Silmänkääntäjä/2 Näytelmä/2:nen Kohtaus
| Silmänkääntäjä/2 Näytelmä/1. Kohtaus | Silmänkääntäjä 2 Näytelmä, 2:nen Kohtaus Kirjoittanut Pietari Hannikainen |
Silmänkääntäjä/2 Näytelmä/3:s Kohtaus |
Oluvinen. Hoi! Kestkievel! Duusan jievel!
Hölmönen. (Kömpii ylös pöydän alta, mutta kaataa pöydän nostessansa.) Suokaa anteeksi! vörloot! vörloot—armolliset, vapasukuset!
Oluvinen Mitä? niinkö sinä otat vastaan herroja? Sinun pitää juosta puolen virstan päähän paljain päin ja päiväkirja kädessä herroille vastaan.
Hölm. Suokaa anteeksi, armolliset, minä en tiennyt. Oluv. Tiennyt? Sinun pitää seista koko päivä ja yö pihalla ja kuullella—Ei, se on pantava päivä kirjaan.
Liisa. (Hiljaa Oluviselle) Ah! Jussi, miksi niin kiljut? Minua peloittaa, ettemme niin saa ruokaa.
Oluv. Liisa, ruokaa?—Kestkiiverissä näetsen pitää kiljua, noitua ja tapella. Se antaa matkustavaiselle suuremman arvon, nimittäin kuin on vähän entistä. (Ottaa kynän ja alkaa kirjottaa).
Liisa. Mutta Jussi, ethän sinä osaa kirjottaa’kaan.
Oluv. Liisa, sinä et tiedä, niitä on paljon jotka kirjottavat vaikka eivät osaa. (kovasti, kirjoittaessaan) Tie, jota minä alakirjottaja ajoin ja minun vaimoni, oli sangen kehno ja kunnottomassa tilaisuudessa. Ja koska lähestyin tätä kestkiiveriä niin tuli vastaani vihainen koira, joka haukkui, niin että vaimoni säikähti, josta kun häntä kuritin, hän minulle irvesteli hampaitansa ja tahtoi purra. Pihalla en nähnyt myös niin sielua, pait mainitun koiran, ennenkun postimiehet tulivat tuvasta, jotka myös olivat niin hävyttömät, että riisuttuansa hevoseni, juomarahasta haukkuivat minulle ja vaimolleni takaapäin, kuin siat. Tultuani vierasten tupaan kestkiiveri kaatui lattialle minun jalkohini ja vaimoni, joka niin muodoin oli juovuksissa. Sen vuoksi olen tullut viivytetyksi kestkiiverin kautta, niin että minun täytyy olla ruoalla ja minun rakkaan vaimoni, jonka tämän kautta nyt saan jättää asianomaisille kruunun miehille tarkemmin tutkia hänen mainittua vetelyyttänsä. Vielä saan muistuttaa että kestikiiverin kirjoitus kynä oli niin huono, ettei tätä kirjotustani kukaan voi lukea. Tänä vuonna tässä kuussa Oluveliiniuslander.
Hölm. Teiän armonne! Teiän vapasukusuutenne! Rukoilen nöyrimmästi suokaa anteeksi. Se on kaikki vaimoni syy.
Oluv. Mitä? Vaimosi? Hyvä ystävä, vaimosta on kaikki paha mailmaan tullut. Sinulle minä siis nyt annan anteeksi tällä kertaa; mutta tuo nyt meille ruokaa mitä parasta sinulla on. Hölm. Ruokaa! niinkuin tuulessa. Hoi Katri! Mari! Hoi!
Mari. Mitä nyt isäntä?
Hölm. Mari! Herroille ruokaa. Voita, leipää, sian lihaa, lohta ja kaikkea mitä on, pyryllä! (MARI menee. Postimiehet kantavat Oluvisen reestä tavarat sisään).
Hölmönen. (katselee vakkoja ja nähtyä ne liikkuvan) Mitä, Ulkomaan eläviäkö teillä noissa vakoissa on?
Oluv. Niin, ystäväni, ne ovat ulkomalta, ja hyvin ihmeellisiä.
Hölm. Kuin, suokaa anteeksi, oletteko te silmänkääntäjä?
Oluv. (Hiljaan) Ah! minulle juohtuu mieleeni jotain—silmänkääntäjä—oikein —. (Kovasti Hölmöselle) Niin ystävä, nyt näen, syyttä sinua ei kestkiiveriksi ole pantukaan. Minä olen, niin kuin jo arvasit, silmänkääntäjä ja tämä minun rouvani on myös silmänkääntärinnä.
Hölm. Minun isäni isän langolla oli poika, jongan vaimon sisaren mies eli kuullut veljensä puhutelleen miestä, joka Pietarissa käydessään sanoi kuulleensa haastettavaksi siellä olleen silmänkääntäjän, joka oli syönyt hevoisen kuorman palavia tappuroita ja juonut tynnerin tervaa päälle ikään kuin siirappia ja sitte oksenneen niin paljon vettä kadulle, että ihmiset luulivat hukkuvansa ja pitivät yllä helmojansa—hi hi hi!
Oluv. Hän oli lapsi minua vastaan. Minä voin tehdä vieläki ihmeempiä.
Hölm. Rukoilen nöyrimmästi, näyttäkää meillekin ihmeitänne.
Oluv. Teille? ha ha ha! Teille minun ihmeitä, joita vaan suurimmissa kaupunkeissa olen näytellyt? Ei ystäväni! Ne maksavat paljon.
Hölm. Minä kutsun kaikki Hölmölän kyläläiset, ja maksamme niin paljon kuin voimme.
Oluv. Ei ystäväni, se häpäsesi koko minun konstin, jos tämmöisessä pienessä kylässä rupeisin näyttelemään. (Katri ja Mari tuovat ruokaa pöydälle)
Hölm. Katri! Mari! rukoilkaat teki Herraa.
Mari. Mitä? Hölm. Armahtamaan meitä ja koko Hölmölän kyläläisiä.
Katri ja Mari. (Lankeevat polvillensa ja Mari suutelee Oluvisen kättä) Armahtakaa meitä köyhiä!
Oluv. Noh! Olkaat nyt huoletta; ystävyyden vuoksi minä sen teen. Kutsu nyt pian tänne kaikki Hölmöläiset, me sillä aikaa olemme ruualla.
Hölm. Niin kuin tuulessa, minä juoksen ympäri kylän. (Hölmönen, Katri ja Mari menevät)