha! vieläkö epäilette.

Yksi katsoja. Voi hiis, ja minun ainoat rahani.

Toinen katsoja. Minä otin velaksi neki; hihihi!

Mari. Ja minä—kun vielä suutelin häjyn likasta kättä!

Hölmönen. Lapseni! pettäjät rankasee Jumala, vääryys ei menesty kauvan.

Yksi katsoja. Todella se käänsiki silmämme. Nythän me vasta näemme oikein. Kaikki silmänkääntäjät ovat petturia.


Kaunis asuma; Oluvinen ja Liisa vallasvaatteissa, tulevat käsitykse sisään ja laulavat yhdessä.

    Ei työ ja vaiva mailmassa auta,
Ei viisaus ei oppi suur’.
Siks’ harjotan ma kavaluutta,
Se auttapi minua juur’.

    En tahdo ihmisiä pettää,
Mä teen vaan että pettyvät.
Totuutta ei suatse kenkän,
Petosta kaikki etsivät.

    Totuutta tahtonet sä tunkee
Talonpojille, herroillen;
Hyvästi se pitää sun sulkee
Somiin pukuihin valhe’en.

    Sitä rakastavat he, miksi?
Kun itsiään rakastavat.
Totuuden niin jokainen itsi,
He löytävänsä luulevat.

(Esirippu lankee.)